Passinperkuleet

Jos latvalahoille jaettaisiin vuosittaiset Oscarit niin kaverit kyllä mielellään joukkotodistaa että olisin joka kerta vahvasti ehdolla. Todennäköisesti olen tippunut syntyessäni synnärillä pää edellä sementtiin tms – sen verran heikonlaista tuppaa olemaan tuo arjen-, järjen- ja kaikenhallinta.

Joku järkevä ihminen sitä saattaisi tarkistaa ennen viisumeita hakiessaan vaikkapa lasten passien voimassolopäivät. Etenkin jos sen viisumiprosessihelvetin aloittaa vain neljä viikoa ennen suunniteltua muuttopäivää. Joku vähemmän järkevämpi ehkä ei tarkistaisi.

Koska tässä saarivaltiossa ei ole Suomen suurlähetystöä niin sehän tarkoittaa kuuden hengen perheen lennättämistä Australiaan ja tietysti sellaiseen kaupunkiin mihin ei ihan suorilla lennoilla noin vaan pikkurahalla pujahdetakaan. Sillä hetkellä irtaimiston hävittämisten ja muuttojärjestelyjen keskellä sitä vaan epätoivoisena ajatteli että ihan se ja sama kunhan koneseen päästään, itketään sitten myöhemmin.
Ja vajaan vuoden päästä sitten melkein itkettiinkin. Meillä aikuisilla ei kyllä mitään hätää viisumien ja passien suhteen mutta lasten passien kohdalla kello tikitti. Uhka vai mahdollisuus?

Iso onni onnettomuudessa oli että Aussien puolelta tammikuussa lennätettiin kokeilumielessä passisalkku Uuteen-Seelantiin. Passinuusijoita otettiin vastaan vain rajallinen määrä, meidän helpotukseksi oltiin onnekkaita ja päästiin listalle, se siis tiesi kohtuukallista reissua pohjoiseen superkalliin Australian reissun sijaan..
Lapset tosin ei ihan hevillä nielleet asiaa mitenkään onnekkaana kun vuotta aiemmin heille ehdittiin mainostaa että pääsevät kenguruita tuijottamaan. Murjottavat edelleen.

Jei!
Not.
Kakkamutsititteli se pysyy tiukasti päällä.

_DSC4714_DSC4744

Edellisvuonna tammikuussa vietettiin hääpäivää minä tyttären kanssa jäähallissa luistelukisoissa istuen ja mies takapihalla taloa tyhjentäen ja irtaimistoa polttaen.
Tänä vuonna sitä päivää vietettiin istuen kahdeksan tuntia autossa matkaten Aucklandiin. Kyllä me tosin illalla leirintäalueella skoolattiin vinkulla kertakäyttömukeista ja mietittiin josko ensi vuonna sitten vähän tyylikkäämmin…

_DSC4759_DSC4778

Yksi yö Waitomossa, toinen yö Aucklandissa. Kotimatkan suhteen päätettiin heittäytyä oikein hurjiksi ja pidentää paluumatkaa yhden yön verran lisää ja kiertää länsirannikon kautta kun siellä suunnalla ei vielä oltu käytykään.
(Tai asutaanhan itsekin toki länsirannikolla mutta alempana. Jos nyt ihan tarkkoja ollaan)

_DSC4801

_DSC4805

White cliffs ja mustat rannat

Taranakin alue ei sinällään herättänyt mitään suuria tunteita. Tai edes pieniä. Mutta Three sisters oli kyllä upea. Osuttiin kohdille vähän turhan aikaisin, pari tuntia ennen matalinta laskuvettä mutta päätettiin kuitenkin ottaa riski ja kokeilla pääsisikö kahlaamalla miten pitkälle. Ja jos ei niin sitten odotettaisiin parkkiksella kuten muutkin.

Ja kannatti. Me isommat pysyttiin kohtuullisen kuivina kahlaamalla reisiä myöten vedessä , Murjopurjolla vesi kyllä ulottui melkein kainaloihin saakka alkumatkan syvimmissä kohdissa mutta äkkiä se rantahiekka sieltä alkoi paljastumaan ja suurin osa matkasta päästiin ihan hiekkaa pitkin kävellen. Ja ei paljon kastuminenkaan haittaa – kesä kuivaisi jos ei sataisi. Ja ylläripylläri sittenhän taas satoi. (Pysyipähän turistivirrat poissa tieltä, kiitos vesisateen ja hyvin ajoitetun laskuveden)

_DSC4805_1_DSC4834Untitled_Panorama1Untitled_Panorama2_DSC4992_DSC4994

Omalla bucket-listalla oli ollut jo ennen muuttoa mm Elephant rocks ja täällä samalla alueellahan sen piti olla. Mutta kun en löytänyt vaikka kuinka tähystelin.
Vähänpä tiesin.
Ko. kallio kun oli näköjään vuotta aiemmin ottaa romahtanut ja vain rippeet enää jäljellä. Vasta myöhemmin paljastui kuvista että hyvinhän olin sitä (tietämättäni) kuvannutkin, kyllä se norsun pylly vielä siellä nätisti pilkotti.

Untitled_Panorama3Untitled_Panorama9Untitled_Panorama11

Kotimatkalla oli tarkoitus kurkata mm.  Mt. Egmont ja sen kansallispuiston vesiputoukset. Ja napata tietty se klassinen kuva Egmontin majakasta tulivuori siinä taustalla.
No nappasinkin. Mutta missä tulivuori? Kai se siellä jossain, ei vaan sään takia nähty siitä vilaustakaan vaikka ajettiin lähes kokonaan sen tulivuoren ympäri. Sade yltyi lopulta niin rankaksi että pakko oli jättää koko kansallispuisto putouksineen väliin ja tehdään uusi reissu joskus myöhemmin.

_DSC5082

Mutta nyt on passit. Ja monen monta kuvaa rantakallioista.
Nyt voisi sitten alkaa pistelemään roposia talteen seuraavaa passinuusimiproggista varten – josko sitä viidessä vuodessa onnistuisi saamaan kasaan ne matkalippurahat sinne Australian suuntaan sillä voi olla ettei käykään enää yhtä hyvä tuuri kuten tällä kertaa että passisalkku saapuisi tänne uudestaan.

Advertisements

Roadtrippiä. Eli peffanpuudutusreissulla.

_DSC5677Päätettiin tuossa taannoin (tai no onhan tästä jo useampi kuukausi, alkutalveahan se oli jo) lintsauttaa lapset koulusta ja tehdä muutaman päivän roadtrippi. Sellainen intensiivinen ahterit puuduksiin-automatka. Että kun isäntä joutuu ajamaan pohjoissaarta nonstoppina läpi niin hei eipä mitä kun kaikki messiin vaan. Isännälle seuraa. Nähdään vähän maisemia. Ja kaikilla on kivaa.

Untitled-1

(Ei ne lapset kyllä oikeesti lintsanneet. Täällä kun saa kepeästi olla pois opinahjoista kunhan vaan ilmoittaa milloin tulee takaisin. Totesivat koulun respassakin että enemmänhän ne varmaan siellä tien päällä näkee kun koulussa. Jess!)

Tiedä sitten mitä oppivat. Neljä päivää ajoa aamusta iltaan ja kahden päivän jälkeen olivat jo niin kyllästyneitä että nukkuivat suurimman osan matkasta. Tai tappelivat fidget spinnereistä.
Alkoihan tuo vähän itseäkin puuduttamaan (muutenkin kuin pelkästään perskannikoiden osalta) kun yllättävän monta tuntia putkeen löytyykin sitä ihan latteeta, mielikuvituksetonta peltomaisemaa. Vähän kuin pohjanmaalla ajelis. Boring!

Vaan toki suurin osa ikkunanäkymistä oli kyllä kaikkea muuta. Huikeita maisemia, lumihuippuisia tulivuoria, kuumia lähteitä. Olisi tehnyt mieli pysähtyä puolen tunnin välein mutta minkäs teet, ei auta itkut kun kello tikittää ja satoja kilometrejä matkaa jäljellä ennen kuin tulee pimeää.

 

_DSC5503

Täältä startattiin, kotinurkilta.

Kamerakin tuli raahattua ihan turhaan mukaan koska aikaa ei ollut juurikaan mihinkään maisemienihailupysähdyksiin. Sitä yritti vaan vauhdissa ikkunan läpi räpsiä jotain, loppumatkasta ei viitsinyt enää edes vaivautua. Käytännössä ajettiin aamusta iltaan, napattiin tienvarsisyöttölöistä syömiset kyytiin ja mussutettiin vauhdissa.

Isommissa kaupungeissa oli se hyvä puoli että kun isännällä oli asiakastapaamisia niin löytyi kauppakeskuksia ja muita huvituksia missä sai mukulat hengailla muutaman tunnin hilpeenä. Itse olisin mieluummin etsinyt maisemia mutta näissä olosuhteissa oli vaan parempi pitää jälkikasvu mahdollisimman tyytyväisenä.

Loppumatkalla työpysähdykset osuikin sitten sellaisille alueille missä ei juuri mitään tekemistä keksinyt siksi aikaa. Aika pateettisen näköistä Suomalaissakkia näkyi siis kylänraiteilla laahustamassa. Ens kerralla ollaan pirteämpiä.

_DSC5517_DSC5521_DSC5564

Mutta mehän otettiinkin roadtrippi alunperinkin ihan siltä kannalta että nyt on hyvä tiirailla niitä tienoita mihin sitten halutaan myöhemmin ihan kunnolla ajan kanssa. Ja löytyihän niitä, jos vaikka kevätlomalla kuukauden päästä suunnattaisiin ihan ajan kanssa ihmettelemään maisemia – niitä mitkä nyt vaan vilahti ohi. Ja eteläsaarellekin pitäisi tehdä yhtä tiivis tiedustelureissu. (Lapset jo kovaäänisesti ilmoittivat etteivät varmana tule mukaan)

_DSC5586

_DSC5612

Tarpeeksi ylös kun ajoi niin tulihan sitä luntakin vastaan. Ei ole ollut ikävä. Eikä tule.

_DSC5630_DSC5674_DSC5676_DSC5658

Ja onhan se kyllä pysäyttävää kun näkee tulivuorelta kohoavat savuvanat tai kuumien lähteiden höyrypatsaita tien varsilla. Toisinaan niinkin valtavina että näkyvyys ajaessa katosi ihan mitättömiin.
Tai jyrkän rotkon vastapuolella vesiputousten valuvan alas käsittämättömän turkoosiin jokiin. Aivan epätodellisia maisemia. Kyllä näissä harmitteli ettei ollut aikaa jäädä näitä näkymiä kunnolla kuvaamaan, mutta toisaalta eihän me täältä olla mihinkään lähdössä. Ehtii vielä vaikka kuinka moneen kertaan uudestaankin.

_DSC5714

Ei muuten kauhiasti kannata kysellä vinkkejä Hamiltonin ja Aucklandin välisen taipaleen varrelle. Tämän enempää ei sumussa näkynyt koko matkalta.

_DSC5768

Eikä haittaa vaikkei aurinko paista. KATSOKAA NYT!!! Katsokaa nyt näitä miljöitä!

_DSC5831

 

TEREVETULOA ROTORUAAN!

“Heitäppä kuule leijat! Heitäppä! Ei muuten varmana kukaan huomaa!”

Niinpä niin, rakkaat lapseni ne osaa ajatella ilahduttavan positiivisesti myös mätämunan hajuisessa kaupungissakin 

 

_DSC5779

Näppien lämmitystä

_DSC5782_DSC5809

_DSC5841

Kuplii, kuplii. Varokaa roiskuvaa mutaa!

_DSC5859

_DSC5882

Harmi ettei Rotoruassakaan ollut aikaa yhtä yötä pidempään. Saavuttiin iltahämärissä, startattiin aamulla ennen auringon nousua. Taisi olla talven kylmin päivä, aamulla vain pari astetta lämmintä, leirintäalueen mökissä varmaan miinusasteita. Äkkiähän ne lämpötilat onneksi kohoaa kunhan aurinko pääsee nousemaan. Ei se vaan siinä lämmittämättömässä lastulevyhökkelissä paljoa yöllä auta.

Aamulla lähtiessä vettä tihuutti hämärässä ja hengitys höyrysi, olisi niin tehnyt mieli pulahtaa aamu-uinnille tienvarsien kuumiin lähteisiin mutta se jäi nyt sitten odottelemaan seuraavaa kertaa. Sen verran toki stopattiin että käytiin rannassa kokeilemassa veden lämpöä. Ihan huikeaa, lämpimämpää kuin porealtaassa!

Aucklandissa sentään saatiin viettää yksi kokonainen päivä kun isäntä luuhasi messuilla.
Yövyttiin kivassa, pienessä huoneistohotellin “penthousessa” mikä oli aika luksusta toiivine suihkuineen ja kattoterassin grilleineen kun on totuttu vaan mätämotelleihin ja koomisiin leirintäalueisiin.
Ja vaikka oman asuinkaupungin maisemat viehättääkin paljon Aucklandia enemmän niin kyllä Aucklandin ydinkeskustan vilinä oli minunkin mieleen. Ja lämpötiloista en edes ala. Ihanan lämmintä verrattuna tähän meidän tuulitunneliin.

Ja mihin lie jemmasin ne muutamat kännykkäräpsyt siltä päivältä? Ei hajuakaan. Ehkä joskus etsin, ehkä en. Tai odotan seuraavaa kertaa ja otan uudet.

Rotorua_DSC5930

Kaikkien yllätykseksi varsin kivuton ja kiva reissu.
Ja kun jälkiasvulta tenttaa että mikä oli reissussa parasta:
“HENKKAMAUKKA!”

Mitäs menin kysymään…