Kunhan vaan jouteillaan

Pitäisi kai alkaa oppia siihen että sää vaihtuu täällä yhtä nopsaan kuin naisihmisen mieli. Eikä sitä(kään) voi oikein ennustaa: piti sataa mutta tulikin t-paitakelit. Ja piti paistaa mutta pistikin sataen kuin esterin persiistä. Ihan siis kuin ne jotkut tuulella käyvät naiset, koskaan et tiedä millä tuulella tänään mennään. Tai niin ne jotkut väittävät.
_DSC6469

Piti mennä pingviineitä bongaamaan mutta koska sää lupas sitä Esteriä niin peruttiin suunnitelmat. Ja satoiko? No tietenkään ei.

Ajeltiin sitten huviksemme  uusia teitä pitkin poikin. Wainuomatan joen suulle baring headin majakalle päädyttiin.
Suora näkyvyys eteläsaaren lumihuippuisille vuorille, lampaat tallusteli rannassa meidän ja muutaman kalastajan kanssa. Olipa yksi päkäpää tallustellut vähän liiankin reteesti ja jokeen pudota putkahtannut raasuparka ja sinne jäänyt. Ei tehnyt mieli jäädä siihen ongelle.

_DSC6428_DSC6448_DSC6480_DSC6488

Poimittiin kahvit ja jätskit sympaattisesta dairysta sympaattiselta (ja vähän turhankin puheliaalta) rouvalta ja napattiin kotimatkalla taas ne pahanmakuiset vitosen pizzat. Miksi??? En ymmärrä, en…

_DSC6489_DSC6503_DSC6521_DSC6538

Ja sitten tuli seuraava viikonloppu.
Piti sataa, peruttiin suunnitelmat, ei tietenkään satanut.

_DSC6549_DSC6558_DSC6565

Ajettiin Paraparaumu beachin torille hakemaan vihannekset ja mausteet, käytiin rannalla tuulettamassa paljaita varpaita (pitää muuten ryhdistäytyä ja lakata varpaankynnet), haettiin kahvit ja ajettiin Waikanae beachille nauttimaan auringosta, kaivelemaan joenuomaa ja keräämään simpukoita ennen kuin palattaisiin kotiterdelle grillailemaan ja imemään lisää aurinkoa.

_DSC6566_DSC6573_DSC6579_DSC6601

Terkkuja muuten Esteriltä – ei sitten tarvinnutkaan kaatosateessa grillata, ens viikonloppuna uus yritys?

_DSC6621

 

Tarttis(ko) tehdä jotain?

Tarttis(ko) tehdä jotain?

 

Ei hevonkukku sentäs. Siis ihan oikeesti? Niin sitä aikuinen ihminen “ihan huomaamatta” turvotti itseään siihen malliin ettei veri enää vyötäröllä kierrä kun farkkuja yrittää kiinni saada? Ihan tosta noin vaan. MITEN?

Ai miten vai? No helposti:

“Vähän jos ottais tossa lasin vinkkuu ja kun oli niin kiirekin tänään (naapurin kanssa kahvitellessa) niin jos tilaiskin pikkasen pizzaa kokkaamisen sijaan. Ihan semmoista pientä pizzaa vaan. Ei mitään isoa. Ja ottais vaikka lasin vinkkuu. Eikun mähän otin jo äsken.  Noh, kai sitä voi toisenkin…”

Voi bärshe!!!

https://www.instagram.com/p/tSDG8uQ155/?taken-by=johannamerenheimo

Isännälle tästä avauduin. Tuijotti hetken silleen tylsistyneesti ja käski painua autotalliin. Että siellä ne läskit lähtee. Eikä vinkumalla
Ihme empatiakyvytön ihminen!

Untitled-1

Autotalli ja jonkun käsitys hauskanpidosta. Ei minun. Ja mitä tuo vihreä ämpärikin tuolla tekee? Oksennussanko? Kyllä kuntoilu on sitten hauskaa ja antoisaa.

Siinä sitä sitten autotallissa seisoin ja ihmettelin. Eikä mitään tapahtunut. Ei yhtään mitään. Edelleenkin farkut aiheuttaa lähes vyötärökuolion vetskaria sulkiessa.

Tää on niin tätä. Jos ottaisi vaikka lasin vinkkua ja menisi sohvalle suunnittelemaan. Sitä kesäkuntoproggista nääs. Onhan tässä aikaa kun on nyt talvikin vielä…
Voi elämä sentäs, eikö sitä ikinä opi?

(No ei opi, ei!)

 

 

Mitäs me, suunnittelun ammattilaiset!

“Ja nyt ei sit lähetä mihinkään ilman kunnollista suunnitelmaa.”
Eipä. Joka viikonloppu sama virsi. Ja taas mentiin.
_DSC5323
Hommahan menis niin että vapaapäivinä pakataan revohka autoon ja suunnataan luonnon helmaan viettämään kivaa reippailupäivää. Otetaan ehkä vähän pientä terveellistä piknikkiä siinä ja napsitaan pari iloista potrettia feisbuukkiin toisten iloksi. Ehkä vähän laulaa lirautetaan joku yhteislaulukin siinä kotiinpaluun lomassa. Jep jep.

No hommahan kylläkin menee niin että pakataan revohka autoon ja suunnataan sinne luonnon helmaan, yleensä ei hajuakaan minne. Yks marisee että onko taas pakko, toinen marisee että miksei saa jäädä kotiin, yks sanoo ‘iha sama.’ Yksi sentään hymyilee. Vielä. Mutta äkkiä sekin vielä itkemään saadaan.
Eväät jäi kotiin. Ja vesipullot. Kengätkin on ihan huonot. Ja yks huutaa kinderin takaosasta että tarvii uuden takin.

Aina kuitenkin kävellään. Valitusvirsistä huolimatta. Siihen pisteeseen että verensokerit on nollissa, otsasuoni piukassa ja päädytään sitten useamman tunnin patikoinnin päätteeksi niihin iänikuisiin pikasyöttölöihin hakemaan kiireellä rasvaruokaa että saadaan vinkuintiaanit hiljaiseksi. Vyötärö kiittää ja farkkujen saumat paukkuu.
Joka. Ikinen. Kerta.
Sitten ollaankin loppuilta ihan ookoo ja vannotaan että ens viikonloppuna tehdään fiksummin.

Käytiin tässä vähän äitienpäivänä hylkeitä bongailemassa Sinclair headissa. Arvatkaa kuin kävi!

Onneksi on vielä lähes puoli vuotta kesäkauteen. Jos alkais taas vähän laihikselle ettei näyttäisi enää niin hylkeelle hylkeitten joukossa. Täytynee tehdä joku suunnitelma…
_DSC5228

_DSC5233

Varottavat kyltissä ettei 20 metriä lähemmäs näitä kannata mennä. Mikäli mielii jonkun raajan amputoimattomana säilyttää. Vaan sen verta käyneelle laardille nämä söpöydet haiskahtaa etten tajua kuka sen lähemmäs edes haluaisikaan mennä. 

 

_DSC5261_DSC5285_DSC5309_DSC5343_DSC5356

_DSC5362

Niin se 20m:n hajurako? No oikeasti ei huomattu, melkein käveltiin päälle.

_DSC5375

Kakkamutsi

Kakkamutsi

(Huom! Saattaa sisältää sopimatonta kielenkäyttöä)

Tiedättekö ne tähtihetket kun vajoat täysin uhmaikäisen, kirkuvan tappijalan henkiselle tasolle (tai alemmas) etkä pysty käyttäytymään kuten aikuisen ihmisen kuuluisi? Vaikkei perheessä edes enää olekaan niitä uhmäikäisiä. Muita kuin se kakkamutsi itse.
Ja sen tähtihetkeä edeltävän tunteen kun yrität laskea hitaasti edes kolmeen ennen kuin se savu alkaa kihistä korvista? Ja tiedätte että nyt lähtee, ei voi mitään. Peli on menetetty.

Ai ette? Nice!

No minäpä tiedän. Ja nyt varmaan tietää naapuritkin.

Miten helvetissä VOI yksi 8-vuotias olla niin maan s**tanan temperamenttinen?  Miten VOI yksi 8-vuotias saada kerta toisensa jälkeen keski-ikäisen naisihmisen reagoimaan kuin Manaajan castingiin yrittäisi? No oikein hyvin. Aina.

Tänä aamuna oli edessä pikkulikkojen pōwhiri, maorikulttuurin tervetuloseremonia uusille oppilaille. Jostain syystä kuopus päätti että ei aio osallistua. Ja kun kuopus jotain päättää niin se ei olekaan mikään kevyt juttu. Ja kun on kiire ja kun pitäisi saada jengi ajoissa ovesta ulos niin tottakai sitä tällaisella temperamentittomalla harakalla on sitten homma hanskassa.
Niin hanskassa että sen taisi kuulla koko kortteli. Vähintään.

(Lapset ei sitten loppupäivänä taidakaan enää kuulla yhtään mitään, tinnitusta korkeintaan. Kannattiko hermostuttaa meikäläistä???)

On tää yhtä mindfulLESSia kertakaikkiaan. Saisko jotain rauhoittavia? Mistä niitä rauhallisia ja lempeästi hymyileviä äitihahmoja oikein tulee? Ei ainakaan tästä huushollista, se on ihan varma.

_DSC4257

Ihan just fiiliksiin sopiva kuva. Ilahdutti yhtenä päivänä tuossa Hongoeka maraen walkwaylla. Liekö vaikka joku toinen kakkamutsi ollut tuokin? Kuoli varmaan infarktiin, määkiessään liikaa kilipukeilleen ja on nyt muistuttelemassa muita meikäläisiä lapsille raivoamisen vaaroista.

 

No, ainakaan vielä ei ole kukaan soittanut sossuja tai virkavaltaa paikalle niin ehkä tää tästä. Pikkulikkojen mahtava seremonia on ohi, plussan puolella ollaan. Saatan ehkä kuitenkin lahjoa lapset jätskillä koulun jälkeen, vähän noin niinkuin hyvitykseksi täyden kympin raivareistani. Kakkamutsi. Ihan kakka. Huokaus.

Mites teillä muilla muuten tänään menee?

Ei oo tekemistä

 

_DSC2939IMG_3144-2IMG_2967-2image2 (4)-2image2 (2)

Wellington ja vettä sataa.

Ei oo tekemistä.
Ei oo nettii, ei oo telkkarii. Eii oo huonekalui, ei oo lelui. Kirjatkin on luettu. Ihan tyhmää.
Ei oo tekemistä, ei oo tekemistä, ei oo…

Eiku.
IMG_2960-2
Jokaisen päivän pelastus, satoi tai paistoi.
Pehmentää hieman uuteen maahan ja kieleen sopeutumista kun on moinen ylellisyys. Sen Suomeen jääneen trampoliinin tilalle. Voihan sitä tässäkin pomppia.

 

KOTI

Siinä se nyt sitten on. Koti. Keittiö. Sininen ovi ja oikea osoite.
Tyhjääkin tyhjempi, ei huonekaluja, ei astioita, ei jääkaappia – mutta on osoite, on avain. On koti.

On pikkiriikkinen söpö piha, pihassa sitruunapuu ja sitruunapuun vieressä palmu. On ikkunoista näkymät millaisista ei olisi uskaltanut toivoakaan lentokoneeseen hypätessä. Näkymät, mitkä ehkä kompensoi tulevan talven kostean kylmiä sisälämpötiloja tällaisessa vanhassa pahvilaatikkotalossa.
Vaan olkoot kylmää ja kosteaa.  Villashaalia päälle ja sukkaa jalkaan – ei täällä kuitenkaan paukkupakkasista tarvitse kärsiä tai lumenluontia kiroilla.

Sanoinko jo? KOTI!
16422801_10155019029892220_4267018038374995916_o