Vaihtelu virkistää?

Ilmankos ei ollakaan kovin virkeitä kun ei tässä juurikaan mitään vaihtelua ole ollut. Vaan tarviiko niin ollakaan? Kun ei ole mihinkään kiire eikä muutakaan voi tehdä. Ollaan vaan ja lorvitaan.

IMG_2426

Ja minä voisin vaan elää näistä rannoista. Säällä kuin säällä. Joka aamu on vuorovedet tuoneet rantaan taas uusia juttuja ja vieneet eilisen päivän rakennelmia mennessään. Taskut täyttyy aarteista. Ja hiekasta. Onhan tää nyt vähän mahtavaa!

Kyllä me ihmetellään tätä eloa täällä vielä pitkään ennen kuin totutaan.

IMG_2620
Waikanae_25.2.-2.3 (4)Muritai_4.2 (1)16904935_10155085803757220_2416291077200930976_o (1)
IMG_1322Param_27.1 (17)IMG_2504IMG_2538IMG_2556IMG_2590IMG_2614

Joten eiköhän näissä tunnelmissa jaksaa vielä kaksi viikkoa odottaa. Kotiavainta.

16665544_10155031268852220_5447989642144464339_o

Advertisements

Koulujuttuja

Lapsilla loma sen kun vaan jatkuu. Eikä ketään kyllä haittaa. Lomailkoot nyt kun se perinteinen kesäkuussa alkava pitkä loma jää väliin. Täällä kun kesäloma loppui juuri ja kesäkuussa onkin talvi.

Kouluasioita ei oikein etukäteen pahemmin voinut suunnitellakaan kun ei ollut tietoa tulevasta asuinpaikasta. No nyt on.
Vuokrasopimus on allekirjoitettu, alueen zone selvillä ja päätöksiä piti tehdä.

Pikkulikoille oli kaksi vaihtoehtoa. Molempiin oli sovittu haastatteluajat ja tarkoitus oli että haastisten perusteella saavat sitten valita mieleisemmän.
No ei mennyt ihan niin. Kun en enää jaksanut.
Tämän tilapäismajoitusten arpomisten kanssa kun ei yhtään tiedä mistä heräät minäkin aamuna niin pariin otteeseen jouduin perumaan toisen koulun haastattelut. Sitten en enää jaksanut, päätin että siitä mennään mistä aita matalin ja mennään siihen kouluun missä jo ehditty käyty urkkimassa.

Maaliskuun puolen välin jälkeen rääpäleet aloittaa koulutaipaleensa Plimmerton schoolissa. 
Koulu on täkäläisittäin pienehkö (n.500 oppilasta), hyvämaineinen, rauhallisella paikalla. Noin puolen tunnin kävelymatkan päästä tulevasta kodista. Rantaa pitkin. Sanonko uudestaan? Rantaa pitkin.

Englannin tukiopetusta ei ole vaan kielitaidottomina vaan yrittävät sinnitellä joukossa, varsinainen kielen opettaminen tapahtunee sitten ihan kotioloissa, koulussa ei tähän resursseja ole. Eikä kokemustakaan.
(Itseni tuntien voi olla ettei ole niitä resursseja kotonakaan. Menkööt virran mukana, kyllä kai ne sitten joskus oppii)

Teineille tuli luvattua vähän liikoja. Lupailin että JOS zonen ulkopuolisiin kouluihin mahtuu, niin saavat itse valita mieluisan laitoksen. (Luojan kiitos sanoin JOS!)
No mahtuiko mihinkään? Eipä tietenkään. Herra B jo muutenkin totesi ettei halua valita mitään, Neiti B:llä sen sijaan oli kova hinku tyttökouluun. (Täällä usein on erikseen tyttö-ja poikakoulut noille hormoonimyrskyikäisille)
Ylläripylläri jokaisesta tuli vastaus että täyttä on ja jonotuslista on pitkä, tervetuloa tiedustelemaan jonotustilannetta uudestaan marraskuussa.
Päätös oli siis helppo muttei suinkaan toiselle mieluisa. Molemmat aloittaa Aotea Collegen uniformuissa jahka sellaiset saadaan sovitettua ja tilattua.

Ja koska ei ole mitään asiaan liittyvää kuvaa olemassa niin laitetaan sitten täysin asiaan liittymätön:
Waikanae_11.2 (37)

Nga Manu

Kiwilintu, kiwilintu, kiwilintu. Tahtoo nähdä kiwilinnun. KIWILINTU!

Ja sitten sitä pakataan kersat autoon, hellepäivänä. Agendana Nga Manu Nature Reserve ja toiveena nähdä tuo pitkänokkainen pulu. Ja kuopuksen fanittamasta tuatara. Me aikuiset taas haluaisimme tutustua enemmän paikalliseen kasvistoon mutta tietäähän tuon että ajatus on täysin tuhoontuomittu. Neljän kakaran kera ei tarvitse olla selvännäkijä että muutamassa tunnissa on jo otsasuoni piukkana ja ensimmäiset riitelijät pistetty jäähylle.

Ja niinhän se vähän menikin. Ankeriaita ei sitten kukaan halunnutkaan ruokkia, opastetulle kiertokäynnille ei jaksanut lähteä, pullasorsia sen sijaan olisi haluttu syöttää koko loppuvuoden viikkorahojen edestä. Tosi eksoottista.

Biitsille tuntui olevan kovin kiire, vähän itse kullakin. Sen verran vilpoisia sadepäiviä tässä ruudun läpi tuijoteltu joten ihan parkumatta lähdettiin rantahiekalle istuskelemaan. Uusitaan Nga Manussa käynti paremmalla ajalla. Ehkä ilman lapsia.

(Ja onnistuttiinhan näkemään vilaukselta tuo legendaarinen kiwi, nocturnal-talossa. Aikamoinen hannuhanhi saisi olla jotta sellaisen onnistuisi ihan luonnosta yöllä bongaamaan)

NgaManu_19.2 (1)NgaManu_19.2 (2)NgaManu_19.2 (5)NgaManu_19.2 (6)NgaManu_19.2 (8)NgaManu_19.2 (10)NgaManu_19.2 (13)NgaManu_19.2 (14)NgaManu_19.2 (16)NgaManu_19.2 (17)NgaManu_19.2 (18)NgaManu_19.2 (19)NgaManu_19.2 (22)NgaManu_19.2 (24)NgaManu_19.2 (28)NgaManu_19.2 (29)

Ajantappoa

Paljon ollaan vietetty aikaa Kapiti coastilla. Kun ei tuolta kaupungistakaan kattoa pään päälle saa. Pariin otteeseen yövytty Waikanae beachilla, yhden pätkän jonkun tuntemattoman omakotitalossa Paraparaumu beachillä. Mikä oli lasten kannalta jo aika luksusta koska kyläkauppa ja kahvila. Useampikin.
Eipähän tarvinnut pelkästään sisällä nenää kaivella ja kattoon syljeskellä sadetta pitäen. Sai tehdä sen saman tuossa leikkipuistossa tihkusateessa.
IMG_1606

Mikäs tässä. Waikanae beachillä taas. Upeet rannat, tylsyyteen homehtuvat kakarat. Koska sataa. Sataa ja sataa.
Ei tässä nyt kukaan valita (eipä!) mutta toki kaupungin suunnalla olisi ehkä helpompi hoidella käytännön asioita, täältä landelta se vaan ei onnistu ilman puhelimia ja nettiyhteyksiä. Kylässä kyllä on syöttölä-juottola missä mainostetaan ovessa notta: “free wifi.”
Mahtavaa! Mahtavampaa olisi jos se jopa toimisi. Mahtavaa olisi myöskin jos sen olisi tiennyt ennen eväiden maksamista.
“Sorry, no connection today!” No eipä toiminut eilenkään eikä varmaan huomennakaan. Joten pitäkää tunkkinne, ruojat!

IMG_2085

Karma. Karma cola. Kuulostaa just sopivalta.

No tihkusateessa on kyllä ahkerasti raahattu tätä laumaa tuntitolkulla ympäri tämän eläkeläiskylän pihoja. Huokailtu upeille maisemille, ihasteltu lintuja, kummasteltu iloisia ja hymyileväisiä ihmisiä (weirdos!) ja syöty vähän jätskiä. Ja vähän lisää jätskiä. Pitää ehkä käydä ostamassa uudet housut. Koska liikaa jätskiä.

Akatarawa30.1 (5)

Tūī – ehdoton lemppari. Aivan käsittämätön ääniskaala. Parempaa herätyskelloa ei olekaan.

Akatarawa30.1 (4)31.1.-3.2 (9)31.1.-3.2 (8)Param_6.-8.2 (6)_DSC1478
Param_6.-8.2 (15)

Rantsuelämää

Tiiättekö! Ei ihan kauhiasti stressaa ettei ole asuntoo. Tai että ollaan tuppukylässä. Tai että säät on vähän mitä sattuu. (Ihan kuin Suomen kesä)
Katsokaas kun on vähän rantaa.

Pennut vaan valittaa. Kun ei oo wiffii eikä taivaskanavii. Eikä ees ostarii. Pelkkää hiekkaa ja simpukkaa. Kiittämättömät retaleet.

Turvat umpeen ja tossua toisen eteen, askelmittari kiittää! Niin lottovoittajafiilis!
_DSC1560Waikanae_11.2 (11)Waikanae_11.2 (29)Waikanae_20.2 (2)Waikanae_20.2 (3)Waikanae_20.2 (7)WaikanaeBeach30.1 (6)WaikanaeBeach30.1 (7)

Majoituksessa, majoituksesta, majoitukseen. Majoituksessa, majoituksesta…

“Ennen helmikuun alkua olisi hyvä aika tulla. Koska koulut alkaa ja kaikki.”

Toki. Olishan se. Kaikkien muidenkin mielestä. Toki olisi ehkä hitusen helpompaa jos olisi joku paikka valmiina mihin tulla.

Koska itse muutto tuli eteen aikalailla vauhdikkaasti ja Suomen päässä kaikki oli silkkaa kaaosta niin sitä asunnon puutetta ei jaksanut stressata yhtään ennen lähtöä. Eikä kyllä jaksa nytkään.
Hyvin nopeasti selvisi miten vaikea on löytää tähän vuodenaikaan minkään tasoista majoitusta (näin isolle revohkalle varsinkin.) Mistään.  Muuta kuin muutamaksi päiväksi kerrallaan ja niissä muutaman yön vaihtoehdoissa ei kyllä ollut varaa asettaa minkäänlaisia vaatimuksia sijainnille tai laadulle.
Koska lomasesonki. Ja yliopistot.

Ja kun vihdoin ja viimein saat buukattua sen ainoan, superkalliin, liian pienen ja liian kaukana sijaitsevan luukun jostain bookabatchilta tai bachcarelta ja mitänäitänytolikaan ja huokaat helpotuksesta että ainakin seuraavaksi päiväksi on yösija olemassa, niin eikö tulekin buukkaus bumerangina takaisin ettei kämppä olekaan enää vapaana ja maksu palautetaan. Tätä pelleilyä testailtu nyt jokusen kerran tässä.
Että tehkäähän tilaa opossumit, saattaahan se olla että pian nähdään. Jossain palmun alla yöpuulta.

Huumorilla on kyllä (toistaiseksi) menty eikä niin nokonnuukaa ole missä sitä yönsä viettää, mutta vähän toki mietityttää kauanko lapsilla se huumori kestää. Toisaalta mitä pidempään saavat asunnottomuuden takia lykätä kouluun menoa niin ei näköjään tunnu haittaavan yhtään.

Majoituksia on nyt ollut vähän laidasta laitaan. Hotellia toki toivotaan mutta täysin mahdoton skenaario näyttää olevan tähän vuodenaikaan. Ensimmäiset yöt vietettiin Wellingtonin laidalla Mätämotellissa. (En muista mikä se nimi oli mutta mätämotelliksi me sitä kutsutaan. Ihan syystäkin.)
On yövytty leirintäalueella ja mummonmökissä (tai kuten meidän perhe sen uudelleen nimesi: “kuolleen mummon mökissä.”) Kaupunkiasunnossa ja kesämökeissä….. Ei mitään extremeä, ihan sellaista perustylsää ja mielikuvituksetonta mistä ei saa mitään mediaseksikkäitä tekstejäkään aikaiseksi.

Kantapään kautta on myös opittu että majoituksissa mainittu “keittiö” ei välttämättä ole keittiötä nähnytkään vaan pizzahutit ja mäkkärit alkoi olla jokapäiväistä rutiinia. Positiivista asiassa se että jälkikasvu ei haluakaan enää nähdä pikaruokaa, loppuipa ruikuttaminen kertaheitolla. Kerrankin ovat samaa mieltä edes yhdestä asiasta.

Osa asunnoista on ollut oikein siistejä ja osassa taas on ollut naurussa pitelemistä. Vaan kyllähän tämä perus hotellimatkailun voittaa – ompahan päästy näkemään vähän yhtä sun toista. Katsotaan vaan kuinka pitkään jaksaa naurattaa.

(Kuvia tulossa jälkikäteen tähän liitteeksi. Jahka kovalevyn virtajohto joskus löytyy tuolta auton nyssäkkähelvetistä)