Queen Elisabeth park

Sunnuntai. Aika perus.

_DSC6270Piti tehdä vähän yhtä ja sitten vähän toista. Lähinnä sisähommia sateen takia.
Mutta koska jälleen kerran sääennuste ei pitänyt paikkaansa (eli feidas, kuten Neiti Näsäviisas meitä kalkkiksia valisti) niin vaihdettiin suunnitemia ja lähdettiin ajelemaan ilman sen kummempaa ajatusta.

Useimmiten päädytään aina rantoja koluamaan joten ajateltiin nyt mennä poikkeuksellisesti metsään. No hyvin ajateltu mutta rannallehan sitä taas ajauduttiin. Ylläri.

Kapiti coast on meidän lemppari, rannat jatkuu kymmeniä ja kymmeniä kilometreja silmänkantamattomiin. Ja yleensä ihan autiona vaikka jokunen koiranulkoiluttaja tai ratsastaja vastaan joskus tuleekin.
Osa lapsista ei oikein käsitä mikä tässä alueessa niin kiehtoo. Yksi viettäisi mieluummin aikaansa Wellingtonissa kaupoilla luuhaten, toinen kotisohvalla maaten. Kolmas murisee ihan periaatteesta oli kyse mistä tahansa ja neljäs se aina vaan hymyilee. Koska rannalla voi yleensä nähdä koiria. Ja vaikkei näkiskään niin hymyilee se silti.

_DSC6283

_DSC6287

Tämä kuva poistettaneen piakkoin. Jos kameraprotestinen Herra B niin vaatii. Katsotaan kauan siihen meneekään.

_DSC1492_DSC6296_DSC6298_DSC6299

Ei huono.

Talvikeleiksi sää oli tosi leuto vaikkei aurinko paistanutkaan, farkut ja huppari oli todellakin liikaa. Pienin murjotti pyyhkeen puutetta ettei päässyt uimaan joten päätti sitten uhmata kylmää vettä kotioloissa. Vaikka altaan vesi on ihan yhtä viileää kuin merivesikin, ehkä siinä viidentoista paikkeilla. Ei tunnu kuopusta haittaavan.

Pikkuisella kotipihalla vaikea uskoa että eletään keskitalvea: sitruunaa puskee niin ettei tosikaan, aloet kukkii ja silmä lepää alhaalla ohilipuvia kalastusveneitä tuijotellessa. Jotenkin on vieläkin niin kovin vaikea tajuta että me nyt todellakin asutaan täällä. Pysyvästi. ❤
_DSC6319_DSC6326_DSC6331_DSC6345_DSC6372

Life is good.

Pukerua Bay. Eka yritys.

Meidän partsilta näkyy suoraan Pukerua Baylle. Tuo näky mikä tämän blogin yläpalkin kuvassa on. (Yläpalkki? Sanotaanko sitä edes yläpalkiksi? No siis tämä kuva kuitenkin)
Sinne siis loikkimaan-lompsis tuossa taannoin yritettiin.
Yritykset meidän laumalla on ihan yhtä tehokkaita kuin tämä bloginkin päivittäminen. Pitäis ja pitäis ja vähän tuppaa jäämään kesken. Bucket-lista on pitkä noiden retkienkin osalta.
_DSC3795

Alku menikin hyvin. Sitä jaksoi paahteessa se 8-vuotiaskin Murjopurjo ahkerasti tutkiskella kivenkoloja. Kaivella rapuja ja mitä lie limanuljaskoita. Ottaa selfiet pouwhenuan kanssa ja etsiä luolaa. Kunnes.
Kunnes joku tyhmä naikkonen meni mainitsemaan sanan uima-allas.
Ja kas kummaa:
“Mahaan sattuu.”
“Päähän sattuu.”
“Silmään sattuu.”
“Nenäreikään sattuu.”

“Ihan mihin vaan sattuu, en kävele!”

Rauhallinen aikuinen laskis kymmeneen, neuvottelisi ehkä hetken ja tekisi kompromisseja.
Joku toinen aikuinen sen sijaan laski kahteen ja puoleen ja totesi lapsellisesti ettei enää ikinä lähde tällä laumalla mihinkään kuuntelemaan valitusta ja vinkunaa. Eikä muuten sitten mene uimaankaan. Kukaan.

No tulihan siinä sentään yksi kolmasosa suunnitellusta reitistä tehtyä kunnes palattiin kaupan kautta kotiin. Uimaan. Seuraavana viikonloppuna jatketaan.

_DSC3850_DSC3752_2_DSC3841_DSC3791
Kenenhän imbesillin idea oli muuten jättää auto parkkiin sinne kukkulan laelle eikä alas portaiden juureen? Kyllä kalpenis Malminkartanon portaikko näissä puitteissa. 

Staglands

_DSC4587Käytiin tuossa taannoin tuttavien kanssa Staglandsin eläinpuistossa pyörähtämässä. On siinä ohiajaessa aiemminkin kahville pysähdytty muttei olla nähty tarpeelliseksi maksaa riistohintaa jonkun possunpotkan ja sorsan tuijottamisesta. Ollaan niitä katseltu ihan riittävästi jo Suomessa landella asuessa.
No oltiinpas taas vähän lyhytnäköisiä.

Lapsilla oli parin viikon syysloma ja isäntä karkas aamuisin normaalia aiemmin duuniin. Oli muka jotain kiireitä. Muka ja muka. Jaksanut vaan sitä MINUN marinaa kuunnella siitä miten lapset tappelee, milloin mistäkin.

Tuttavarouvat siis pelasti ja ehdotti possuntutkimusmatkaa Staglandsiin. Pari nuorinta kersaa matkaan ja evvvk*-teinit sai jäädä kotiin kattoon syljeskelemään. Eivät kuulema halunneet haistella possuja. Tilanne siis win-win.
(*ei vattu vois vähempää jne)
_DSC4524

Mutta niin sitä taas keski-ikäinen naisihminen hämmästyy ja vetää sanansa takaisin.
No sisäänpääsy aika kiskurihintainen. Eikä mikään once in a lifetime-elämys. Mutta haloo! Oliko kuitenkin aika sympaattinen ja jopa lumoava paikka? No oli.

Se, mitä kummastelin jo aiemmissakin paikoissa, niin täälläKIN elukat kulkee vapaana vastaan. Keat varastavat kahvikupitkin kädestä jos et tarkkana kuin porkkana ole.
Emut photobombaa, vuohet puree pyllystä ja ihanan pienet kunekune-possunpenikat tekisi mieli sujauttaa reppuun ja salakuljettaa kotio tuhisemaan.
_DSC4501

Ja ne maisemat. Kuin taikametsästä!

_DSC4550

Ainoa mitä harmittelen on tämä kuuden kuukauden “kuvauskielto” mihin olen suostunut. Saan siis räpsiä turisiräpsyjä ilman sen kummempia venklaamisia. Mutta niiiiiiin kovin tekisi mieli päästä tänne kuvaamaan kunnolla. Pieni, tuhiseva kunekunekin voisi olla siinä samalla kainalossa. Nyt ei oikein miljööt pääse oikeuksiin näillä sunnuntairäpsyillä, mutta eiköhän piakkoin suunnata tuonne uudestaan, koko perhe. Ne evvvk-teinit pakotettuina myös.
_DSC4472

-Mitkä vaatteet mä laitan päälle?
-Ihan sama!
…….??????………

_DSC4644_DSC4636_DSC4615_DSC4608_DSC4690

 

Mitäs me, suunnittelun ammattilaiset!

“Ja nyt ei sit lähetä mihinkään ilman kunnollista suunnitelmaa.”
Eipä. Joka viikonloppu sama virsi. Ja taas mentiin.
_DSC5323
Hommahan menis niin että vapaapäivinä pakataan revohka autoon ja suunnataan luonnon helmaan viettämään kivaa reippailupäivää. Otetaan ehkä vähän pientä terveellistä piknikkiä siinä ja napsitaan pari iloista potrettia feisbuukkiin toisten iloksi. Ehkä vähän laulaa lirautetaan joku yhteislaulukin siinä kotiinpaluun lomassa. Jep jep.

No hommahan kylläkin menee niin että pakataan revohka autoon ja suunnataan sinne luonnon helmaan, yleensä ei hajuakaan minne. Yks marisee että onko taas pakko, toinen marisee että miksei saa jäädä kotiin, yks sanoo ‘iha sama.’ Yksi sentään hymyilee. Vielä. Mutta äkkiä sekin vielä itkemään saadaan.
Eväät jäi kotiin. Ja vesipullot. Kengätkin on ihan huonot. Ja yks huutaa kinderin takaosasta että tarvii uuden takin.

Aina kuitenkin kävellään. Valitusvirsistä huolimatta. Siihen pisteeseen että verensokerit on nollissa, otsasuoni piukassa ja päädytään sitten useamman tunnin patikoinnin päätteeksi niihin iänikuisiin pikasyöttölöihin hakemaan kiireellä rasvaruokaa että saadaan vinkuintiaanit hiljaiseksi. Vyötärö kiittää ja farkkujen saumat paukkuu.
Joka. Ikinen. Kerta.
Sitten ollaankin loppuilta ihan ookoo ja vannotaan että ens viikonloppuna tehdään fiksummin.

Käytiin tässä vähän äitienpäivänä hylkeitä bongailemassa Sinclair headissa. Arvatkaa kuin kävi!

Onneksi on vielä lähes puoli vuotta kesäkauteen. Jos alkais taas vähän laihikselle ettei näyttäisi enää niin hylkeelle hylkeitten joukossa. Täytynee tehdä joku suunnitelma…
_DSC5228

_DSC5233

Varottavat kyltissä ettei 20 metriä lähemmäs näitä kannata mennä. Mikäli mielii jonkun raajan amputoimattomana säilyttää. Vaan sen verta käyneelle laardille nämä söpöydet haiskahtaa etten tajua kuka sen lähemmäs edes haluaisikaan mennä. 

 

_DSC5261_DSC5285_DSC5309_DSC5343_DSC5356

_DSC5362

Niin se 20m:n hajurako? No oikeasti ei huomattu, melkein käveltiin päälle.

_DSC5375

Vaihtelu virkistää?

Ilmankos ei ollakaan kovin virkeitä kun ei tässä juurikaan mitään vaihtelua ole ollut. Vaan tarviiko niin ollakaan? Kun ei ole mihinkään kiire eikä muutakaan voi tehdä. Ollaan vaan ja lorvitaan.

IMG_2426

Ja minä voisin vaan elää näistä rannoista. Säällä kuin säällä. Joka aamu on vuorovedet tuoneet rantaan taas uusia juttuja ja vieneet eilisen päivän rakennelmia mennessään. Taskut täyttyy aarteista. Ja hiekasta. Onhan tää nyt vähän mahtavaa!

Kyllä me ihmetellään tätä eloa täällä vielä pitkään ennen kuin totutaan.

IMG_2620
Waikanae_25.2.-2.3 (4)Muritai_4.2 (1)16904935_10155085803757220_2416291077200930976_o (1)
IMG_1322Param_27.1 (17)IMG_2504IMG_2538IMG_2556IMG_2590IMG_2614

Joten eiköhän näissä tunnelmissa jaksaa vielä kaksi viikkoa odottaa. Kotiavainta.

16665544_10155031268852220_5447989642144464339_o

Ajantappoa

Paljon ollaan vietetty aikaa Kapiti coastilla. Kun ei tuolta kaupungistakaan kattoa pään päälle saa. Pariin otteeseen yövytty Waikanae beachilla, yhden pätkän jonkun tuntemattoman omakotitalossa Paraparaumu beachillä. Mikä oli lasten kannalta jo aika luksusta koska kyläkauppa ja kahvila. Useampikin.
Eipähän tarvinnut pelkästään sisällä nenää kaivella ja kattoon syljeskellä sadetta pitäen. Sai tehdä sen saman tuossa leikkipuistossa tihkusateessa.
IMG_1606

Mikäs tässä. Waikanae beachillä taas. Upeet rannat, tylsyyteen homehtuvat kakarat. Koska sataa. Sataa ja sataa.
Ei tässä nyt kukaan valita (eipä!) mutta toki kaupungin suunnalla olisi ehkä helpompi hoidella käytännön asioita, täältä landelta se vaan ei onnistu ilman puhelimia ja nettiyhteyksiä. Kylässä kyllä on syöttölä-juottola missä mainostetaan ovessa notta: “free wifi.”
Mahtavaa! Mahtavampaa olisi jos se jopa toimisi. Mahtavaa olisi myöskin jos sen olisi tiennyt ennen eväiden maksamista.
“Sorry, no connection today!” No eipä toiminut eilenkään eikä varmaan huomennakaan. Joten pitäkää tunkkinne, ruojat!

IMG_2085

Karma. Karma cola. Kuulostaa just sopivalta.

No tihkusateessa on kyllä ahkerasti raahattu tätä laumaa tuntitolkulla ympäri tämän eläkeläiskylän pihoja. Huokailtu upeille maisemille, ihasteltu lintuja, kummasteltu iloisia ja hymyileväisiä ihmisiä (weirdos!) ja syöty vähän jätskiä. Ja vähän lisää jätskiä. Pitää ehkä käydä ostamassa uudet housut. Koska liikaa jätskiä.

Akatarawa30.1 (5)

Tūī – ehdoton lemppari. Aivan käsittämätön ääniskaala. Parempaa herätyskelloa ei olekaan.

Akatarawa30.1 (4)31.1.-3.2 (9)31.1.-3.2 (8)Param_6.-8.2 (6)_DSC1478
Param_6.-8.2 (15)