Ekakertalaiset. ByeBye Suomi ja kaikki. Nää lähtis ny!

Shanghaissa ainoat jonottajat jatkolennoille. Ja silti jonotettiin monta tuntia.

Life is good!

Sammuihan ne lopulta. Ergonomiat kohdillaan.

No nyt on lennelty. Kevyet 17000km ja 34h. Ihan sopivan pituinen matka, näköjään kakrujenkin mielestä.
“Milloin päästään uudestaan?”
“Mä en ainakaan mihinkään lyhyelle lennolle mee”
“Mä haluun olla koneessa kauan!”
Vai niin.

Mutta mitäs nyt sit?
Majoituksen löytyminen onkin sitten hieman haasteellista kuten meitä varoiteltiinkin. HIEMAN? No ihan saakelin hieman. Koko pirun pääkaupunki – ja näköjään muutkin kaupungit – on täyteen buukattu majoituksen laadusta ja tasosta riippumatta. Etenkin kun tämän kokoisesta remulaumasta on kyse.
Löydettiin päivää ennen lähtöä yksi motelli muutamaksi päiväksi kaupungin laidalta. Turha kai mainita että kyseessähän ei ole mikään Hiltoni.  Kunhan vaan torakat ei yöllä nakertele varpaita niin sama kai se, kunhan nyt joku katto sateensuojana on.
(Toki nuo karvaiset homekasvustot pesuhuoneessa ja mustat läiskät verhoissa vähän kirveltää silmissä mutta hei – kokemuksia ja elämyksiä! Niitähän tänne tultiin hakemaankin!!!)

Sen lisäksi että tähtäimenä olisi löytää tästä maasta joku mieluisa asuinalue ja mielellään myös se ihan pysyvämpikin asunto, niin ihan eka missio olisi kuitenkin löytää nyt auton lisäksi myös joku väliaikainen majapaikka. Muuten voi sunnuntai-iltana tulla vähän purnausta jos pitää palmun alla yöpyä opossumit kainalossa. Etenkin kun miehellä alkaa työt heti maanantaina.

Seikkailun kannalta. Ilon kautta. Katsotaan mitä kautta sitten siinä vaiheessa kukakin ottaa jos majoitusta ei löydy.
Mutta nyt nää lähtis katsomaan miltä Seelanti näyttäis.

Tammikuu, +22. Ehkä mä kestän.

No onhan nää motellin ympäristön talot vähän sympaattisia.