Mitäs me, pahanilmankurpat!

Hannuhanhia? No ei oo täällä(kään) päin näkynyt.

Suomessa vähän totuttiin siihen että jengi tirskahteli alvariinsa meidän kestoepäonnelle. Vuodesta toiseen. AINA jotain.

Ja ei siis mitään laimeita kahvikupintippumisia lattialle tai myöhästyinpätaasbussistajuttuja. Vaan tyyliin: ruohonleikkurista kiveä lämpölasi-ikkunoiden läpi keittiönseinään samalla hetkellä kuin katosta alkaa vedet vuotamaan lattialle ja pesukone posahtaa laakista. Ja siihen samaan syssyyn putkirikkoa ja auton leviämistä keskelle korpea ja kämmäyksiä terveydenhuollon sun muun kanssa.
Ja heti seuraavalla viikolla taas uusiksi samantyyppisellä repertuaarilla ja välillä vähän enemmänkin. Jatkuvasti sitä samaa. Vuodesta toiseen. Potenssiin sata.

 

533105_10151138516692220_1805848840_n

Ihan itte tein. Kätevä emäntä. “Loppui kesken toi kirkas pakkausteippi niin jatkoin sitten sisäpuolelta ruskeella. On nääs meinaan niin sävy sävyyn nyt noitten ristikoitten kanssa.” Wise thinking!  Soittakaa hei ihmeessä jos ikkuna hajoaa, kyllä meikä hoitaa!

No ei näköjään pakeneminen maailman toiselle puolelle tehnyt hannuhanhia meistä sekään. Vähän meinaan näyttää samaan tapaan jatkuvan meno täälläkin.

Ensin hieman helpottuneena hymiltiin että on se vaan eri mukavaa asua vuokralla kun ei tarvitse itse olla vastuussa niistä kotivahingoista. Mutta ei tässä nyt ihan hirviästi hymyilytä kun koko ajan sattuu jotakin. Ja vaikka onkin meistä riippumattomista syistä niin kyllä tässä vähän mietityttää haluaako vuokraisäntä jatkaa meidän vuokrasopparia kun näiden muutamien kuukausien aikana on jo niille tipahdellut useampien tuhansien dollareiden edestä huoltolaskuja. Että ehkä nekin kohta ajattelee että puskiin vaan tommoset kurjuuden kurpat ja vuokrataan talo jollekin hannuhanhen tapaiselle ennemmin.

No ei se mitään. Ajatellaan positiivisesti:

  • Ne uima-altaasta alanaapurin pihaan valuneet n.50 000 litraa kloorivettä ei tainnut aiheuttaa kuitenkaan mitään varsinaista vahinkoa. Kai? (Saattais ehkä pihan yrtit vähän tykätä kyttyrää mutta eipä heillä näytä sellaisiakaan kasvavan. Ainakaan enää.)

 

  • Se maanjäristyksen kaatama korkea pesuhuoneen kaapisto olikin takaa täysin läpimätä ja homeessa. Ei oltaisi muuten huomattu. Hyvä kun kaatui.

 

  • Se olohuoneen lämpöpuhallin, se talon ainoa……. No ehkä hyvä että hajosi ENNEN kuin sitä oltiin vielä kertaakaan käytetty. Ettei voi pistää sen piikkiin että oltaisiin väärin käytetty. Tai toki voi pistää. Mutta toivotaan että ei kuitenkaan.

    after

    Uusintakuva. Kun on niin kiva. Joku sisustusguru jos keksisi millä tuon peittäisi. Ennen kuin kaivan sen pakkausteipin esille. Saa ehdotella!

  • Autotallin ovi. Eipä tuo meidän näppärä pieni perhekinderi edes mahtuisi autotalliin muutenkaan. Ei tarvitse enää ulos lähtiessä miettiä että jätinkö tossut autotallin ovelle vaiko keittiöön kun autotallin ovi otti ja hajosi.
20623998_10155621153867220_1761695534_n

No ei kai tämmöinen hirvittävä lestabussi mihinkään autotalliin mahtuiskaan. Yhtäkään parkkihalliakaan ei ole vielä tullut vastaan mihin sillä pääsisi. Ei sillä että edes kehtaisinkaan. Onhan se ruma mutta ennenkaikkea ihan helevetin epäkäytännöllinen. Syttyispä vaikka palamaan tai jotain.

 

  • Parvekehuoneen (tai en minä edes tiedä miksi sitä sanotaan, sellainen lasitettu parveke itse siellä parvekkeella) valokate kun alkoi vuotamaan niin saatiin oiva kasvihuone: ruukkukasvit siihen alle vaan ja kastelu hoituu ihan itsestään.
20624548_10155621160577220_1910540590_n

Ja ah, mitä kasveja täällä saakaan. Minä, antihortonomi, hilloaisin nyt kärrykaupalla taimia kotio. Että ihan hyvä että katos vuotaa, kuivuuteen kuolisivat tämän dementikon hoidossa muutoin.

  • Uima-allashuoneen falskaava katto…. Ei. Ei siihen mitään positiivista kyllä keksi että sadevesi valuttaa kaikki mullat ja kurat sisälle. Ja tässä maassahan tuppaa sitä sadetta piisaavan.
20623832_10155621199457220_1826497541_n

Kyllähän tän mahtavan luksuspuksuksen veden mieluusti pitäisin jatkossakin yhtä kirkkaana. Falskaava kate on eri mieltä. Naapurikorttelin putsausfirma on myös eri mieltä – kolehtiahan se vaan niille tietää kun alvariinsa täytyy meillä juosta putsaamassa.

 

  • Niin ja muuten se kiukkuinen setä, se kenen autoon peruutin tolla helvetinkinderillä, siitä ei sitten koskaan kuulunutkaan mitään vaikka odotin isoa laskua pääsiäiseksi. Tai noh, mistäs minä tiedän kuinka kauan täällä ei-niin-nokonnuukaa-maassa näissä kestää. Voihan se olla että jouluna vielä yllätyn.
    (Niin ja tämä oli kyllä ihan itseaiheutettua! Hyi! Hyi minä!) 

Mutta hei! Kesä tulee ja kesä kuivaa! Ehkä myös tuon pesuhuoneen seinän sisällä olevan vuotavan putkirikon? Niin ainakin vuokranantaja tuntuu ajattelevan. “Tarkkaillaan sitä miten se etenee.” No eteneehän se, oikein mukavasti näköjään. Ihan ilman tarkkailuakin.

Mutta mikä parasta – ME OLLAAN TÄÄLLÄ! Onhan se nyt lottovoiton kaltainen mäihä, MEILLE! Mikään ei nyt haittaa, ei vesivahingot eikä reiät seinissä. Ei edes se että saataisiin häätö tuvasta. Ei haittaa. Mikään!

20616174_10155617293262220_600051997_o (1)20624153_10155621197402220_602880088_n

Advertisements

Kunhan vaan jouteillaan

Pitäisi kai alkaa oppia siihen että sää vaihtuu täällä yhtä nopsaan kuin naisihmisen mieli. Eikä sitä(kään) voi oikein ennustaa: piti sataa mutta tulikin t-paitakelit. Ja piti paistaa mutta pistikin sataen kuin esterin persiistä. Ihan siis kuin ne jotkut tuulella käyvät naiset, koskaan et tiedä millä tuulella tänään mennään. Tai niin ne jotkut väittävät.
_DSC6469

Piti mennä pingviineitä bongaamaan mutta koska sää lupas sitä Esteriä niin peruttiin suunnitelmat. Ja satoiko? No tietenkään ei.

Ajeltiin sitten huviksemme  uusia teitä pitkin poikin. Wainuomatan joen suulle baring headin majakalle päädyttiin.
Suora näkyvyys eteläsaaren lumihuippuisille vuorille, lampaat tallusteli rannassa meidän ja muutaman kalastajan kanssa. Olipa yksi päkäpää tallustellut vähän liiankin reteesti ja jokeen pudota putkahtannut raasuparka ja sinne jäänyt. Ei tehnyt mieli jäädä siihen ongelle.

_DSC6428_DSC6448_DSC6480_DSC6488

Poimittiin kahvit ja jätskit sympaattisesta dairysta sympaattiselta (ja vähän turhankin puheliaalta) rouvalta ja napattiin kotimatkalla taas ne pahanmakuiset vitosen pizzat. Miksi??? En ymmärrä, en…

_DSC6489_DSC6503_DSC6521_DSC6538

Ja sitten tuli seuraava viikonloppu.
Piti sataa, peruttiin suunnitelmat, ei tietenkään satanut.

_DSC6549_DSC6558_DSC6565

Ajettiin Paraparaumu beachin torille hakemaan vihannekset ja mausteet, käytiin rannalla tuulettamassa paljaita varpaita (pitää muuten ryhdistäytyä ja lakata varpaankynnet), haettiin kahvit ja ajettiin Waikanae beachille nauttimaan auringosta, kaivelemaan joenuomaa ja keräämään simpukoita ennen kuin palattaisiin kotiterdelle grillailemaan ja imemään lisää aurinkoa.

_DSC6566_DSC6573_DSC6579_DSC6601

Terkkuja muuten Esteriltä – ei sitten tarvinnutkaan kaatosateessa grillata, ens viikonloppuna uus yritys?

_DSC6621

 

Pukerua Bay, uusinta

_DSC4320

Aamun uhkailut tepsi. Kukaan ei tapellut, itkenyt, aiheuttanut mitään sen massiivisempia mutsiraivareita ja sääkin suosi. Jää tekstitkin lyhyeksi kun ei ollut mitään purnattavaa.

_DSC4172_DSC4182_DSC4208_DSC4157

Keräiltiin pauan kuoria, löydettiin vesiputous, kummasteltiin Hongoeka maraen varrelta löytyviä hökkeleitä ja asuntovaunuasumuksia.
Syötiin köyhät eväät rantakivillä ja kotimatkalla koukattiin ostarille.
Että joskus sitä voi mennä ihan tavallisestikin päivät. Ilman äänijänteiden katkeamisia.

_DSC4299_DSC4302_DSC4266_2_DSC4252_DSC4199_DSC4241_DSC4331

Pukerua Bay. Eka yritys.

Meidän partsilta näkyy suoraan Pukerua Baylle. Tuo näky mikä tämän blogin yläpalkin kuvassa on. (Yläpalkki? Sanotaanko sitä edes yläpalkiksi? No siis tämä kuva kuitenkin)
Sinne siis loikkimaan-lompsis tuossa taannoin yritettiin.
Yritykset meidän laumalla on ihan yhtä tehokkaita kuin tämä bloginkin päivittäminen. Pitäis ja pitäis ja vähän tuppaa jäämään kesken. Bucket-lista on pitkä noiden retkienkin osalta.
_DSC3795

Alku menikin hyvin. Sitä jaksoi paahteessa se 8-vuotiaskin Murjopurjo ahkerasti tutkiskella kivenkoloja. Kaivella rapuja ja mitä lie limanuljaskoita. Ottaa selfiet pouwhenuan kanssa ja etsiä luolaa. Kunnes.
Kunnes joku tyhmä naikkonen meni mainitsemaan sanan uima-allas.
Ja kas kummaa:
“Mahaan sattuu.”
“Päähän sattuu.”
“Silmään sattuu.”
“Nenäreikään sattuu.”

“Ihan mihin vaan sattuu, en kävele!”

Rauhallinen aikuinen laskis kymmeneen, neuvottelisi ehkä hetken ja tekisi kompromisseja.
Joku toinen aikuinen sen sijaan laski kahteen ja puoleen ja totesi lapsellisesti ettei enää ikinä lähde tällä laumalla mihinkään kuuntelemaan valitusta ja vinkunaa. Eikä muuten sitten mene uimaankaan. Kukaan.

No tulihan siinä sentään yksi kolmasosa suunnitellusta reitistä tehtyä kunnes palattiin kaupan kautta kotiin. Uimaan. Seuraavana viikonloppuna jatketaan.

_DSC3850_DSC3752_2_DSC3841_DSC3791
Kenenhän imbesillin idea oli muuten jättää auto parkkiin sinne kukkulan laelle eikä alas portaiden juureen? Kyllä kalpenis Malminkartanon portaikko näissä puitteissa. 

Staglands

_DSC4587Käytiin tuossa taannoin tuttavien kanssa Staglandsin eläinpuistossa pyörähtämässä. On siinä ohiajaessa aiemminkin kahville pysähdytty muttei olla nähty tarpeelliseksi maksaa riistohintaa jonkun possunpotkan ja sorsan tuijottamisesta. Ollaan niitä katseltu ihan riittävästi jo Suomessa landella asuessa.
No oltiinpas taas vähän lyhytnäköisiä.

Lapsilla oli parin viikon syysloma ja isäntä karkas aamuisin normaalia aiemmin duuniin. Oli muka jotain kiireitä. Muka ja muka. Jaksanut vaan sitä MINUN marinaa kuunnella siitä miten lapset tappelee, milloin mistäkin.

Tuttavarouvat siis pelasti ja ehdotti possuntutkimusmatkaa Staglandsiin. Pari nuorinta kersaa matkaan ja evvvk*-teinit sai jäädä kotiin kattoon syljeskelemään. Eivät kuulema halunneet haistella possuja. Tilanne siis win-win.
(*ei vattu vois vähempää jne)
_DSC4524

Mutta niin sitä taas keski-ikäinen naisihminen hämmästyy ja vetää sanansa takaisin.
No sisäänpääsy aika kiskurihintainen. Eikä mikään once in a lifetime-elämys. Mutta haloo! Oliko kuitenkin aika sympaattinen ja jopa lumoava paikka? No oli.

Se, mitä kummastelin jo aiemmissakin paikoissa, niin täälläKIN elukat kulkee vapaana vastaan. Keat varastavat kahvikupitkin kädestä jos et tarkkana kuin porkkana ole.
Emut photobombaa, vuohet puree pyllystä ja ihanan pienet kunekune-possunpenikat tekisi mieli sujauttaa reppuun ja salakuljettaa kotio tuhisemaan.
_DSC4501

Ja ne maisemat. Kuin taikametsästä!

_DSC4550

Ainoa mitä harmittelen on tämä kuuden kuukauden “kuvauskielto” mihin olen suostunut. Saan siis räpsiä turisiräpsyjä ilman sen kummempia venklaamisia. Mutta niiiiiiin kovin tekisi mieli päästä tänne kuvaamaan kunnolla. Pieni, tuhiseva kunekunekin voisi olla siinä samalla kainalossa. Nyt ei oikein miljööt pääse oikeuksiin näillä sunnuntairäpsyillä, mutta eiköhän piakkoin suunnata tuonne uudestaan, koko perhe. Ne evvvk-teinit pakotettuina myös.
_DSC4472

-Mitkä vaatteet mä laitan päälle?
-Ihan sama!
…….??????………

_DSC4644_DSC4636_DSC4615_DSC4608_DSC4690

 

Mitäs me, suunnittelun ammattilaiset!

“Ja nyt ei sit lähetä mihinkään ilman kunnollista suunnitelmaa.”
Eipä. Joka viikonloppu sama virsi. Ja taas mentiin.
_DSC5323
Hommahan menis niin että vapaapäivinä pakataan revohka autoon ja suunnataan luonnon helmaan viettämään kivaa reippailupäivää. Otetaan ehkä vähän pientä terveellistä piknikkiä siinä ja napsitaan pari iloista potrettia feisbuukkiin toisten iloksi. Ehkä vähän laulaa lirautetaan joku yhteislaulukin siinä kotiinpaluun lomassa. Jep jep.

No hommahan kylläkin menee niin että pakataan revohka autoon ja suunnataan sinne luonnon helmaan, yleensä ei hajuakaan minne. Yks marisee että onko taas pakko, toinen marisee että miksei saa jäädä kotiin, yks sanoo ‘iha sama.’ Yksi sentään hymyilee. Vielä. Mutta äkkiä sekin vielä itkemään saadaan.
Eväät jäi kotiin. Ja vesipullot. Kengätkin on ihan huonot. Ja yks huutaa kinderin takaosasta että tarvii uuden takin.

Aina kuitenkin kävellään. Valitusvirsistä huolimatta. Siihen pisteeseen että verensokerit on nollissa, otsasuoni piukassa ja päädytään sitten useamman tunnin patikoinnin päätteeksi niihin iänikuisiin pikasyöttölöihin hakemaan kiireellä rasvaruokaa että saadaan vinkuintiaanit hiljaiseksi. Vyötärö kiittää ja farkkujen saumat paukkuu.
Joka. Ikinen. Kerta.
Sitten ollaankin loppuilta ihan ookoo ja vannotaan että ens viikonloppuna tehdään fiksummin.

Käytiin tässä vähän äitienpäivänä hylkeitä bongailemassa Sinclair headissa. Arvatkaa kuin kävi!

Onneksi on vielä lähes puoli vuotta kesäkauteen. Jos alkais taas vähän laihikselle ettei näyttäisi enää niin hylkeelle hylkeitten joukossa. Täytynee tehdä joku suunnitelma…
_DSC5228

_DSC5233

Varottavat kyltissä ettei 20 metriä lähemmäs näitä kannata mennä. Mikäli mielii jonkun raajan amputoimattomana säilyttää. Vaan sen verta käyneelle laardille nämä söpöydet haiskahtaa etten tajua kuka sen lähemmäs edes haluaisikaan mennä. 

 

_DSC5261_DSC5285_DSC5309_DSC5343_DSC5356

_DSC5362

Niin se 20m:n hajurako? No oikeasti ei huomattu, melkein käveltiin päälle.

_DSC5375

Kattokoristeita

Jotenkin tämän maan arkitehtuuri jaksaa ilahduttaa. Se kun on niin monenkirjavaa. Ja huoletonta. (esim. mitä sitä nyt eristyksillä tekisi. Homehan voi olla uusi musta.)
Erityisesti tykkään siitä miten täällä käytetään värejä koristamaan katukuvaa. Ja jos ei värejä niin sitten jotain muuta piristävää. Vaikka katolle.
17973784_10155244758557220_5461357555618370681_o17917740_10155244767967220_8784187007303473474_o

PS. tuo maisemantappaja kuvan alakulmassa on meidän. Siis tuo hervottoman ruma näppärä perhekinderi. Ehkä sekin autonromu pitäisi koristella vähän persoonallisemmaksi? Haluaako joku tulla kyytiin, vielä mahtuis pari tyyppiä.