Pitäis(kö) vähän blogittaa?

21392709_10155715041007220_1719306224_o

Note to self: muista joskus blogittaakin! Huonosti muistettu.

On tässä kaikenmoista jutuntynkää ja -tyngättömyyttä pitänyt blogitella.
Esmes vaikkapa:

•Pitäis blogittaa lasten koulujutuista.
•Piti blogittaa myös lasten KALJAkouluista. (Tai toinen vaan on kalja, toinen on viini)
•Piti blogittaa ruokakaupassa jammailevista onnellisista ihmisistä. Ja ruokakaupassa pyjamat päällä jammailevista ihmisistä.
•Pitäis vihdoin blogittaa kiitollisuuspuheet mitkä piti kirjoittaa muuttopäivänä. En ole vielä keksinyt miten sen fiksusti muotoilisi. Ehtiihän tässä.
•Pitäiskö tehdä muuttobyrokratiablogitus? Kuten vaikkapa “näin pissataan purkkiin Tallinnassa jos aikoo muuttaa Uuteen-Seelantiin-blogitus?”
•Piti myös tehdä ruokauppatarjontablogitus. Ja rumien, outojen kalojen kummastelublogitus
•Ja pitäis tehdä meidän koti & keittiö-blogitus. Ja vaikka sun mitä.

17349768_10155143714542220_5944800077987028482_o

Tässä tää nyt olis, olohuone. Tyylillä ja maulla sisustettu. Tee tästä nyt sitten jotain jutuntynkää muka.

IMG_1326

Ja ruokakauppapostaus? Niinkuin jätskien tuijottelua? Ketä muka kiinnostaa? (Paitsi minua)

 

 

Kauhian paljon pukkais asiaa. Ja sitten sitä kuitenkin vaan tuijottaa tyhjin silmin ruutua eikä mitään tapahdu.

Pitäis muuten myös tutkailla avoimia työpaikkoja. Ja pestä lattiat. Ja kammata tukka. Ja pitäis arpoa kuka lapsista saa tänään vessanpesunakkivuoron (koska äidit on vapautettu.)

Pitäis ja pitäis.
Ihan kuin olisin just kuullut kahvikupin huutelevan sohvan suuntaan. Moro!

21392793_10155715085917220_1283507180_o

Murukahvia. MURUkahvia! Osaiskohan sitä enää suodatinkahvia juodakaan – jos sellaista joskus täällä puolen palloa edes eteen tulisi?

 

Advertisements

Roadtrippiä. Eli peffanpuudutusreissulla.

_DSC5677Päätettiin tuossa taannoin (tai no onhan tästä jo useampi kuukausi, alkutalveahan se oli jo) lintsauttaa lapset koulusta ja tehdä muutaman päivän roadtrippi. Sellainen intensiivinen ahterit puuduksiin-automatka. Että kun isäntä joutuu ajamaan pohjoissaarta nonstoppina läpi niin hei eipä mitä kun kaikki messiin vaan. Isännälle seuraa. Nähdään vähän maisemia. Ja kaikilla on kivaa.

Untitled-1

(Ei ne lapset kyllä oikeesti lintsanneet. Täällä kun saa kepeästi olla pois opinahjoista kunhan vaan ilmoittaa milloin tulee takaisin. Totesivat koulun respassakin että enemmänhän ne varmaan siellä tien päällä näkee kun koulussa. Jess!)

Tiedä sitten mitä oppivat. Neljä päivää ajoa aamusta iltaan ja kahden päivän jälkeen olivat jo niin kyllästyneitä että nukkuivat suurimman osan matkasta. Tai tappelivat fidget spinnereistä.
Alkoihan tuo vähän itseäkin puuduttamaan (muutenkin kuin pelkästään perskannikoiden osalta) kun yllättävän monta tuntia putkeen löytyykin sitä ihan latteeta, mielikuvituksetonta peltomaisemaa. Vähän kuin pohjanmaalla ajelis. Boring!

Vaan toki suurin osa ikkunanäkymistä oli kyllä kaikkea muuta. Huikeita maisemia, lumihuippuisia tulivuoria, kuumia lähteitä. Olisi tehnyt mieli pysähtyä puolen tunnin välein mutta minkäs teet, ei auta itkut kun kello tikittää ja satoja kilometrejä matkaa jäljellä ennen kuin tulee pimeää.

 

_DSC5503

Täältä startattiin, kotinurkilta.

Kamerakin tuli raahattua ihan turhaan mukaan koska aikaa ei ollut juurikaan mihinkään maisemienihailupysähdyksiin. Sitä yritti vaan vauhdissa ikkunan läpi räpsiä jotain, loppumatkasta ei viitsinyt enää edes vaivautua. Käytännössä ajettiin aamusta iltaan, napattiin tienvarsisyöttölöistä syömiset kyytiin ja mussutettiin vauhdissa.

Isommissa kaupungeissa oli se hyvä puoli että kun isännällä oli asiakastapaamisia niin löytyi kauppakeskuksia ja muita huvituksia missä sai mukulat hengailla muutaman tunnin hilpeenä. Itse olisin mieluummin etsinyt maisemia mutta näissä olosuhteissa oli vaan parempi pitää jälkikasvu mahdollisimman tyytyväisenä.

Loppumatkalla työpysähdykset osuikin sitten sellaisille alueille missä ei juuri mitään tekemistä keksinyt siksi aikaa. Aika pateettisen näköistä Suomalaissakkia näkyi siis kylänraiteilla laahustamassa. Ens kerralla ollaan pirteämpiä.

_DSC5517_DSC5521_DSC5564

Mutta mehän otettiinkin roadtrippi alunperinkin ihan siltä kannalta että nyt on hyvä tiirailla niitä tienoita mihin sitten halutaan myöhemmin ihan kunnolla ajan kanssa. Ja löytyihän niitä, jos vaikka kevätlomalla kuukauden päästä suunnattaisiin ihan ajan kanssa ihmettelemään maisemia – niitä mitkä nyt vaan vilahti ohi. Ja eteläsaarellekin pitäisi tehdä yhtä tiivis tiedustelureissu. (Lapset jo kovaäänisesti ilmoittivat etteivät varmana tule mukaan)

_DSC5586

_DSC5612

Tarpeeksi ylös kun ajoi niin tulihan sitä luntakin vastaan. Ei ole ollut ikävä. Eikä tule.

_DSC5630_DSC5674_DSC5676_DSC5658

Ja onhan se kyllä pysäyttävää kun näkee tulivuorelta kohoavat savuvanat tai kuumien lähteiden höyrypatsaita tien varsilla. Toisinaan niinkin valtavina että näkyvyys ajaessa katosi ihan mitättömiin.
Tai jyrkän rotkon vastapuolella vesiputousten valuvan alas käsittämättömän turkoosiin jokiin. Aivan epätodellisia maisemia. Kyllä näissä harmitteli ettei ollut aikaa jäädä näitä näkymiä kunnolla kuvaamaan, mutta toisaalta eihän me täältä olla mihinkään lähdössä. Ehtii vielä vaikka kuinka moneen kertaan uudestaankin.

_DSC5714

Ei muuten kauhiasti kannata kysellä vinkkejä Hamiltonin ja Aucklandin välisen taipaleen varrelle. Tämän enempää ei sumussa näkynyt koko matkalta.

_DSC5768

Eikä haittaa vaikkei aurinko paista. KATSOKAA NYT!!! Katsokaa nyt näitä miljöitä!

_DSC5831

 

TEREVETULOA ROTORUAAN!

“Heitäppä kuule leijat! Heitäppä! Ei muuten varmana kukaan huomaa!”

Niinpä niin, rakkaat lapseni ne osaa ajatella ilahduttavan positiivisesti myös mätämunan hajuisessa kaupungissakin 

 

_DSC5779

Näppien lämmitystä

_DSC5782_DSC5809

_DSC5841

Kuplii, kuplii. Varokaa roiskuvaa mutaa!

_DSC5859

_DSC5882

Harmi ettei Rotoruassakaan ollut aikaa yhtä yötä pidempään. Saavuttiin iltahämärissä, startattiin aamulla ennen auringon nousua. Taisi olla talven kylmin päivä, aamulla vain pari astetta lämmintä, leirintäalueen mökissä varmaan miinusasteita. Äkkiähän ne lämpötilat onneksi kohoaa kunhan aurinko pääsee nousemaan. Ei se vaan siinä lämmittämättömässä lastulevyhökkelissä paljoa yöllä auta.

Aamulla lähtiessä vettä tihuutti hämärässä ja hengitys höyrysi, olisi niin tehnyt mieli pulahtaa aamu-uinnille tienvarsien kuumiin lähteisiin mutta se jäi nyt sitten odottelemaan seuraavaa kertaa. Sen verran toki stopattiin että käytiin rannassa kokeilemassa veden lämpöä. Ihan huikeaa, lämpimämpää kuin porealtaassa!

Aucklandissa sentään saatiin viettää yksi kokonainen päivä kun isäntä luuhasi messuilla.
Yövyttiin kivassa, pienessä huoneistohotellin “penthousessa” mikä oli aika luksusta toiivine suihkuineen ja kattoterassin grilleineen kun on totuttu vaan mätämotelleihin ja koomisiin leirintäalueisiin.
Ja vaikka oman asuinkaupungin maisemat viehättääkin paljon Aucklandia enemmän niin kyllä Aucklandin ydinkeskustan vilinä oli minunkin mieleen. Ja lämpötiloista en edes ala. Ihanan lämmintä verrattuna tähän meidän tuulitunneliin.

Ja mihin lie jemmasin ne muutamat kännykkäräpsyt siltä päivältä? Ei hajuakaan. Ehkä joskus etsin, ehkä en. Tai odotan seuraavaa kertaa ja otan uudet.

Rotorua_DSC5930

Kaikkien yllätykseksi varsin kivuton ja kiva reissu.
Ja kun jälkiasvulta tenttaa että mikä oli reissussa parasta:
“HENKKAMAUKKA!”

Mitäs menin kysymään…

Mitäs me, pahanilmankurpat!

Hannuhanhia? No ei oo täällä(kään) päin näkynyt.

Suomessa vähän totuttiin siihen että jengi tirskahteli alvariinsa meidän kestoepäonnelle. Vuodesta toiseen. AINA jotain.

Ja ei siis mitään laimeita kahvikupintippumisia lattialle tai myöhästyinpätaasbussistajuttuja. Vaan tyyliin: ruohonleikkurista kiveä lämpölasi-ikkunoiden läpi keittiönseinään samalla hetkellä kuin katosta alkaa vedet vuotamaan lattialle ja pesukone posahtaa laakista. Ja siihen samaan syssyyn putkirikkoa ja auton leviämistä keskelle korpea ja kämmäyksiä terveydenhuollon sun muun kanssa.
Ja heti seuraavalla viikolla taas uusiksi samantyyppisellä repertuaarilla ja välillä vähän enemmänkin. Jatkuvasti sitä samaa. Vuodesta toiseen. Potenssiin sata.

 

533105_10151138516692220_1805848840_n

Ihan itte tein. Kätevä emäntä. “Loppui kesken toi kirkas pakkausteippi niin jatkoin sitten sisäpuolelta ruskeella. On nääs meinaan niin sävy sävyyn nyt noitten ristikoitten kanssa.” Wise thinking!  Soittakaa hei ihmeessä jos ikkuna hajoaa, kyllä meikä hoitaa!

No ei näköjään pakeneminen maailman toiselle puolelle tehnyt hannuhanhia meistä sekään. Vähän meinaan näyttää samaan tapaan jatkuvan meno täälläkin.

Ensin hieman helpottuneena hymiltiin että on se vaan eri mukavaa asua vuokralla kun ei tarvitse itse olla vastuussa niistä kotivahingoista. Mutta ei tässä nyt ihan hirviästi hymyilytä kun koko ajan sattuu jotakin. Ja vaikka onkin meistä riippumattomista syistä niin kyllä tässä vähän mietityttää haluaako vuokraisäntä jatkaa meidän vuokrasopparia kun näiden muutamien kuukausien aikana on jo niille tipahdellut useampien tuhansien dollareiden edestä huoltolaskuja. Että ehkä nekin kohta ajattelee että puskiin vaan tommoset kurjuuden kurpat ja vuokrataan talo jollekin hannuhanhen tapaiselle ennemmin.

No ei se mitään. Ajatellaan positiivisesti:

  • Ne uima-altaasta alanaapurin pihaan valuneet n.50 000 litraa kloorivettä ei tainnut aiheuttaa kuitenkaan mitään varsinaista vahinkoa. Kai? (Saattais ehkä pihan yrtit vähän tykätä kyttyrää mutta eipä heillä näytä sellaisiakaan kasvavan. Ainakaan enää.)

 

  • Se maanjäristyksen kaatama korkea pesuhuoneen kaapisto olikin takaa täysin läpimätä ja homeessa. Ei oltaisi muuten huomattu. Hyvä kun kaatui.

 

  • Se olohuoneen lämpöpuhallin, se talon ainoa……. No ehkä hyvä että hajosi ENNEN kuin sitä oltiin vielä kertaakaan käytetty. Ettei voi pistää sen piikkiin että oltaisiin väärin käytetty. Tai toki voi pistää. Mutta toivotaan että ei kuitenkaan.

    after

    Uusintakuva. Kun on niin kiva. Joku sisustusguru jos keksisi millä tuon peittäisi. Ennen kuin kaivan sen pakkausteipin esille. Saa ehdotella!

  • Autotallin ovi. Eipä tuo meidän näppärä pieni perhekinderi edes mahtuisi autotalliin muutenkaan. Ei tarvitse enää ulos lähtiessä miettiä että jätinkö tossut autotallin ovelle vaiko keittiöön kun autotallin ovi otti ja hajosi.
20623998_10155621153867220_1761695534_n

No ei kai tämmöinen hirvittävä lestabussi mihinkään autotalliin mahtuiskaan. Yhtäkään parkkihalliakaan ei ole vielä tullut vastaan mihin sillä pääsisi. Ei sillä että edes kehtaisinkaan. Onhan se ruma mutta ennenkaikkea ihan helevetin epäkäytännöllinen. Syttyispä vaikka palamaan tai jotain.

 

  • Parvekehuoneen (tai en minä edes tiedä miksi sitä sanotaan, sellainen lasitettu parveke itse siellä parvekkeella) valokate kun alkoi vuotamaan niin saatiin oiva kasvihuone: ruukkukasvit siihen alle vaan ja kastelu hoituu ihan itsestään.
20624548_10155621160577220_1910540590_n

Ja ah, mitä kasveja täällä saakaan. Minä, antihortonomi, hilloaisin nyt kärrykaupalla taimia kotio. Että ihan hyvä että katos vuotaa, kuivuuteen kuolisivat tämän dementikon hoidossa muutoin.

  • Uima-allashuoneen falskaava katto…. Ei. Ei siihen mitään positiivista kyllä keksi että sadevesi valuttaa kaikki mullat ja kurat sisälle. Ja tässä maassahan tuppaa sitä sadetta piisaavan.
20623832_10155621199457220_1826497541_n

Kyllähän tän mahtavan luksuspuksuksen veden mieluusti pitäisin jatkossakin yhtä kirkkaana. Falskaava kate on eri mieltä. Naapurikorttelin putsausfirma on myös eri mieltä – kolehtiahan se vaan niille tietää kun alvariinsa täytyy meillä juosta putsaamassa.

 

  • Niin ja muuten se kiukkuinen setä, se kenen autoon peruutin tolla helvetinkinderillä, siitä ei sitten koskaan kuulunutkaan mitään vaikka odotin isoa laskua pääsiäiseksi. Tai noh, mistäs minä tiedän kuinka kauan täällä ei-niin-nokonnuukaa-maassa näissä kestää. Voihan se olla että jouluna vielä yllätyn.
    (Niin ja tämä oli kyllä ihan itseaiheutettua! Hyi! Hyi minä!) 

Mutta hei! Kesä tulee ja kesä kuivaa! Ehkä myös tuon pesuhuoneen seinän sisällä olevan vuotavan putkirikon? Niin ainakin vuokranantaja tuntuu ajattelevan. “Tarkkaillaan sitä miten se etenee.” No eteneehän se, oikein mukavasti näköjään. Ihan ilman tarkkailuakin.

Mutta mikä parasta – ME OLLAAN TÄÄLLÄ! Onhan se nyt lottovoiton kaltainen mäihä, MEILLE! Mikään ei nyt haittaa, ei vesivahingot eikä reiät seinissä. Ei edes se että saataisiin häätö tuvasta. Ei haittaa. Mikään!

20616174_10155617293262220_600051997_o (1)20624153_10155621197402220_602880088_n

Kunhan vaan jouteillaan

Pitäisi kai alkaa oppia siihen että sää vaihtuu täällä yhtä nopsaan kuin naisihmisen mieli. Eikä sitä(kään) voi oikein ennustaa: piti sataa mutta tulikin t-paitakelit. Ja piti paistaa mutta pistikin sataen kuin esterin persiistä. Ihan siis kuin ne jotkut tuulella käyvät naiset, koskaan et tiedä millä tuulella tänään mennään. Tai niin ne jotkut väittävät.
_DSC6469

Piti mennä pingviineitä bongaamaan mutta koska sää lupas sitä Esteriä niin peruttiin suunnitelmat. Ja satoiko? No tietenkään ei.

Ajeltiin sitten huviksemme  uusia teitä pitkin poikin. Wainuomatan joen suulle baring headin majakalle päädyttiin.
Suora näkyvyys eteläsaaren lumihuippuisille vuorille, lampaat tallusteli rannassa meidän ja muutaman kalastajan kanssa. Olipa yksi päkäpää tallustellut vähän liiankin reteesti ja jokeen pudota putkahtannut raasuparka ja sinne jäänyt. Ei tehnyt mieli jäädä siihen ongelle.

_DSC6428_DSC6448_DSC6480_DSC6488

Poimittiin kahvit ja jätskit sympaattisesta dairysta sympaattiselta (ja vähän turhankin puheliaalta) rouvalta ja napattiin kotimatkalla taas ne pahanmakuiset vitosen pizzat. Miksi??? En ymmärrä, en…

_DSC6489_DSC6503_DSC6521_DSC6538

Ja sitten tuli seuraava viikonloppu.
Piti sataa, peruttiin suunnitelmat, ei tietenkään satanut.

_DSC6549_DSC6558_DSC6565

Ajettiin Paraparaumu beachin torille hakemaan vihannekset ja mausteet, käytiin rannalla tuulettamassa paljaita varpaita (pitää muuten ryhdistäytyä ja lakata varpaankynnet), haettiin kahvit ja ajettiin Waikanae beachille nauttimaan auringosta, kaivelemaan joenuomaa ja keräämään simpukoita ennen kuin palattaisiin kotiterdelle grillailemaan ja imemään lisää aurinkoa.

_DSC6566_DSC6573_DSC6579_DSC6601

Terkkuja muuten Esteriltä – ei sitten tarvinnutkaan kaatosateessa grillata, ens viikonloppuna uus yritys?

_DSC6621

 

Tarttis(ko) tehdä jotain?

Tarttis(ko) tehdä jotain?

 

Ei hevonkukku sentäs. Siis ihan oikeesti? Niin sitä aikuinen ihminen “ihan huomaamatta” turvotti itseään siihen malliin ettei veri enää vyötäröllä kierrä kun farkkuja yrittää kiinni saada? Ihan tosta noin vaan. MITEN?

Ai miten vai? No helposti:

“Vähän jos ottais tossa lasin vinkkuu ja kun oli niin kiirekin tänään (naapurin kanssa kahvitellessa) niin jos tilaiskin pikkasen pizzaa kokkaamisen sijaan. Ihan semmoista pientä pizzaa vaan. Ei mitään isoa. Ja ottais vaikka lasin vinkkuu. Eikun mähän otin jo äsken.  Noh, kai sitä voi toisenkin…”

Voi bärshe!!!

https://www.instagram.com/p/tSDG8uQ155/?taken-by=johannamerenheimo

Isännälle tästä avauduin. Tuijotti hetken silleen tylsistyneesti ja käski painua autotalliin. Että siellä ne läskit lähtee. Eikä vinkumalla
Ihme empatiakyvytön ihminen!

Untitled-1

Autotalli ja jonkun käsitys hauskanpidosta. Ei minun. Ja mitä tuo vihreä ämpärikin tuolla tekee? Oksennussanko? Kyllä kuntoilu on sitten hauskaa ja antoisaa.

Siinä sitä sitten autotallissa seisoin ja ihmettelin. Eikä mitään tapahtunut. Ei yhtään mitään. Edelleenkin farkut aiheuttaa lähes vyötärökuolion vetskaria sulkiessa.

Tää on niin tätä. Jos ottaisi vaikka lasin vinkkua ja menisi sohvalle suunnittelemaan. Sitä kesäkuntoproggista nääs. Onhan tässä aikaa kun on nyt talvikin vielä…
Voi elämä sentäs, eikö sitä ikinä opi?

(No ei opi, ei!)

 

 

Mitäs me, suunnittelun ammattilaiset!

“Ja nyt ei sit lähetä mihinkään ilman kunnollista suunnitelmaa.”
Eipä. Joka viikonloppu sama virsi. Ja taas mentiin.
_DSC5323
Hommahan menis niin että vapaapäivinä pakataan revohka autoon ja suunnataan luonnon helmaan viettämään kivaa reippailupäivää. Otetaan ehkä vähän pientä terveellistä piknikkiä siinä ja napsitaan pari iloista potrettia feisbuukkiin toisten iloksi. Ehkä vähän laulaa lirautetaan joku yhteislaulukin siinä kotiinpaluun lomassa. Jep jep.

No hommahan kylläkin menee niin että pakataan revohka autoon ja suunnataan sinne luonnon helmaan, yleensä ei hajuakaan minne. Yks marisee että onko taas pakko, toinen marisee että miksei saa jäädä kotiin, yks sanoo ‘iha sama.’ Yksi sentään hymyilee. Vielä. Mutta äkkiä sekin vielä itkemään saadaan.
Eväät jäi kotiin. Ja vesipullot. Kengätkin on ihan huonot. Ja yks huutaa kinderin takaosasta että tarvii uuden takin.

Aina kuitenkin kävellään. Valitusvirsistä huolimatta. Siihen pisteeseen että verensokerit on nollissa, otsasuoni piukassa ja päädytään sitten useamman tunnin patikoinnin päätteeksi niihin iänikuisiin pikasyöttölöihin hakemaan kiireellä rasvaruokaa että saadaan vinkuintiaanit hiljaiseksi. Vyötärö kiittää ja farkkujen saumat paukkuu.
Joka. Ikinen. Kerta.
Sitten ollaankin loppuilta ihan ookoo ja vannotaan että ens viikonloppuna tehdään fiksummin.

Käytiin tässä vähän äitienpäivänä hylkeitä bongailemassa Sinclair headissa. Arvatkaa kuin kävi!

Onneksi on vielä lähes puoli vuotta kesäkauteen. Jos alkais taas vähän laihikselle ettei näyttäisi enää niin hylkeelle hylkeitten joukossa. Täytynee tehdä joku suunnitelma…
_DSC5228

_DSC5233

Varottavat kyltissä ettei 20 metriä lähemmäs näitä kannata mennä. Mikäli mielii jonkun raajan amputoimattomana säilyttää. Vaan sen verta käyneelle laardille nämä söpöydet haiskahtaa etten tajua kuka sen lähemmäs edes haluaisikaan mennä. 

 

_DSC5261_DSC5285_DSC5309_DSC5343_DSC5356

_DSC5362

Niin se 20m:n hajurako? No oikeasti ei huomattu, melkein käveltiin päälle.

_DSC5375

Kakkamutsi

Kakkamutsi

(Huom! Saattaa sisältää sopimatonta kielenkäyttöä)

Tiedättekö ne tähtihetket kun vajoat täysin uhmaikäisen, kirkuvan tappijalan henkiselle tasolle (tai alemmas) etkä pysty käyttäytymään kuten aikuisen ihmisen kuuluisi? Vaikkei perheessä edes enää olekaan niitä uhmäikäisiä. Muita kuin se kakkamutsi itse.
Ja sen tähtihetkeä edeltävän tunteen kun yrität laskea hitaasti edes kolmeen ennen kuin se savu alkaa kihistä korvista? Ja tiedätte että nyt lähtee, ei voi mitään. Peli on menetetty.

Ai ette? Nice!

No minäpä tiedän. Ja nyt varmaan tietää naapuritkin.

Miten helvetissä VOI yksi 8-vuotias olla niin maan s**tanan temperamenttinen?  Miten VOI yksi 8-vuotias saada kerta toisensa jälkeen keski-ikäisen naisihmisen reagoimaan kuin Manaajan castingiin yrittäisi? No oikein hyvin. Aina.

Tänä aamuna oli edessä pikkulikkojen pōwhiri, maorikulttuurin tervetuloseremonia uusille oppilaille. Jostain syystä kuopus päätti että ei aio osallistua. Ja kun kuopus jotain päättää niin se ei olekaan mikään kevyt juttu. Ja kun on kiire ja kun pitäisi saada jengi ajoissa ovesta ulos niin tottakai sitä tällaisella temperamentittomalla harakalla on sitten homma hanskassa.
Niin hanskassa että sen taisi kuulla koko kortteli. Vähintään.

(Lapset ei sitten loppupäivänä taidakaan enää kuulla yhtään mitään, tinnitusta korkeintaan. Kannattiko hermostuttaa meikäläistä???)

On tää yhtä mindfulLESSia kertakaikkiaan. Saisko jotain rauhoittavia? Mistä niitä rauhallisia ja lempeästi hymyileviä äitihahmoja oikein tulee? Ei ainakaan tästä huushollista, se on ihan varma.

_DSC4257

Ihan just fiiliksiin sopiva kuva. Ilahdutti yhtenä päivänä tuossa Hongoeka maraen walkwaylla. Liekö vaikka joku toinen kakkamutsi ollut tuokin? Kuoli varmaan infarktiin, määkiessään liikaa kilipukeilleen ja on nyt muistuttelemassa muita meikäläisiä lapsille raivoamisen vaaroista.

 

No, ainakaan vielä ei ole kukaan soittanut sossuja tai virkavaltaa paikalle niin ehkä tää tästä. Pikkulikkojen mahtava seremonia on ohi, plussan puolella ollaan. Saatan ehkä kuitenkin lahjoa lapset jätskillä koulun jälkeen, vähän noin niinkuin hyvitykseksi täyden kympin raivareistani. Kakkamutsi. Ihan kakka. Huokaus.

Mites teillä muilla muuten tänään menee?