Mitäs tänään puettaisiin?

Mitäs tänään puettaisiin?

Noin yleisesti ottaen eipä ole sitten Suomesta muuton tarvinnut arkiaamuisin kuunnella teinien valitusta siitä ettei ole kaapissa mitään mitä pistää päälle. Sitä kun pistetään tismalleen samat vermeet kuin naapurin pennutkin. Hiuslenksuja ja nilkka/polvisukkia myöten.
Koulupuvuista kuulee aina mielipiteitä puolesta ja vastaan, ja vaikka kertarysäyksellä joutuikin lähes koko omaisuutensa ja puoli valtakuntaa tuhlaamaan neljän lapsen uniformuihin, niin pidemmän päälle se kyllä taloudellisestikin oli kannattavaa. Puhumattakaan arjen helppoudesta: ei tarvitse kuunnella teinien nurinaa siitä miten frendeillä on AINA parempia vaatteita kuin itsellä. Tai miksei saa värjätä hiuksia kun kaveriktkin saa, tai miksei voi leikata puoli päätä siiliksi kun KAIKKI MUUTKIN saa.
No täälläpä ei saa. Ei värjätä, ei leikata, ei meikata, ja se ponihäntäkin pitää olla tietyllä tavalla mustalla pampulalla. Koruista puhumattakaan.

Tai no…

Ideaalitapauksessahan kaikki lapset päätyisivät ennenpitkää  s a m a a n  oppilaitokseen, jolloin olisi edes jotain pientä toivoa että osan vaatteista voisi kierrättää vanhemmilta nuoremmille. Tai että asioisit vaan yhden, tai korkeintaan kahden laitoksen kanssa että elo olisi kohtalaisen mutkatonta.
Ja näinhän se ei tietenkään mennyt.

Ensimmäinen vuosi alkoi lupaavasti:

Uniforms1

Kaksi koulua. Neljälle vermeet. Huomatkaa teinipojan seksikkäät polvisukat. (Ei sillä että kummankaan koulukengätkään nyt ihoa mitenkään kananlihalle saisi. Muuta kuin hintansa puolesta.)

Toinen vuosi ja alkoikin vähän säätö:

Uniforms2

Kolme koulua, kolme eri paikkakuntaa, taas uusi uniformu sukista kaulaliinaan.

Säätöä olikin sitten siihen malliin että esikko vaihtoi koulua 30km:n päähän pohjoiseen. Kukkaro kiitteli. Päätettiin jättää esikoisen karteroobi myymättä koska numero kolmonenhan siirtyy seuraavana vuonna collegeen joten säästetään pitkä penni koulupukuostoksissa.
Tai niinhän me tyhmät kuviteltiin.

Kolmas vuosi:

Uniforms3

Kolmas vuosi, neljä eri koulua,  neljät eri vermeet. Kuukausittaiset matkaliput yhdelle bussiin, yhdelle junaan, yhdelle junaan ja bussiin, yksi luojan kiitos potkii itsensä sivistyksen tielle skeitti-tai potkulaudalla ihan ilmaiseksi.

Neljä keskenkasvuista ihmistä, neljä eri oppilaitosta 50km:n säteellä ja neljät eri säännöt ja käytännöt. Juokse siinä sitten vanhempainvarteissa ja kaikenmaailman oppilasriennoissa kun en enää edes sähköposteista tiedä että mitä, kuka, missä ja milloin.

No mutta.
Sehän olis nyt neljäs vuosi menossa ja YLLÄTYS että vähän taas täällä säädetään. Onneksi on tämä koko valtakunnan lockdown että voidaan tätä seuraavaa skenaariota vielä lykätä ja yrittää päästä jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen asiasta. Kiire tässä joka tapauksessa tulee tehdä päätöksiä suuntaan tai toiseen:

Uniforms4

“Haluun vaihtaa koulua, mun on vaihdettava koulua, toikin sai vaihtaa koulua niin mäkin tasan varmasti vaihdan koulua!” Minä sanoin ei, isäntä sanoi joo. Minä en kestä!!!

Ja ei kai siinä muuten mitään, sen kun vaihtaisivat koulua vaikka joka toinen kuukausi JOSSEISE MAKSAIS MITÄÄN! Mutta kun just vuosi sitten jouduttiin hankkimaan tämä alla näytetty kokoonpano varapaitoineen niin kyllähän sitä nyt ihan pikkuisen perkeleitä suupielistä päästelee jos taas kuukauden päästä uudestaan:

st mary's uniform

Ainoa huono puoli (hinnan lisäksi) on että varavaatteita pitäisi myös olla. Kun tässä ilmastossa saa parhaimmillaan kolme päivää pyykkejä narulla kuivatella. Ovat muuten erinäiset kerrat joutuneetkin kosteissa rytkyissä kouluun juoksemaan.

Että väännetään tässä nyt pari viikkoa, kello tikittää kun tämä vuosi on aika ratkaiseva ja mahdollinen koulun vaihto olisi syytä tehdä ennen heinäkuuta eikä vasta kouluvuoden lopussa. Ei ihme että päänahka puskee harmaata entistä vauhdikkaammin.

51099751_10157053185617220_4077369125909823488_o

Viemärikoiraa ja etäkoulua

Koronoista ja kotiaresteista en ollut ajatellut mainita yhtään mitään kun sitä tuntuu tulevan joka tuutista kyllästymisen asti, vaikken niitä tuutteja ikinä itse luekaan. Skippaan suosiolla kaikki aihetta sivuavat koska itseäni koko tilanne ei hetkauta tippaakaan suuntaan eikä toiseen. Tai itseasiassa hetkauttaa sen verran vähän että nautin ihan kiitettävästi tästä koko maan kotiarestista liikkumiskieltoineen ja “autoilijat heitetään vankilaan-ukaaseineen.” Että nyt sitä voi vaan hyvällä omallatunnolla lorvia kotona kun ei muutakaan saa tehdä. Eli arki jatkuu ihan samana kuin ennen karanteeniakin.

Jotenkin ihmeellisesti sitä luulisi että meidän yhtälöllä (yksi esiteini + kolme teiniä + kaksi aikuista  – joista yksi käyttäytyy hyvin usein kuin esiteini ja toinen vielä useammin kuin uhmaikäinen) olisi lopputuloksena vähintään kolmas maailmansota, mutta ei. Ihan leppoisasti tässä hengaillaan saman katon alla arestissa eikä kukaan ole vielä uhoillutkaan mistään karkaamisista tai ikkunoista hypäämisistä.

Mutta sen verran voi vähän periaatteitaan rikkoa että etäkouluista hihkaisen:
Niin moni tuttu Suomen päässä on otsasuoniaan puhkomassa kun tehtävien ja vaatimusten määrä kouluista tuntuu olevan täysin kohtuutonta joten väännetään vähän puukkoa selässä tältä puolen palloa:
Kuopuksen koululta tuli vanhemmille muistutussähköposti että pidetäänhän huoli että karanteenin aikana lapsi käyttää KORKEINTAAN kaksi tuntia päivästä koulutehtäviin, muu aika kuuluu käyttää viihtymiseen ja mukavaan yhdessäoloon. (Tosin meikäläisten koulut tietäen olisi aika mahdotonta saada edes sitä kahta tuntia käytettyä opiskeluun, läksyjäkään kun ei tässä reilu kolmen vuoden aikana ole ollut juuri kertaakaan, paria hassua “lue joku kirja -kehoitusta” lukunottamatta)
Että first things first – tuijota leffoja. Ja piirrä niistä koulutehtävänä leffajuliste. Ai että niin kovin tästä kuopuksen opiskelusuunnitelmasta tykkään.

Untitled-1

Respect ja Aroha!

Ja koronakaranteenikoulusta sujuvasti asiaan mitenkään liittymättä karvaisiin kavereihin:

Vuokraisännän koira tuli taas meille marraskuussa “hetkeksi” hoitoon kun heille oli syntymässä vauva. Hetki on venynyt nyt tänne huhtikuulle ja ties kuinka pitkään vielä jatkuu. Koska korona ja karanteeni ja ulkonaliikkumikielto ja mitänäitänyolikaan. Ei haittaa meitä. Voi tosin olla että omistajia haittaa kun joskus tulevat hakemaan heidän silloin vielä hajuherneille tuoksuneen, trimmatun kaupunkilaismopsinsa takaisin:

94122275_159958195327079_8626968149373222912_n

Doggo marraskuussa, lähes kaljuksi kaupunkilaiskoiraksi ajeltuna,  v a h v a s t i  kukkaistuoksuisena.

94030920_212850713493741_6968933176219533312_n

Doggo maaliskuussa. V a h v a s t i  jätevesiviemärille löyhkäävänä.

Saatamme viedä sen sitä ennen huoltoaseman nurkalla sijaitsevaan koiranpesuautomaattiin ja ehkä harjatakin sen, ne kukkaistuoksuiset turkkiparfyymit jätän kuitenkin kassinpohjalle. Olkoon nyt kuitenkin vielä siihen asti ihan kukkamullalle haiseva roskisdyykkarikoira kun voi meidän kanssa elää huonotapaisesti ihan pellossa.

dog2

Pesuautomaatti. Kätevästi lähes jokaisen autopesulan yhteydessä.

93350056_1507504259410312_8453650310420758528_n

“Long lasting fragrance.” Niin long lasting että piti kahdesti meressä uittaa mopsi että jotenkuten kotonakin voi hengittää. Sitä ennen odööri oli yhtä kevyt kuin meidän Mykkäponin jälijltä käytyään salaa ruikuttamassa kaikki vessan kaapista löytäneensä hajuvedet  päälleen.  En myöskään ole kovin vakuuttunut että puppe arvostaa vaniljan ja mintun makuista hammastahnaansa.

Oman koiran vinkuminen vaan kasvaa vuosi vuodelta. Eletäänhän nyt ensimmäistä kertaa lasten synnyttä koiratonta aikaa. Suomeen jääneitä lemmikkejä on edelleen kova ikävä ja tulipa sitten pahimman vinkuitkukohtauksen keskellä luvattua että joojoo, hankitaan, hankitaan joku pieni rescue-piski. Nyt sitten päivittäin noin kolmekymmentä kertaa sarjana kaikuu huuto että MILLOIN.
No ehkä silloin kun on ensin uskaltanut kysyä vuokraisännältä että oisko joustoa vuokrasopparin ehdoissa, nykyisessä sopimuksessa kun lemmikit on kielletty – tosin ei taida koskea vuokraisännän omaa koiraa joka majailee meidän kanssa muutenkin jo puolet vuodesta. Katsotaan kuis tässä sitten käy.

 

Slip, slop, slap, not!

Slip, slop, slap, not!

Nyt kun on tassa useamman viikon joutessani  s u u n n i t e l l u t  sita nurkkien ja kaappien mahdollista raivaamista niin pesuhuoneen hyllyssa sopivasti tuijotteli puolillaan oleva aurinkorasvapurkki. Joku tuossa taannoin jossain vertasi etta rapakon talla puolen aurinkorasvaa kuluu vahan niinkuin kuin pakkasnestetta autoihin Suomen talvessa kun tama uv-indeksi meilla on “hieman” korkeampi kuin mita Euroopassa tottunut. Nainhan sita normaaliperheiden kohdalla olettaisi…
Tuo pesuhuoneessa piileskeleva aurinkorasvapurkki tuli ostettua ensimmaisella viikolla tanne muutettuamme. Siis yli kolme vuotta sitten. Ja edelleen se siina hyllyssa nokottaa puolet viela purkissa jaljella. Onkohan se enaa edes toimivaa, vanheneeko rasva, voiko se menna pilalle? No piilotin sen takaisin sinne kaapin nurkkaan ja palataan asiaan taas puolen vuoden paasta ihmettelemaan etta mitahan sille oikein tekisi. Ja niille kaapeille mitka piti siivota.

Meidan perheella on ehka vahan erikoiset ihot kun ei edes nailla uv-indeksin 13-lukemilla nahka koskaan kartsaa. Tietenkin pitaisi siita huolimatta sita rasvaa lutrata vaan kun ei ikina muista/viitsi/ehdi/tahdo. Todennakoisesti ollaan kaikki ennen pitkaa tassa perheessa melanoomaisia ja ryppyisia kuin rusinat, ehka yritan ensi kesaksi opetalla paremmille tavoille.
(Lapsille kylla kovasti hoen tata “slip, slop, slap & wrap-mantraa” mutta eihan ne mita tottele kun on kovin huono esikuva talossa)

 

_DSC5961

Naita saita odotellessa.

 

Eipa tosin pahemmin rannallalorvimispaiviakaan viime kesana nahty. Melkein kuin Suomen kesa, eli aivan liian jaatavaa saata meikalaiselle.
Ne ennatyshelteet, mita muualla tassa maassa uutisoitiin kuukausitolkulla, kiersi meidan kaupungin kokonaan. (Kuten yleensakin)
Saatoin kayda tyokeikalla 50km paassa hikoilemassa 29-asteen helteessa, vain palatakseni kotikulmille 17-asteen kaatosateeseen ja vaakatuuleen. Yhtenakin aamuna lampotilat tippui alle kymmeneen, siina kohdassa alkoi jo kylla lammeta miehen pitkaaikaiselle ehdotukselle muuttaa toiselle puolelle saarta. Tai Ausseihin, sekin kun tassa tapetilla koko ajan on. Harkitsen. Vakavasti.

_DSC5286web

Eipa tarvinnut kuluneena kesana pahemmin oman kylan rannoilla rotvailla. Oli melekein kuin Suomen suvessa, lahes hypotermian partaalla. Toisin sanoen tallaisen ikuisuuslaihduttajan unelmakelit kun ei tarvitse uikkareiden kanssa tuskailla 😀

Vaan ei saisi marmattaa, on kuitenkin katto paan paalla, toisin kuin tuossa pallokentan reunalla majailevilla telttailijoilla jotka jaivat maahan jumiin kuten tuhannet muutkin turistit. Todella riipaisee kun vetta sataa kuin saavista, tuulee niin etta tukka irtoaa ja raukoilla on pelkka teltta – ja kohta ei varmaan enaa sitakaan kun naissa tuulissa mereen lentelee jo jareammatkin rakennelmat.
Mutta kun liikkuakaan ei siita mihinkaan saa, siina puun alla ovat yrittaneet meressa pestyja vaatteitaan kuivatella jo toista viikkoa. Ja ties kuinka monta viikkoa tai kuukautta viela edessa. Varsinainen unelmaloma Uuden-Seelannin syksyssa.

Etta ehka tuo noin 20-asteinen kesakausi ei ollut kuitenkaan valittamisen arvoinen, ei tassa nyt kuitenkaan oikeasti palelemaan saakka paasty eika luntakaan tarvitse koskaan enaa lapioida. (Vaikka kaikki alle +20-asteeseen tipahtavat lampotilat tarkoittaakin mulle lahes hypotermiaa ja vasta lahempana kolmeakymppia alkaa astemittari saamaan hymyja irti meikalaiselta)

Vaan ehka sitten ensi kesana?

Mestarileipuri oon

Mina into piukeena To Do-listaa kyhaamassa kun valtakunta ovensa sulki ja koko maa kotiarestiin maarattiin:

Jarkkaa kaapit, jarkkaa kaikki vanhat valokuvaprojektit, toteuta kaikki kolme vuotta suunnitteilla olleet valokuvaprojektit. Leivo pullaa, siivoo, siivoo ja leivo lisaa pullaa (mutta ala sitten itse syo sita pullaa.) Jumppaa ainakin kahdesti paivassa, ja kolmesti jos kuitenkin menit vahan maistamaan sita pullaa. Aloita terveysintoilijan elama alaka koko ajan mussuta herkkuja ja ryysta sita viinia.
Kudo loppuun toissa vuonna aloitetut villasukat ja keskos-osaston joulumyssyt. Nuku paikkareita ja kaikkea muuta tosi uskottavaa.

Tilanne nyt:

92342435_939052846538174_1378290322802475008_n

Sama pahvilaatikkopino niita keskeneraisia projekteja odottaa edelleen keskella olkkaria. Tai ei enaa keskella, potkin ne sivumpaan jo aikaa sitten kun tuppasin aina iskemaan varpaani jonkun niista kulmaan.
Ahteri ei ole juurikaan sohvasta irronnut, jumppaa tassa talossa nakee ainoastaan telkkarista (vahingossa ) jos ei ole muistanut ajoissa vaihtaa kanavaa. Hankittiin jopa jalkikasvua varten netflixit ja amazonit ja mitanaitanytolikaan etta eivat vahingossakaan kukaan tule vinkumaan lautapeliseuraa tai muutakaan yhta fyysista aktiviteettia.

Mutta leivottu on, ihan vaan ettei tarvitsisi niita kaappeja siivota tai vaikka lattiaa mopata. Ja kun sitten ruisjauhovarastot hupeni ja hiivakin alkoi uhkaavasti loppua ettei edes valkoista hottoleipaa voi tehda, niin ajattelin kokeilla jotain ihan uutta: Takalaista Rēwena-leipaa, hiivatonta hapanjuuri-tyyppista limppua mita ei tunnu kovin moni osaavan kunnolla leipoa eika sita oikein kaupoissakaan myyda . Etta siinapas paasenkin patemaan, leipasen yhta komiat Rēwenat kuin mita yleensa ruisleivatkin, otan niista kivat some-kuvat mitka voin nakata heti aamutuimaan sosiaaliseen mediaan kavereiden kadehdittavaksi ja sitten luenkin loppupaivan niita allistyneita kommentteja sohvalta kasin etta kyllapa osasin ja etta tekisinko sullekin.

En. En tekis.

Ekat paivat perunajuurta kasvatellessa meni loistavasti. Aamuyolla kahden aikaan into piukeena taputtelin itsekseni kasia yhteen kun juuri toimi yli odotusten ja aamulla voisin teeskennella kunnon perheenemantaa tarjoilemalla uunituoreita, tuoksuvia maori-leipia.
(No onhan tassa vaikka minkalaisia leipia laivottu harva se paiva mutta etta ihan nyt tallaisia uudenlaisia harvinaisuuksia…)
Siina sitten vaivasin aamuyolla takinat, nostattelin pari tuntia, leipasin leivat, nostattelin toiset pari tuntia ja jatin odottamaan uunia, ohjeiden mukaan.

Tiedatteko milta haisee sellainen pitkalti matanemaan paassyt vanha peruna? Esimerkiksi sellainen ylikaynyt, kupliva, imelletty perunalaatikko mika ei nyt ihan ole mennyt putkeen. Sellainen, minka kannen avatessa toivoo valitonta armokuolemaa tai edes nenan amputointia, kuin etta joutuisi haistamaan enaa sekuntiakaan sita loyhkaa? Tana aamuna minun lisakseni tiesi kylla koko muukin perhe.
En sen kummemmin jaanyt analysoimaan mika meni vikaan vaan lahjoin yhden teineista suklaalla viemaan ne oksennukselle haisevat taikinat helevetin nopeasti kompostiin. Voi olla etta haisee viela huomennakin ja naapuriin saakka, ja oletan etta haju on sita luokkaa ettei rotat ja opossumit hetkeen tule pyorimaan kompostin ymparilla.
Etta se siita uunituoreesta aamuleivasta ja some-leipurin urasta. Jatkossa pysytellaan valmispaahtoleivalla siihen saakka kunnes ruisjauhoja tai hiivaa tasta saarivaltiosta sattuisi taas saamaan. Saanpahan istua taas vahan enemman sohvannurkassa kun ei leipuriakaan tarvitse leikkia.

Vai oisko kellaan mitaan hyvia resepteja ehdotella…?

91333483_544418136467377_2810554576195813376_n