Eukot tien päällä

Eukot tien päällä

Pakko vähän jatkaa juttua systerin alkuvuoden visiitistä koska törmättiin ehkä söpöimpään majoitukseen ikinä yhden viikonloppureissun aikana täällä. Tai systeri sen majoituksen netistä bongasi ja buukkasi. Oli kyllä löytö.

Hypättiin meidän susirumaan kinderiin ja startattiin kahdestaan tien päälle.

_DSC7127

Ei meillä mitään isoja suunnitelmia ollut. Käydä Ruapehun päällä, tallustaa vesiputouksille ja uida kuumissa lähteissä. Mahdollisesti veneillä Taupo carvingseja katsomaan. Itsellehän nämä reitit on jo tuttuja kun muutamaan otteeseen samoissa paikoissa käyty joten kuvatkin aika samaa mitä aiemminkin viime vuonna tänne heitelty. Paitsi se majoitus. Sitä ei vaan voi jättää väliin.

Mennessä ihan perus:
Ei koko vuorta sumusta erottunut joten jatkettiin matkaa. Syötiin pubiburgerit, juotiin tuopit, ostettiin leirintäalueen mökkiin purkki hiusväriä ja iltasiiderit. Hurjaa menoa näin keski-ikäisen naisen näkökulmasta. (Systerillä on kyllä vielä siihen keski-ikään matkaa joten hurjan sijaan ehkä jopa säälittäväksikin voi tätä menoa kutsua 😉 )

Koska viime vuodelta jo opittiin että kuumat lähteet on aika kansoitettuja niin päätettiin startata jo ennen aamupalaa matkaan. Idea oli muuten kerrankin loistava. Ekalla lätäköllä ei ristin sielua. Jopa minä, täysin bikinikunnoton, kehtasin ahtautua uikkareihin ja loikkasin jorpakkoon. Täytyy kyllä sanoa että on se ihan älyttömän makea kokemus lillua höyryävän kuumassa luonnonlähteessä, keskellä saniaisia, kuunnella lintujen laulua muutoin täydessä hiljaisuudessa. Siihen saakka kunnes ne ensimmäiset turistit alkoivat ilmaantumaan paikalle.

_full

Ihan vitsinä siinä hihiteltiin että autossahan on vielä(kin) ne edellisillan lämpimät siiderit, että pitäiskö ihan piloillaan hakea pullo ja ottaa sellainen Suomi-turre-aamupalakaljakuva. Kun ei sitä aamupalaa oltu vielä syöty. Ja tietenkin piti! Äkkiä autosta siideri ja kännykkä lätäkköön mukaan, nopeasti läjä kuvia ennen kuin ihmisiä alkaa valua paikalle. Kyllä on helpot huvit näillä blondeilla. Ja juotiin muuten se lämmin siiderikin aamupalaksi. Suomalaiset.

_DSC7018

Reilun puolentoista tunnin lillumisten jälkeen hypättiin pyyhkeet päällä autoon, kurvattiin läheiselle muta-altaalle (kukaan turisteista ei muuten edes tuijottanut vaikka juostiin siellä pelkissä pyyhkeissä ja uikkareissa) ja siitä eteenpäin seuraavalle kuumalle lähteelle. Joka oli muuten vieläkin kuumempi kuin edellinen. Toinenkin tunti ja puolikas meni tässäkin rapakossa ja täytyy sanoa että kivaa oli vaikka se pierunhaju ei lähtenyt hiuksista ja vaatteista moneen päivään, ei edes kahden pyykkikoneellisen jälkeenkään. Mies ei ihan hirveästi arvostanut kun palattiin kotiin 😀

_DSC7031_DSC7021_DSC7042_DSC7037

Mutta se majoitus. Siis aivan huippu!!! Ei tämä mikään perhemajoituskohde ole, ei olisi tilaakaan eikä lapsille mitään tekemistä. Ja sijaitseekin keskellä ei-mitään. Mutta onhan tuo ideana kyllä loistava. (Paikassa sai valita myös veneitä tai venevajoja autojen lisäksi)

_DSC7076_DSC7087Untitled-1.jpg

Ötökkämyrkyn voimin tuolla nukkui ihan valittamatta, murukahvitkin sai keitettyä aamulla ikkunalaudalla 😉

Paluumatkalla sää näytti tosi ikävältä mutta oltiin joka tapauksessa päätetty patikoida vesiputouksille ja koukata ylös Ruapehulle. Ja sitten se aurinko vaan jostain kummasta ilmestyikin esiin ja sumu hälveni. Ihan bueno pieni roadtrippi siis!

_DSC7100_DSC7130_DSC7253_DSC7298 (1)_DSC7305 (1)

Olisihan se ollut kiva kiertää pidempäänkin, mutta näin se aika vaan on perheellisellä rajallinen. Mutta vähän kerrallaan, ehkä ensi kesänä pystyisi taas jonkun viikonloppureissun vääntämään.

Advertisements
Lapsityövoimaa

Lapsityövoimaa

Ei ole muuten ihan halpaa touhua elämä neljän lapsen kanssa. Etenkään teini-ikäisten. (Ja niitähän löytyy talosta kolme, neljäskin jo melkein esiteini) Puhumattakaan siitä että toistaiseksi eletään aika pitkälle yhden ihmisen palkalla hiton kalliissa maassa ja tännehän kun ei myöskään Suomen ruhtinaalliset lapsilisät sun muut sosiaaliturvat ylety.

Töitähän teinit joutaa tehdä, ihan periaatesyistä. Se on ollut alusta asti selvä. Viikkorahoja meillä ei ole koskaan jaeltu, kotihommat kuuluu luonnollisesti kaikille ilman erillisiä korvauksia. Se raha tienataan sitten jostain muualta.
Helppo homma. (#sarkasmi)

12

Vuosi sitten tuo meidän kuopus oli omatoimisesti meidän tietämättä jaellut näitä ympäriinsä kyläläisten postilaatikoihin. Ehkä tänä vuonna tehdään vähän siistimmät mainokset.

Ei olisi Suomessakaan tällä hetkellä teini-ikäisten helppo kesä/viikonlopputöitä löytää työllisyystilanteen takia. Ja melko tuoreena mamuna uudessa maassa on omat haasteensa, tässä vähän itselläkin ollut vaikeuksia löytää palkkatöitä vaikka kieli on itsellä lähes aksentitonta.

Ja kun sitten postilaatikkoon kolahtaa ilmoitus paikallislehtien jakelusta –  “suositusikäraja 11v” – niin lamppuhan siinä syttyy. Vähän sellainen pirullinen virne naamalla että tästäpä ihan hyvä opetus nuorisolle. (Kun tiedossahan se on että ihan pissitystähän nuo mainostenjakelijoiden liksat on, mutta sama se, siinäpähän oppivat ettei raha puissa kasva.)

Voi ketunvillat että oli kyllä taas sellainen kuningasidea…

-Onko tämä sellainen duuni minkä lapsi pystyy itsenäisesti suorittamaan ilman aikuisen apua?
-Toki, toki
-Ja kahdesti viikossa jaetaan, niinkö?
-Joo voi jakaa kahdesti. (“VOI jakaa kahdesti??? Tässäkin olisi voinut ehkä heilutella tuntosarvia)

Kyllä sen verran valveutunut olen ja kantapään kautta oppinut että kyselin tuttavaperheeltäkin kokemuksia, omat teininsä kun jakavat myös näitä lippulappusia. Surkea palkka mutta helppo, VAIVATON duuni ja ihan nopsaan suoriutuu koulun jälkeen hommat. (Tässä kohtaa olisi tietty kannattanut huomioida että kyseessä eri firma ja eri toimintavat. Myöhäistä. Turha itkeä enää siinä vaiheessa kun kakka tuli jo!)

Ja sitten sitä alkoi tullakin…
Lehtiä, lehtiä, mainoksia, sanomalehtiä. Pinoa pinon perään, useina päivinä viikossa, noin kolmen tunnin varoitusajalla. Painoa niin paljon ettei yksikään 11-vuotias lapsi olisi mitenkään voinut suoriutua moisesta. Kun ei oikein aikuinenkaan. Ilman autoa siis. Hyvä jos edes auton kanssa.

3

Eka päivä näytti vielä ihan hyvältä. Mistäs me mitään tiedettiin.

Kun ajatus oli että YKSI teini jakaisi pari tuntia viikossa lappuja postilaatikoihin niin lopputulema oli että parhaimmillaan kolme teiniä ja kaksi aikuista jakoi niitä perberin lehtiä kolmesti viikossa useamman tunnin kerrallaan AUTON KANSSA. Ja kun itsellä sitä autoa ei arkisin ole niin itku ei ollut kovin kaukana.

5

Toka päivä. Vähän korkeampi pino…

7

…postilaatikon takana piilossa toinenkin pino…

8

…ja portailla odotti vielä kolmas pikku-pikku p*rkeleen pino!!!! Ja kaikki kolme pinoa pitäisi olla jaettu ennen iltaa. Yhteensä 140kg. 

Yhdessä kilpaa laskettiin lasten kanssa päiviä milloin irtisanomisaika loppuu. Kuukausi on joskus meleko pitkä…

Mitä jäi käteen?
No rahallisesti ei kai mitään. Kun laskin kaikki käytetyt työtunnit, naapurille maksetut bensat auton lainasta, jäätelörahat mitkä meni joka kierroksen jälkeen lahjomaan lapsia, hajonneet kärryt mitkä ostettiin lehdenjakelua varten niin miinuksille meni.
Jos jätetään laskuista pois se bensa, jätskit ja ostetut kärryt niin kulutettujen tuntien mukaan tuntipalkaksi tuli kolme ja puoli dollaria mikä jaettiin kolmen lapsen kesken (minä jäin nuolemaan näppejäni ja makselemaan miehen rahoista niitä naapurin bensoja) niin kyllähän sitä ilolla kaatosateessa rämpii jyrkkiä mäkiä ylös alas dollarin tuntipalkalla.

1

9

Kaksi toisella puolen tietä, yksi tällä puolen tietä ja kolmas viereisessä korttelissa. Jakelua varten ostetut kärryt hajosi jo heti tokana päivänä joten naapurin auton lisäksi apuun otettiin kolme matkalaukkua, kaksi reppua ja kahdeksan kauppakassia.

Kannattiko?
Tietenkään ei kannattanut.
En tiedä ketuttiko teinejä enemmän se rämpiminen jyrkkiä mäkiä ylös-alas säällä kuin säällä, välillä likomärkinä, vaiko mun hampaiden välistä sihistyt mantrat siitä kannattaako käydä koulut ja opiskella ammatti missä tienaa jotain. Vai haluaako mieluummin tehdä tällaista duunia kun ei muutakaan saa. Ja uskokaa pois, hoin tätä joka ikinen päivä taukoamatta koko sen ajan mitä kuljin kakaroiden perässä kädet ja naama painomusteessa. Toivottavasti oppivat jotain – en kyllä menis vannomaan mutta ihan kaiken varuiksi aion vielä jatkaa tuota sihisemistä aika pitkään.

Jatkossa saavat pystellä koiranulkoilutushommissa ja kadunkulmalla kavereiden kanssa slimea ja kakkupaloja myymässä siihen saakka kunnes tärppää joku järkevämpi tienaustapa. Kyllä tää tuli nyt nähtyä.

PS. Ei kaikilla meistä ole ihan yhtä huonoa tuuria duunien suhteen. Yksi teineistä tienaa rahansa lähinnä sipsejä syömällä ja tuijottamalla youtubea illat pitkät lastenlikkana. Ja kun ne keikat alkaa yleensä siihen aikaan kun lapset menee juuri nukkumaan niin aika epärealistinen kuva ehkä jollakulla on tällä hetkellä työelämän helppoudesta.
Palataan asiaan parin vuoden päästä kun koulu loppuu ja pitäisi jollain rahoittaa se haaveilemansa yliopistokin.

PS2. Kävin muuten ostamassa myös mainoskieltokyltin postilaatikkoon. En enää ikinä halua nähdä yhtäkään mainosta missään.

 

Passinperkuleet

Jos latvalahoille jaettaisiin vuosittaiset Oscarit niin kaverit kyllä mielellään joukkotodistaa että olisin joka kerta vahvasti ehdolla. Todennäköisesti olen tippunut syntyessäni synnärillä pää edellä sementtiin – tai jotain muuta vastaavaa – sen verran heikonlaista tuppaa olemaan tuo arjen-, järjen- ja kaikenhallinta.

Joku järkevä saattaisi tarkistaa ennen viisumeiden  anomista vaikkapa lasten passien voimassolopäivät. Etenkin jos sen viisumiprosessihelvetin aloittaa vain neljä viikoa ennen suunniteltua muuttopäivää. Joku vähemmän järkevämpi ehkä ei tarkistaisi.

Koska tässä saarivaltiossa ei ole Suomen suurlähetystöä niin sehän tarkoittaa koko kuuden hengen perheen lennättämistä Australiaan ja tietysti sellaiseen kaupunkiin mihin ei ihan suorilla lennoilla noin vaan pikkurahalla pujahdeta. Sillä hetkellä irtaimiston hävittämisten ja muuttojärjestelyjen keskellä sitä vaan epätoivoisena ajatteli että ihan se ja sama kunhan koneseen päästään, itketään sitten myöhemmin.
Ja vajaan vuoden päästä sitten melkein itkettiinkin. Meillä aikuisilla ei kyllä mitään hätää viisumien ja passien suhteen mutta lasten passien kohdalla kello tikitti. Uhka vai mahdollisuus?

Iso onni onnettomuudessa oli että Aussien puolelta tammikuussa lennätettiin kokeilumielessä passisalkku Uuteen-Seelantiin. Passinuusijoita otettiin vastaan vain rajallinen määrä, meidän helpotukseksi oltiin onnekkaita ja päästiin listalle, se siis tiesi kallista reissua pohjoiseen superkalliin Australian reissun sijaan..
Lapset tosin ei ihan hevillä nielleet asiaa mitenkään onnekkaana kun vuotta aiemmin heille ehdittiin mainostaa että pääsevät kenguruita bongailemaan. Murjottavat edelleen.

Jei!
Not.
Kakkamutsititteli se pysyy tiukasti päällä.

_DSC4714_DSC4744

Edellisvuonna tammikuussa vietettiin hääpäivää minä tyttären kanssa jäähallissa luistelukisoissa ja mies takapihalla taloa tyhjentäen ja irtaimistoa polttaen.
Tänä vuonna sitä päivää vietettiin istuen kahdeksan tuntia autossa matkaten Aucklandiin. Kyllä me tosin illalla leirintäalueella skoolattiin vinkulla kertakäyttömukeista ja mietittiin josko ensi vuonna sitten vähän tyylikkäämmin…

_DSC4759_DSC4778

Yksi yö Waitomossa, toinen yö Aucklandissa. Kotimatkan suhteen päätettiin heittäytyä oikein hurjiksi ja pidentää paluumatkaa yhden yön verran lisää ja kiertää länsirannikon kautta kun siellä suunnalla ei vielä oltu käytykään.
(Tai asutaanhan itsekin toki länsirannikolla mutta alempana.)

_DSC4801

_DSC4805

White cliffs ja mustat rannat

Taranakin alue ei sinällään herättänyt mitään suuria tunteita. Tai edes pieniä. Mutta Three sisters oli kyllä upea. Osuttiin kohdille vähän turhan aikaisin, pari tuntia ennen matalinta laskuvettä mutta päätettiin kuitenkin ottaa riski ja kokeilla pääsisikö kahlaamalla miten pitkälle. Ja jos ei niin sitten odotettaisiin parkkiksella kuten muutkin.

Ja kannatti. Me isommat pysyttiin kohtuullisen kuivina kahlaamalla reisiä myöten vedessä , Murjopurjolla vesi kyllä ulottui melkein kainaloihin saakka alkumatkan syvimmissä kohdissa mutta äkkiä se rantahiekka sieltä alkoi paljastumaan ja suurin osa matkasta päästiin ihan hiekkaa pitkin kävellen. Ja ei paljon kastuminenkaan haittaa – kesä kuivaisi jos ei sataisi. Ja ylläripylläri sittenhän taas satoi. (Pysyipähän turistivirrat poissa tieltä, kiitos vesisateen ja hyvin ajoitetun laskuveden)

_DSC4805_1_DSC4834Untitled_Panorama1Untitled_Panorama2_DSC4992_DSC4994

Omalla bucket-listalla oli ollut jo ennen muuttoa mm Elephant rocks ja täällä samalla alueellahan sen piti olla. Mutta kun en löytänyt vaikka kuinka tähystelin.
Vähänpä tiesin.
Ko. kallio kun oli näköjään vuotta aiemmin ottaa romahtanut ja vain rippeet enää jäljellä. Vasta myöhemmin paljastui kuvista että hyvinhän olin sitä (tietämättäni) kuvannutkin, kyllä se norsun pylly vielä siellä nätisti pilkotti.

Untitled_Panorama3Untitled_Panorama9Untitled_Panorama11

Kotimatkalla oli tarkoitus kurkata mm.  Mt. Egmont ja sen kansallispuiston vesiputoukset. Ja napata tietty se klassinen kuva Egmontin majakasta tulivuori siinä taustalla.
No nappasinkin. Mutta missä tulivuori? Kai se siellä jossain, ei vaan sään takia nähty siitä vilaustakaan vaikka ajettiin lähes kokonaan sen tulivuoren ympäri. Sade yltyi lopulta niin rankaksi että pakko oli jättää koko kansallispuisto putouksineen väliin ja tehdään uusi reissu joskus myöhemmin.

_DSC5082

Mutta nyt on passit. Ja monen monta kuvaa rantakallioista.
Nyt voisi sitten alkaa pistelemään roposia talteen seuraavaa passinuusimiproggista varten – josko sitä viidessä vuodessa onnistuisi saamaan kasaan ne matkalippurahat sinne Australian suuntaan sillä voi olla ettei käykään enää yhtä hyvä tuuri kuten tällä kertaa että passisalkku saapuisi tänne uudestaan.

Putangirua ja pari eväjalkaista.

Edelleen joulussa ollaan. Että hiljaa hyvä tulee…

_DSC3639

Remutaka hill, matkalla Cape Palliserille Tapaninpäivänä.

Taidan ens kerralla isolla kirkolla käydessäni investoida Lord of the rings-kuvauspaikkaopukseen. Kun en näistä mitään edelleenkään tajua. Voisi ainakin luntata että mistä nuoriso puhuu niin ei tarvitse yrittääkään ko leffoja katsoa.

Pinnacleseilla käytiin. Ja hylkeitä haistelemassa. Oli muuten jäätävä sää, ihan kuin nyt keskitalvella.

_DSC3712_DSC3703_DSC3705_DSC3708_DSC3733_DSC3782

_DSC3790

Ei tullut pahemmin vihreää viime kesänä nähtyä. Kuivuuden takia koko maa näytti tältä.

_DSC3828

_DSC3823

252 tai jotain porrasta. Persus ei kiitellyt. Eikä reidet. 

_DSC3911_DSC3912_DSC3861_DSC3863_DSC3919_DSC3837_DSC3939

_DSC3947

Tuttu näky nykyään. Kun meri vetää osan tiestä mennessään.

Ai mitä kuuluu vai?

No mitäs tässä. Vähän niinko ritari ässä eli eipä ihmeitä – tai oikeastaan yhtään mitään.
Kevät jyllää, lämpötilat alkaa kutakuinkin olla kohdillaan eikä voi valittaa. Paitsi niistä iänikuisista liian tiukoista vaatteista kun ei se rantakunto ole vielä(kään) oikein löytänyt kohdalle. Sitä ihmettä edelleen odotellaan siis.

_DSC0426

Tai no onhan tässä yksi pieni ihmeenpoikanen tapahtunut. Tuon meidän murjopurjokuopuksen kohdalla.
Se kun on koko ikänsä ollut se perheen huligaani, poikatyttö, elämäntapavinkuja. Vähän mietin täällä koulun aloittaessa että mitenhän tuo hunsvotti otetaan vastaan tässä prinsessaklaanissa. Täällä kun mihin tahansa katsoo niin vastaan kävelee pikkulikkoja blingblingeissä, tiarat päässä ja perhosensiivet selässä. Niin koulunpihalla kuin ostarilla.
Vastaavasti pikkupoikia kiipeilee koulun puissa batman-puvuissa ja merirosvohatuissa. Tai keijunsiivissä. Kukin tyylillään. Arki on juhlaa kun sen sellaiseksi tekee.

Vaan mitä tekee tämä meidän Tomboy Nyyssönen? Kulkee mustissa, vähintäänkin reikäisissä rytkyissä kädet syvälle taskuihin tungettuna ja musta pipo silmillä. Tai huppu päässä. (Vaikka koulun säännöt edellyttää että koulun oma sininen aurinkohattu olisi oltava)
Tukka aina takussa, kammata sitä ei ole saanut puoleen vuoteen saatika sitten ponihännälle pistää. Vaan hyvinhän se on silti joukkoon sulautunut, täällä kun kaikki on niin kirjavaa ja huoletonta.

No pysähdyttiin tuossa edellisen postauksen lomamatkalla kaupassa ja mitäs sieltä löytyi:
Rusetti. PINKKI, iso rusetti. Ja sehän piti saada.
Nyt sitten joka ikinen aamu tämä murjopurjo vääntää ja kääntää tukkaansa nykeröille, sykeröille ja väkeröille, tunkee pinniä pinnin perään, rusettia oikeeseen kulmaan ja katsoo juutuubista mallia uusiin kampauksiin. Murisee irtohiuksille ja elefantintukalle joka ei pysy paikallaan. Ilman rusettia ei mennä minnekään. Minnekään!
Kohta se varmaan shokeeraa meidät vielä pahemmin ja ilmoittaa haluavansa hameen!
(Tosin siihen varmaan on vielä matkaa; männäviikollakin kotiutui koulusta rusetti kyllä päässä mutta tekoverellä sotkettu ja repaleiseksi silputtu koulupaita päällä.) 

_DSC0289

Viikonloput vilahtaa täällä ohi aivan liian nopeasti. Suomessa oltiin lähinnä kotirottia ja nysvättiin omalla pihalla, täällä taas tuntuu että ollaan koko ajan menossa jonnekin.
Keskimmäinen likoista oli lauantaina aamusta alkaen auttamassa esteradan rakentamisessa, sen jälkeen oli normaalit harrastekuskaamiset, piti mennä paikalliseen lamb & calf-tapahtumaan mutta ei ehditty. Piti myös mennä katsomaan Wellingtonin ilotulituksia mutta kuka sinne enää iltasella jaksoi.

_DSC0541_DSC0530__DSC0557_DSC0599

Sunnuntaina äytiin katsomassa este-ja kenttäratsastuskisoja, piipahdettiin rantsussa mutta piipahdukseksi se todellakin jäi kun miesväeltä hajosi fillarit jossain huitsin nevadassa ja piti niitä autolla lähteä etsimään ja pelastamaan. Istuttiin tuttavien kanssa iltaa oman kylän venekerholla ja odotettiin Guy Fawkes-päivän ilotulituksia. Kovan tuulen takia jäivät kyllä laimeaksi mutta lapsista ihan jees.

_DSC0612_DSC0614Untitled1
Pidemmät retkeilyt/vaeltamiset jäi tältä(kin) viikonlopulta väliin mutta riittäähän näitä päiviä. Ja näköjään hyvinhän tätä jonninjoutavaa tekstiäkin tulee suollettua vaikkei oikeastaan ole mitään asiaakaan 😉

 

Loma tuli, loma meni

Lomaa, lomaa, lomaa. On kahden viikon syyslomaa, kahden viikon talvilomaa. On kahden viikon kevätlomaa, on pidennettyä viikonloppulomaa.
Ja aina ensimmäisenä kouluaamuna loman jäljiltä alkaa tenttaaminen montako viikkoa seuraavaan lomaan.

Kotona yleensä ollaan lorvittu, ihan sattuneesta syystä. ( Kuusihenkinen perhe, ihanan kallis Uusi-Seelanti ja vielä toistaiseksi ainoastaan yhden ihmisen palkalla sinnitellään. Siinä ei pahemmin kotisohvaa pidemmälle reissata)
Nyt kuitenkin ajateltiin että josko saataisi joku parin päivän maakuntamatkailu tiristettyä, ennen kuin kesän turistisesonki alkaa. Vähän viime tippaan jäi miettiminen että mihin suunnattaisiin, taisi kyllä suunnitelmat olla auki vielä perille päästyäkin. Ja kun ei tarvitse kaikkea kerralla nähdä (kun aina voi mennä vielä uudestaankin) niin ei näistä suunnitelmattomuuksista viitsi mitään päänvaivaa tehdä.

_DSC9252

Päätettiin suunnata muutamaksi päiväksi Taupoon ja tehdä sieltä sitten päiväpyrähdyksiä kauemmaksi jos siltä tuntuu. Mt. Ruapehun huippu oli tarkoitus käydä katsastamassa mutta mennessä satoi, satoi, satoi. Sumua oli niin ettei edes koko vuorta tielle näkynyt.
Edellisellä reissulla harmittelin ettei ollut aikaa pysähdellä tien sivuun ottamaan kuvia, nyt ei tullut mieleenkään mennä autosta ulos kastumaan. Kummasti ne ajamiset vaan tuntuu pidemmiltä ja puuduttavilta kun sää on surkea.

_DSC9900

Lake Taupo

Mutta kirkastuihan se sää aamulla. Pariksi tunniksi.
Ja kun lähtee liikenteeseen kukonpieremän aikaan niin ehtii mestoille ennen pahimpia turistilaumoja. (En uskalla edes kuvitella millaista sesonkina sitten on, nytkin oli ja Taupossa hulinaa.)

Kakarat muuten oli ihan kypsiä. Me fossiilit kun ei lomilla pitkään nukuta vaan kello soi tyyliin seitsemältä. _DSC9319_2
Huka falls kuului tietty nähtävien listalle. Jotain sormustenherralöpinää takapenkiltä kuului. Vaikka oltiin ennen aamukahviaikaa paikalla niin sai siellä silti väistellä aasialaisia selfietikkuja ihan kiitettävästi.

Koska pääsymaksut niihin suosituimpiin nähtävyyksiin on aika suolaiset niin piti valuta että käydäänkö katsastamassa/tekemässä niistä yksi vai sitkutellaanko halvemmissa ja ei-niin-näyttävissä paikoissa. Ei oltaisi kuitenkaan päästy kompromissiin mikä se yksi kallis kohde olisi ollut (esim Orakei Koroko, Lake Taupo carvings,  huka falls jet-ajelu, shrimp farm, rotoruan yhtä kalliit kohteet, jne jne) niin päätettiin suosiolla pysytellä sitten budjettikohteissa.

Aamukahville kurvattiin Wairakei thermal valleyn kahvilaan ja sen thermal-poluille. Kaipaisihan se hieman päivittämistä mutta etenkin pikkulikat oli tyytyväisiä kun sai syöttää pihalla vapaasti pyöriviä elukoita laamoista riikinkukkoihin. Kävelypolku oli ihan herttainen, kahvilan/leirintäalueen isännällä mukavat höpinät ja hintakin ihan kohdillaan. Etenkin pienempien lasten kannalta tämä olisi muutenkin mielekkäämpi vaihtoehto kuin nuo törkykalliit “oikeat” turistirysät.

_DSC9606
_DSC9661
_DSC9415_DSC9600_DSC9569_DSC9565
Itse ajattelin että lähellä sijaitseva  Craters of the moon ei vaikuta kovin kiinnostavalta paikalta (kun noita kananmunahöyryjä oli jo aamun lisäksi nähty syksylläkin Rotoruassa) mutta koukattiin sinne silti. Ja eikä siinä kyllä enää mitään utta näkemistä ollutkaan. Mutta saatiinpa lisäkilometrejä askelmittariin sille päivälle. Vesisateessa.

_DSC9703_DSC9663_2
_DSC9702


Kuumissa lähteissä
lutraaminen oli tietysti odotettu juttu. Edellisellä reissulla ei ollut aikaa, nyt osa porukasta pääsi lillumaan noihin 40-asteisisiin puroihin. Kyllä itseänikin houkutti mutta “en varmana kehtaa” iski päälle kun porukkaa oli kiitettävästi täälläkin.
Päätin lykätä seuraavaan päivään kun tiedettiin mistä löytyy vähän isommat ja väljemmät lätäköt.

_DSC9763_DSC9900
Ja melkein skipattiin laiskoina Rotoruassa käynti kokonaan mutta onneksi mentiin.
Käytiin Skylinessa ja jopa minä suostuin laskemaan kerran alas. (Ylöstulo oli paha, korkeanpaikankammo ja paikalleen hetkeksi jämähtänyt hiihtohissi) Muilla oli tosi hauskaa, ehdottomasti tullaan uudelleen. Minä pysyttelen terassilla.
Lounastettiin Pirren ja pesueensa kanssa ja käytiin porukalla kävelemässä Redwoods forestissa.
Opittiin ettei Rotoruan keskustaan ole koirilla mitään asiaa – ellet halua viidensadan dollarin sakkoa. (Ravintolaan kyllä sai koiran tuoda mutta kadulla ei saa taluttaa)

_DSC9805
_DSC9818_DSC9847_DSC9850_DSC9877

Mukavaa oli.
Ainoa mikä jäi kismittämään oli ne kuumat lähteet. Kun oli niin tiedossa ne paremmat paikat jotta minäkin pääsen testaamaan, niin kas kummaa. Mitäpä muutakaan kuin takapenkkiläisten nirinäkuoro:

Ei voi uida kuumassa lähteessä kun nenään menee vettä ja siihen kuolee.
Ei voi uida motellin uima-altaassa kun on likaista.
Ei voi uida järvessä kun on giardiaa. Ja kylmää.

Tässä vaiheessa annettiin periksi, haettiin motellilta alennuskuponki ja roudattiin pentulauma kylpylään. (Samaa kuumaa mineraalivettähän se sielläkin on mitä luonnonlähteissä mutta ei näköjään nyt haitannut yhtään)

_DSC9977

_DSC9924-2

Päivän piristys! Viime reissulla en ehtinyt ottaa kuvaa, nyt pakotin miehen ajamaan samaa reittiä että sen saan. Ja näitä tuli vastaan pariinkin otteeseen 😀

Vikalle päivälle osui loistavat kelit! Tielle näkyi taas Tongariron ja Ruapehun huiput kirkkaana, tullessa kun ei näkynyt kuin pelkkää usvaa.
Ajateltiin tehdä sellainen vähän kevyempi patikkaretki Taranaki-putouksille kun ei ollut aikaa lähteä tekemään enää mitään koko päivän (tai edes puolen päivän) vaelluksia.
Ja niin sanoinkuvaamattoman kaunista, sielläkin! Ei näitä maisemia vaan saa mitenkään vangittua kuviin, ei mitenkään!
Untitled_Panorama1_DSC0039_DSC0117_DSC0124_DSC0147_DSC0162

Kotimatka ajettiin ihan uutta reittiä. Ja en vaan voi olla hokematta: jumankekka nämä maisemat!!!
Valitettavasti istuin autossa väärällä puolella ja en saanut niistä huikeimmista näkymistä yhden yhtäkään kuvaa. Ja pysähdyspaikkoja ei mutkaisella ja kapealla tiellä kallioiden välissä ollut juuri missään sadan kilometrin matkalla. Pakko ensi kerralla ajaa toiseen suuntaan niin saa ikkunan läpi räpsittyä jotain. Toivottavasti.

_DSC0231_DSC0240
Kaikenpuolin onnistunut (ja kallis 😀 ) miniloma. Kaikilla oli kivaa, säät suosi vikoina päivinä ja Taupo yllätti positiivisesti. Ehdottomasti tullaan uudestaan.
(Ja kun pennut väsytetään heti loman ekoina päivinä repimällä ne ylös aamu seitsmältä ja kävelytetään iltaan saakka niin loppuloma onkin ihanan rauhallinen, kukaan ei suostunut lähtemään enää mihinkään 😉 )

Majakat on mahtavia

_DSC7369

Naapuri se tuossa jotain mielenvikaisista Finskeistä perään huuteli kun taas yhtenä sunnuntaiaamuna kinderiin ahtauduttiin. Vettäkin kun kuulema kohta sataa.

Meillä on vähän sellainen majakkamania tässä tuvassa. Ehkä juontaa siitä kun aikanaan on merellä eletty ja asuttu, parempi puolisko paljon työnsäkin puolesta majakoissa luuhasi. Nyttemmin osaan lapsistakin se kiinnostus tarttunut ja se on ihan plussaa se.
Täällähän näitä valopäitä riittää ja nähtävyyslista vaan kasvaa.

_DSC7570

Pitkään oli pitänyt noihin meidän oman alueen majakoiden juurelle tehdä retkiä mutta tutut täällä kauhisteli että ei sinne kävellen voi, ei lasten kanssa. Fillarit pitää olla kun matka on niin pitkä. Mielellään vuokraa vielä sähköpyörän.
Aamupalalla sitten vaan tarkemmin alettiin karttaa tuijottaa ja hitto soikos, eihän sinne ole kuin noin 7,5km suuntaansa. Kyllähän nämä hunsvotit sen kävelee ihan heittämällä – samaa matkaahan me tallustetaan joka viikonloppu johonkin suuntaan.
Toki voi tulla sitä peruspurnausta ja envarmaanenääkävele-narinaa mutta nariskoot. Mehän mennään. Sateesta huolimatta. Pencarrowheadin majakoille.

_DSC7382

Sen verran nynnyiltiin että varuiksi otettiin kuopukselle sen uusi synttärilahjafillari mukaan. Oli muuten vähän huono veto. Isäntä joutui kantamaan pyörää kukkulan laelle  ja kotimatkan viimeiset viisi kilsaa minä talutin. Koska tuittupäätä ei kuulema pyörät kiinnosta, se on mummujen hommaa.

 

_DSC7443

Ihan kuin olis jotain pienen pientä ininää meinannut kuulua? Tyyppi kyllä sai hampparin illalla. Vähän niinkuin palkinnoksi lähes mutinattomasta retkestä. Hyvä tyttö, kyllä siitä vielä hyvä tulee! 

Menomatkalla sää suosi, tuli ihan kuuma hupparissa ja verkkareissa. Huushollin miespuoliset sentään osasi varustautua matkaan sortseilla.
Majakan kohdalla sää sitten odotetusti muuttui ja kotimatkan 7,5km käveltiinkin autolle kaatosateessa aivan läpimärkinä. Kamerakin oli pakko pistää reppuun suojaan siinä myräkässä.

_DSC7438_2
_DSC7396_DSC7413_DSC7419_DSC7431

Mutta olipahan kiva patikka. Kukaan ei vinkunut (kuopusta nyt ei lasketa, mutta sekin poikkeuksellisen ministi vaan jotain pientä ininää piti. Se on vhän sellainen elämäntapavinkuja), kukaan ei tapellut eikä itkenyt, vapaana vastaantulevat lampaat ja vuohet ne jaksaa edelleen hymyilyttää ja maisemat ne vaan on joka kerta yhtä mahtavat.

_DSC7569web_DSC7481_DSC7489_2_DSC7552_DSC7558

Ja se tuuli. Siitä minä niin tykkään vaikka välillä pelottaakin että lentääkö sitä jyrkänteeltä puuskan mukana kohta alas ja lujaa.

Ylihuomenna suunnataan kevätlomalle vähän toisenlaisiin maisemiin. Saa nähdä montako viikkoa menee että ne kuvat saan sitten Ιladattua tiskiin.

_DSC7584web