Ai mitä kuuluu vai?

No mitäs tässä. Vähän niinko ritari ässä eli eipä ihmeitä – tai oikeastaan yhtään mitään.
Kevät jyllää, lämpötilat alkaa kutakuinkin olla kohdillaan eikä voi valittaa. Paitsi niistä iänikuisista liian tiukoista vaatteista kun ei se rantakunto ole vielä(kään) oikein löytänyt kohdalle. Sitä ihmettä edelleen odotellaan siis.

_DSC0426

Tai no onhan tässä yksi pieni ihmeenpoikanen tapahtunut. Tuon meidän murjopurjokuopuksen kohdalla.
Se kun on koko ikänsä ollut se perheen huligaani, poikatyttö, elämäntapavinkuja. Vähän mietin täällä koulun aloittaessa että mitenhän tuo hunsvotti otetaan vastaan tässä prinsessaklaanissa. Täällä kun mihin tahansa katsoo niin vastaan kävelee pikkulikkoja blingblingeissä, tiarat päässä ja perhosensiivet selässä. Niin koulunpihalla kuin ostarilla.
Vastaavasti pikkupoikia kiipeilee koulun puissa batman-puvuissa ja merirosvohatuissa. Tai keijunsiivissä. Kukin tyylillään. Arki on juhlaa kun sen sellaiseksi tekee.

Vaan mitä tekee tämä meidän Tomboy Nyyssönen? Kulkee mustissa, vähintäänkin reikäisissä rytkyissä kädet syvälle taskuihin tungettuna ja musta pipo silmillä. Tai huppu päässä. (Vaikka koulun säännöt edellyttää että koulun oma sininen aurinkohattu olisi oltava)
Tukka aina takussa, kammata sitä ei ole saanut puoleen vuoteen saatika sitten ponihännälle pistää. Vaan hyvinhän se on silti joukkoon sulautunut, täällä kun kaikki on niin kirjavaa ja huoletonta.

No pysähdyttiin tuossa edellisen postauksen lomamatkalla kaupassa ja mitäs sieltä löytyi:
Rusetti. PINKKI, iso rusetti. Ja sehän piti saada.
Nyt sitten joka ikinen aamu tämä murjopurjo vääntää ja kääntää tukkaansa nykeröille, sykeröille ja väkeröille, tunkee pinniä pinnin perään, rusettia oikeeseen kulmaan ja katsoo juutuubista mallia uusiin kampauksiin. Murisee irtohiuksille ja elefantintukalle joka ei pysy paikallaan. Ilman rusettia ei mennä minnekään. Minnekään!
Kohta se varmaan shokeeraa meidät vielä pahemmin ja ilmoittaa haluavansa hameen!
(Tosin siihen varmaan on vielä matkaa; männäviikollakin kotiutui koulusta rusetti kyllä päässä mutta tekoverellä sotkettu ja repaleiseksi silputtu koulupaita päällä.) 

_DSC0289

Viikonloput vilahtaa täällä ohi aivan liian nopeasti. Suomessa oltiin lähinnä kotirottia ja nysvättiin omalla pihalla, täällä taas tuntuu että ollaan koko ajan menossa jonnekin.
Keskimmäinen likoista oli lauantaina aamusta alkaen auttamassa esteradan rakentamisessa, sen jälkeen oli normaalit harrastekuskaamiset, piti mennä paikalliseen lamb & calf-tapahtumaan mutta ei ehditty. Piti myös mennä katsomaan Wellingtonin ilotulituksia mutta kuka sinne enää iltasella jaksoi.

_DSC0541_DSC0530__DSC0557_DSC0599

Sunnuntaina äytiin katsomassa este-ja kenttäratsastuskisoja, piipahdettiin rantsussa mutta piipahdukseksi se todellakin jäi kun miesväeltä hajosi fillarit jossain huitsin nevadassa ja piti niitä autolla lähteä etsimään ja pelastamaan. Istuttiin tuttavien kanssa iltaa oman kylän venekerholla ja odotettiin Guy Fawkes-päivän ilotulituksia. Kovan tuulen takia jäivät kyllä laimeaksi mutta lapsista ihan jees.

_DSC0612_DSC0614Untitled1
Pidemmät retkeilyt/vaeltamiset jäi tältä(kin) viikonlopulta väliin mutta riittäähän näitä päiviä. Ja näköjään hyvinhän tätä jonninjoutavaa tekstiäkin tulee suollettua vaikkei oikeastaan ole mitään asiaakaan 😉

 

Advertisements

Loma tuli, loma meni

Lomaa, lomaa, lomaa. On kahden viikon syyslomaa, kahden viikon talvilomaa. On kahden viikon kevätlomaa, on pidennettyä viikonloppulomaa.
Ja aina ensimmäisenä kouluaamuna loman jäljiltä alkaa tenttaaminen montako viikkoa seuraavaan lomaan.

Kotona yleensä ollaan lorvittu, ihan sattuneesta syystä. ( Kuusihenkinen perhe, ihanan kallis Uusi-Seelanti ja vielä toistaiseksi ainoastaan yhden ihmisen palkalla sinnitellään. Siinä ei pahemmin kotisohvaa pidemmälle reissata)
Nyt kuitenkin ajateltiin että josko saataisi joku parin päivän maakuntamatkailu tiristettyä, ennen kuin kesän turistisesonki alkaa. Vähän viime tippaan jäi miettiminen että mihin suunnattaisiin, taisi kyllä suunnitelmat olla auki vielä perille päästyäkin. Ja kun ei tarvitse kaikkea kerralla nähdä (kun aina voi mennä vielä uudestaankin) niin ei näistä suunnitelmattomuuksista viitsi mitään päänvaivaa tehdä.

_DSC9252

Päätettiin suunnata muutamaksi päiväksi Taupoon ja tehdä sieltä sitten päiväpyrähdyksiä kauemmaksi jos siltä tuntuu. Mt. Ruapehun huippu oli tarkoitus käydä katsastamassa mutta mennessä satoi, satoi, satoi. Sumua oli niin ettei edes koko vuorta tielle näkynyt.
Edellisellä reissulla harmittelin ettei ollut aikaa pysähdellä tien sivuun ottamaan kuvia, nyt ei tullut mieleenkään mennä autosta ulos kastumaan. Kummasti ne ajamiset vaan tuntuu pidemmiltä ja puuduttavilta kun sää on surkea.

_DSC9900

Lake Taupo

Mutta kirkastuihan se sää aamulla. Pariksi tunniksi.
Ja kun lähtee liikenteeseen kukonpieremän aikaan niin ehtii mestoille ennen pahimpia turistilaumoja. (En uskalla edes kuvitella millaista sesonkina sitten on, nytkin oli ja Taupossa hulinaa.)

Kakarat muuten oli ihan kypsiä. Me fossiilit kun ei lomilla pitkään nukuta vaan kello soi tyyliin seitsemältä. _DSC9319_2
Huka falls kuului tietty nähtävien listalle. Jotain sormustenherralöpinää takapenkiltä kuului. Vaikka oltiin ennen aamukahviaikaa paikalla niin sai siellä silti väistellä aasialaisia selfietikkuja ihan kiitettävästi.

Koska pääsymaksut niihin suosituimpiin nähtävyyksiin on aika suolaiset niin piti valuta että käydäänkö katsastamassa/tekemässä niistä yksi vai sitkutellaanko halvemmissa ja ei-niin-näyttävissä paikoissa. Ei oltaisi kuitenkaan päästy kompromissiin mikä se yksi kallis kohde olisi ollut (esim Orakei Koroko, Lake Taupo carvings,  huka falls jet-ajelu, shrimp farm, rotoruan yhtä kalliit kohteet, jne jne) niin päätettiin suosiolla pysytellä sitten budjettikohteissa.

Aamukahville kurvattiin Wairakei thermal valleyn kahvilaan ja sen thermal-poluille. Kaipaisihan se hieman päivittämistä mutta etenkin pikkulikat oli tyytyväisiä kun sai syöttää pihalla vapaasti pyöriviä elukoita laamoista riikinkukkoihin. Kävelypolku oli ihan herttainen, kahvilan/leirintäalueen isännällä mukavat höpinät ja hintakin ihan kohdillaan. Etenkin pienempien lasten kannalta tämä olisi muutenkin mielekkäämpi vaihtoehto kuin nuo törkykalliit “oikeat” turistirysät.

_DSC9606
_DSC9661
_DSC9415_DSC9600_DSC9569_DSC9565
Itse ajattelin että lähellä sijaitseva  Craters of the moon ei vaikuta kovin kiinnostavalta paikalta (kun noita kananmunahöyryjä oli jo aamun lisäksi nähty syksylläkin Rotoruassa) mutta koukattiin sinne silti. Ja eikä siinä kyllä enää mitään utta näkemistä ollutkaan. Mutta saatiinpa lisäkilometrejä askelmittariin sille päivälle. Vesisateessa.

_DSC9703_DSC9663_2
_DSC9702


Kuumissa lähteissä
lutraaminen oli tietysti odotettu juttu. Edellisellä reissulla ei ollut aikaa, nyt osa porukasta pääsi lillumaan noihin 40-asteisisiin puroihin. Kyllä itseänikin houkutti mutta “en varmana kehtaa” iski päälle kun porukkaa oli kiitettävästi täälläkin.
Päätin lykätä seuraavaan päivään kun tiedettiin mistä löytyy vähän isommat ja väljemmät lätäköt.

_DSC9763_DSC9900
Ja melkein skipattiin laiskoina Rotoruassa käynti kokonaan mutta onneksi mentiin.
Käytiin Skylinessa ja jopa minä suostuin laskemaan kerran alas. (Ylöstulo oli paha, korkeanpaikankammo ja paikalleen hetkeksi jämähtänyt hiihtohissi) Muilla oli tosi hauskaa, ehdottomasti tullaan uudelleen. Minä pysyttelen terassilla.
Lounastettiin Pirren ja pesueensa kanssa ja käytiin porukalla kävelemässä Redwoods forestissa.
Opittiin ettei Rotoruan keskustaan ole koirilla mitään asiaa – ellet halua viidensadan dollarin sakkoa. (Ravintolaan kyllä sai koiran tuoda mutta kadulla ei saa taluttaa)

_DSC9805
_DSC9818_DSC9847_DSC9850_DSC9877

Mukavaa oli.
Ainoa mikä jäi kismittämään oli ne kuumat lähteet. Kun oli niin tiedossa ne paremmat paikat jotta minäkin pääsen testaamaan, niin kas kummaa. Mitäpä muutakaan kuin takapenkkiläisten nirinäkuoro:

Ei voi uida kuumassa lähteessä kun nenään menee vettä ja siihen kuolee.
Ei voi uida motellin uima-altaassa kun on likaista.
Ei voi uida järvessä kun on giardiaa. Ja kylmää.

Tässä vaiheessa annettiin periksi, haettiin motellilta alennuskuponki ja roudattiin pentulauma kylpylään. (Samaa kuumaa mineraalivettähän se sielläkin on mitä luonnonlähteissä mutta ei näköjään nyt haitannut yhtään)

_DSC9977

_DSC9924-2

Päivän piristys! Viime reissulla en ehtinyt ottaa kuvaa, nyt pakotin miehen ajamaan samaa reittiä että sen saan. Ja näitä tuli vastaan pariinkin otteeseen 😀

Vikalle päivälle osui loistavat kelit! Tielle näkyi taas Tongariron ja Ruapehun huiput kirkkaana, tullessa kun ei näkynyt kuin pelkkää usvaa.
Ajateltiin tehdä sellainen vähän kevyempi patikkaretki Taranaki-putouksille kun ei ollut aikaa lähteä tekemään enää mitään koko päivän (tai edes puolen päivän) vaelluksia.
Ja niin sanoinkuvaamattoman kaunista, sielläkin! Ei näitä maisemia vaan saa mitenkään vangittua kuviin, ei mitenkään!
Untitled_Panorama1_DSC0039_DSC0117_DSC0124_DSC0147_DSC0162

Kotimatka ajettiin ihan uutta reittiä. Ja en vaan voi olla hokematta: jumankekka nämä maisemat!!!
Valitettavasti istuin autossa väärällä puolella ja en saanut niistä huikeimmista näkymistä yhden yhtäkään kuvaa. Ja pysähdyspaikkoja ei mutkaisella ja kapealla tiellä kallioiden välissä ollut juuri missään sadan kilometrin matkalla. Pakko ensi kerralla ajaa toiseen suuntaan niin saa ikkunan läpi räpsittyä jotain. Toivottavasti.

_DSC0231_DSC0240
Kaikenpuolin onnistunut (ja kallis 😀 ) miniloma. Kaikilla oli kivaa, säät suosi vikoina päivinä ja Taupo yllätti positiivisesti. Ehdottomasti tullaan uudestaan.
(Ja kun pennut väsytetään heti loman ekoina päivinä repimällä ne ylös aamu seitsmältä ja kävelytetään iltaan saakka niin loppuloma onkin ihanan rauhallinen, kukaan ei suostunut lähtemään enää mihinkään 😉 )

Tuuttekos kylään? Tuokaa tuolit tullessanne!

 

Tiedättehän miten on välillä ihana selailla sisustusjuttuja ja kurkkia netistä toisten koteja ja bongata niistä kivoja ideoita mitä haluaa sitten toteuttaa omaan kotiin?
Ihania sohvia, kivoja tuunauksia, tommosen sängynpäädyn haluan, ton väriset seinät…

Jep. Ei ole luvassa nyt. Ei.

Kun on vuosikymmenet poikineen hamstrannut kaikenmaailman muistonyssäkkää ja tunnearvokrääsää ja lapsen (ja hyvä ettei myös naapurinkin lasten) ensikenkiä niin ihan hevillä ei enää halua kokea sitä omaisuudenpolttamishävittämishelvettiä mikä vuodenvaihteessa käytiin läpi. Järkyttävää miten paljon tavaraa sitä ihminen voikaan hillota. JÄRKYTTÄVÄÄ!!! Muka tärkeitä juttuja. EI IKINÄ ENÄÄ!
(Palataanpa asiaan vuoden päästä. Verrataan sitten kuvia kun kuitenkin hukutaan taas kaikkeen roinaan.)
Puoli vuotta sitten saatiin vihdoin asunto.

Ensimmäiset kuukaudet meillä näytti tältä:

17349768_10155143714542220_5944800077987028482_o

First things first. Mitä sitä huonekaluilla kun löytyi superhalpa laatutelkkari ja kympin rantatuoli. Antennijohto piti vetää ulkopuolelta alakerrasta ikkunan ja partsin oven kautta. 

image1 (6)-2

Poikkeuksellisesti meillä on olkkarissa puulattiat niiden kamalien kokolattiamattojen sijaan. Arvostan kovasti että vuokranantajat kuorivat aikanaan lankut esiin mattojen alta. Tuttavat täällä ei sen sijaan ymmärrä lainkaan vaan kauhistelevat miten voidaan asua talossa missä on näin kylmät ja RUMAT lattiat. 

17761245_10155222563482220_2029408652327474438_o

Normaalit aamuhuurut

Huonekaluja ei ollut, ruokailut hoitui lattialla istuen, patjoina oli halpisilmapatjat (mitä sitten paikkailtiin useampaan otteeseen) sekä naapurin ja miehen pomon lainaamat retkipatjat.
Sittemmin löydettiin kirpparilta susiruma, ja liian iso, ylihinnoiteltu käytetty sohva, mielikuvitukseton tv-taso ja ruokapöytäkin on tupaan saatu. Saatiin pomolta vedenkeitin ja leivänpaahdin, naapurilta lakanoita, sohvan myyjäkin soitti parin päivän päästä että olis sekalaisia astioita jos halutaan.
Tottakai haluttiin!

 

Keittiö.

Vuokraisäntä teki juuri tupatarkastuksen (kotiratsia tehdään kolmen kuukauden välein lyhyellä varoajalla) joten murolautaset ja kahvipurkit ja turhat murut oli sopivasti just saatu alta pois.

Niin kovin minä meidän keittiöstä tykkään. Niin kovin!

Meidän Suomen tönön tupakeittiössä ei ollut tilaa millekään, ei kaappeja, ei laskutilaa, sellainen kesämökkikeittiö. No mökkihän se olikin. Rojulla vuorattu.
Arvostan täällä näitä isoja kaappeja, juuri uusittua uunia ja astianpesukonetta. Tiskausikkunaa mistä voi vakoilla vastapäisen keittiön alvariinsa viiniä lipittävää hiprakassa pyörivää rouvaa.

Jääkaappia ei talossa ollut lainkaan joten ensimmäiset kuukaudet sinniteltiin lainakaapilla, sellaisella pienellä retkijääkaapilla mihin mahtui nippanappa yksi juusto ja puolikas porkkana. Tai oluttölkki.
Persaukisena kun ei ole mitään säästöjäkään takataskussa niin kesti jokusen kuukauden että saatiin rahat kasaan kohtuuhalpaan, seinään sopivaan jääkaappiin. Saisi se isompi olla mutta ei riittänyt rahat eikä seinäkaappien välikön mitat 😉
Nyt on siis jääkaappi hoidettu, seuraava säästökohde onkin sitten pyykinpesukone. Sitä luksusta odotellessa.

21729663_10155732070057220_1273646223_o

Ehkä ainoa miinuspuoli on meidän söpö, sininen ulko-ovi mikä sijaitsee suoraan hellan vieressä. Porukkaa lampsii sisään ja ulos samalla kun yrität kokata ruokaa tai pyllistellä jääkaapilla. Toisaalta kätevää ettei tarvitse hellan edestä juosta avaamaan ovea, senkun vaan tarttuu ovenkahvaan.
Mutta koska talossa ei ole minkäänlaisia naulakoita tai vaatekaappeja niin kengät on hujanhajan pitkin keittiötä. Ja vieraatkin joutuvat nakkomaan takkinsa sohvankulmalle – tai pitkin lattioita kuten kakarat tekevät.

21706744_10155732070067220_1210742728_o

Makuuhuoneet ja pesuhuone on ripoteltu pimeähkön käytävän molemmin puolin. Tämä käytävä olisi kiva saada tulevaisuudessa näyttämään hieman valoisammalta, mikään sisustusguru en ole joten ideoita saisi toki heitellä ilmaan.

Meillä on täällä senkin suhteen aika luksusta että Suomessa asuttiin aika ahtaasti, kuusi ihmistä kahden makuuhuoneen ja parven torpassa. Pojalla oli oma huone, kolme tyttöä jakoi keskenään avoparven. Eikä suinkaan mitenkään sulassa sovussa.
Täällä molemmat teinit sai omat huoneet, Neiti A:lle sellainen jo ennen muuttoa luvattiinkin. “Oma huone missä on ihan oikea ovi!!!”

21733729_10155732072532220_306641149_o

Päätyoven takana on autotalli – luksusta sekin. Koskaan aiemmin meillä ei ole ollut autotallia. Tosin nyt se toimii punttisalina, tuo meidän näppärä perhekinderi kun ei mahdu koko talliin.

image (26)

Käytävän varrelta löytyy tällainen kapea,söpö hukkatilavälikkö. Tuohon ei oikein mahdu mitään lukunurkkaustakaan, työtilaksi se on minulle aivan liian valoisa. Jos tuota ihanaa mosaiikki-ikkunaa ei olisi niin askarreltaisiin tuohon välittömästi vaatehuoneen tapainen. Voisihan siihen hankkia vaikka säkkityynyjä tms lasten nujuiluun – mutta kun ei haluaisi hankkia yhtään mitään. Ainakaan vielä 🙂

21729643_10155732071452220_2055241720_o

Neiti A:n huone on oikeastaan ainoa missä näyttää edes jotenkin asutulta eikä pelkästään ankean tyhjältä. Sai ilmaiseksi jonkun vanhan sängynraadon ja on sisustellut seiniä ja ikkunoita omilla tilpehööreillään, löytyypä jopa talon ainoa pieni komerokin hänen huoneestaan.

Toinen vähän turha tila löytyy parvekeelle mentäessä. Yläkertaa kiertää kapea, huonokuntoinen parveke mihin ei tällaisella korkeanpaikankammoisella ole kovin usein asiaa. Partsille pääsee “parvekehuoneen” (ei tiedetä miksi tuota oikein sanoisi) kautta. Valokatteellinen, liukuovet ja -ikkunat, eli sama kuin Suomessa lasitetut parvekeet. Me koemme sen vaan vähän turhaksi koska tuvasta on upeammat näköalat kuin tuolta, huonetta ei voi käyttää varsinaiseen oleskeluun, ja parvekkeen sijaan käytetään muutenkin alapihan terassia. (Talo on jyrkässä rinteessä joten varsinaista käyttöpihaa ei ole, ellei halua harrastaa kiipeilyä, ja partsit/terassit löytyy kolmesta eri tasosta)
Talven ajan toiminut lähinnä kasvihuoneena mutta sekin vähän turhaa (paitsi silmänilona) kun täällä kasvit kestää pihalla ympäri vuoden.

21729680_10155732070762220_1683558069_o

Kun teini sai nyt vihdoin ja viimein oman huoneen niin pikkulikathan ne vaan tappeli ja tappeli samassa huoneessa joten isäntä halusi kokeilla “tilapäisratkaisua.” (Tästä kokeilusta ei vaan taida olla enää paluuta, minun painostuksesta huolimatta. Murrr.)

Alakerrassa on kaksi huonetta. Tai itseasiassa yksi huone ja eteinen. Huoneesta on kulku kadulle ja eteiseen, eteisestä kuljetaan myös yläkertaan sekä ulos pihalle.
Kadulle suuntaavasta huoneesta oli tarkoitus tulla minun työhuoneeni koska tarvitsen riittävän hämärän tilan ja huone on muutenkin vähän sellainen ankea kellarikoppi.
No nyt keskimmäinen tytär kokeilee asumista patjansa ja pahvilaatikkojensa kanssa siellä kun taas meidän raivoisa kuopus makaa patjoineen siinä läpikulkueteisessä. Minä sen sijaan murjotan ylhäällä sillä haluan ipanat takaisin yhteiseen huoneeseen ja itselleni työtilan.
Paha vaan että tästä kokeilusta ei taida enää onnistua siirtää likkoja suosiolla pois. Katsotaan kuinka hermot tiukoilla paremmalla puoliskollani  tulee olemaan kun valtaan puolet keittiöstä ja 95% olohuoneesta työskentelykäyttöön. (Sitä ottaa pattiin jo nyt!)

21729807_10155733985582220_1547088469_o

Kuopuksen eteismajoitus. Huomatkaa “kauniit” rappaukset seinissä ja kokolattiamatto.

21706251_10155732071277220_222363310_o

12-veen kellari. Tai sille se ainakin tuoksuu. Yhtä lämminkin siellä on kuin maakellarissa.

21706359_10155732071287220_158331817_o

Keskimmäisen pimun kellarikopperon ulko-ovessa on vajaan senttimetrin raot karmien väleissä ja vesisateet valuu sopivasti sisään. Ei löytynyt jesaria, vihreä maalarinteippi toimii näköjään myös.

 

Vaatesäilytystä tyylillä. Penskat säilyttää omat vaatteensa ja tavaransa “siististi” pahvi-ja muovilaatikoissa, meidän aikuisten makkarissa ne on vaan lattiannurkassa pinossa. Onneksi ei ole montaa vaatetta, kummallakaan.
Fengshuit kohdillaan.

 


Fengshuista tai niiden puutteista viis.
Kun mielentila on näin tyyni ja tasainen niin ei haittaa pahvilaatikot eikä huonekaluttomuudet. Muutto pois Suomesta oli niin huikea lottovoitto meille ettei mikään haittaa. Ja kun vielä napsahti tällainen tuplapotti ja saatiin näin mielettömän kiva talo, näin käsittämättömin upein näköaloin, niin ei kyllä voi valittaa mistään.

Se, että saa näihin näkymiin herätä JOKA IKINEN AAMU, ja nukahtaa joka ilta, ei vaan meinaa mahtua kaaliin että tämä vaan on nyt ihan totta!
18155941_10155275060102220_7875290692599630999_o_DSC6065
Toki jos on ihan pakko yrittää nähdä tilanteesta jotain negatiivista, niin asuntohan on vaan vuokralla. Eikä suinkaan ikuisesti. Jossain vaiheessa tästä tulee lähtö ja on erittäin epätodennäköistä että löytyisi samanlaista jättipottia: mukava ja reilu (ja kaikenlisäksi vielä ekologinen ja luomuhenkinen) vuokraisäntä, käsittämättömät merinäköalat, rauhallinen ja kiva asuinalue ja vielä tosi kiva talo. Vaikkakaan ei pihalle mahdu sitä lasten kaipaamaa trampoliinia 😉

Toivottavasti ei kuitenkaan tarvitse muuttaa moneen vuoteen.

 

Pitäis(kö) vähän blogittaa?

21392709_10155715041007220_1719306224_o

Note to self: muista joskus blogittaakin! Huonosti muistettu.

On tässä kaikenmoista jutuntynkää ja -tyngättömyyttä pitänyt blogitella.
Esmes vaikkapa:

•Pitäis blogittaa lasten koulujutuista.
•Piti blogittaa myös lasten KALJAkouluista. (Tai toinen vaan on kalja, toinen on viini)
•Piti blogittaa ruokakaupassa jammailevista onnellisista ihmisistä. Ja ruokakaupassa pyjamat päällä jammailevista ihmisistä.
•Pitäis vihdoin blogittaa kiitollisuuspuheet mitkä piti kirjoittaa muuttopäivänä. En ole vielä keksinyt miten sen fiksusti muotoilisi. Ehtiihän tässä.
•Pitäiskö tehdä muuttobyrokratiablogitus? Kuten vaikkapa “näin pissataan purkkiin Tallinnassa jos aikoo muuttaa Uuteen-Seelantiin-blogitus?”
•Piti myös tehdä ruokauppatarjontablogitus. Ja rumien, outojen kalojen kummastelublogitus
•Ja pitäis tehdä meidän koti & keittiö-blogitus. Ja vaikka sun mitä.

17349768_10155143714542220_5944800077987028482_o

Tässä tää nyt olis, olohuone. Tyylillä ja maulla sisustettu. Tee tästä nyt sitten jotain jutuntynkää muka.

IMG_1326

Ja ruokakauppapostaus? Niinkuin jätskien tuijottelua? Ketä muka kiinnostaa? (Paitsi minua)

 

 

Kauhian paljon pukkais asiaa. Ja sitten sitä kuitenkin vaan tuijottaa tyhjin silmin ruutua eikä mitään tapahdu.

Pitäis muuten myös tutkailla avoimia työpaikkoja. Ja pestä lattiat. Ja kammata tukka. Ja pitäis arpoa kuka lapsista saa tänään vessanpesunakkivuoron (koska äidit on vapautettu.)

Pitäis ja pitäis.
Ihan kuin olisin just kuullut kahvikupin huutelevan sohvan suuntaan. Moro!

21392793_10155715085917220_1283507180_o

Murukahvia. MURUkahvia! Osaiskohan sitä enää suodatinkahvia juodakaan – jos sellaista joskus täällä puolen palloa edes eteen tulisi?

 

Roadtrippiä. Eli peffanpuudutusreissulla.

_DSC5677Päätettiin tuossa taannoin (tai no onhan tästä jo useampi kuukausi, alkutalveahan se oli jo) lintsauttaa lapset koulusta ja tehdä muutaman päivän roadtrippi. Sellainen intensiivinen ahterit puuduksiin-automatka. Että kun isäntä joutuu ajamaan pohjoissaarta nonstoppina läpi niin hei eipä mitä kun kaikki messiin vaan. Isännälle seuraa. Nähdään vähän maisemia. Ja kaikilla on kivaa.

Untitled-1

(Ei ne lapset kyllä oikeesti lintsanneet. Täällä kun saa kepeästi olla pois opinahjoista kunhan vaan ilmoittaa milloin tulee takaisin. Totesivat koulun respassakin että enemmänhän ne varmaan siellä tien päällä näkee kun koulussa. Jess!)

Tiedä sitten mitä oppivat. Neljä päivää ajoa aamusta iltaan ja kahden päivän jälkeen olivat jo niin kyllästyneitä että nukkuivat suurimman osan matkasta. Tai tappelivat fidget spinnereistä.
Alkoihan tuo vähän itseäkin puuduttamaan (muutenkin kuin pelkästään perskannikoiden osalta) kun yllättävän monta tuntia putkeen löytyykin sitä ihan latteeta, mielikuvituksetonta peltomaisemaa. Vähän kuin pohjanmaalla ajelis. Boring!

Vaan toki suurin osa ikkunanäkymistä oli kyllä kaikkea muuta. Huikeita maisemia, lumihuippuisia tulivuoria, kuumia lähteitä. Olisi tehnyt mieli pysähtyä puolen tunnin välein mutta minkäs teet, ei auta itkut kun kello tikittää ja satoja kilometrejä matkaa jäljellä ennen kuin tulee pimeää.

 

_DSC5503

Täältä startattiin, kotinurkilta.

Kamerakin tuli raahattua ihan turhaan mukaan koska aikaa ei ollut juurikaan mihinkään maisemienihailupysähdyksiin. Sitä yritti vaan vauhdissa ikkunan läpi räpsiä jotain, loppumatkasta ei viitsinyt enää edes vaivautua. Käytännössä ajettiin aamusta iltaan, napattiin tienvarsisyöttölöistä syömiset kyytiin ja mussutettiin vauhdissa.

Isommissa kaupungeissa oli se hyvä puoli että kun isännällä oli asiakastapaamisia niin löytyi kauppakeskuksia ja muita huvituksia missä sai mukulat hengailla muutaman tunnin hilpeenä. Itse olisin mieluummin etsinyt maisemia mutta näissä olosuhteissa oli vaan parempi pitää jälkikasvu mahdollisimman tyytyväisenä.

Loppumatkalla työpysähdykset osuikin sitten sellaisille alueille missä ei juuri mitään tekemistä keksinyt siksi aikaa. Aika pateettisen näköistä Suomalaissakkia näkyi siis kylänraiteilla laahustamassa. Ens kerralla ollaan pirteämpiä.

_DSC5517_DSC5521_DSC5564

Mutta mehän otettiinkin roadtrippi alunperinkin ihan siltä kannalta että nyt on hyvä tiirailla niitä tienoita mihin sitten halutaan myöhemmin ihan kunnolla ajan kanssa. Ja löytyihän niitä, jos vaikka kevätlomalla kuukauden päästä suunnattaisiin ihan ajan kanssa ihmettelemään maisemia – niitä mitkä nyt vaan vilahti ohi. Ja eteläsaarellekin pitäisi tehdä yhtä tiivis tiedustelureissu. (Lapset jo kovaäänisesti ilmoittivat etteivät varmana tule mukaan)

_DSC5586

_DSC5612

Tarpeeksi ylös kun ajoi niin tulihan sitä luntakin vastaan. Ei ole ollut ikävä. Eikä tule.

_DSC5630_DSC5674_DSC5676_DSC5658

Ja onhan se kyllä pysäyttävää kun näkee tulivuorelta kohoavat savuvanat tai kuumien lähteiden höyrypatsaita tien varsilla. Toisinaan niinkin valtavina että näkyvyys ajaessa katosi ihan mitättömiin.
Tai jyrkän rotkon vastapuolella vesiputousten valuvan alas käsittämättömän turkoosiin jokiin. Aivan epätodellisia maisemia. Kyllä näissä harmitteli ettei ollut aikaa jäädä näitä näkymiä kunnolla kuvaamaan, mutta toisaalta eihän me täältä olla mihinkään lähdössä. Ehtii vielä vaikka kuinka moneen kertaan uudestaankin.

_DSC5714

Ei muuten kauhiasti kannata kysellä vinkkejä Hamiltonin ja Aucklandin välisen taipaleen varrelle. Tämän enempää ei sumussa näkynyt koko matkalta.

_DSC5768

Eikä haittaa vaikkei aurinko paista. KATSOKAA NYT!!! Katsokaa nyt näitä miljöitä!

_DSC5831

 

TEREVETULOA ROTORUAAN!

“Heitäppä kuule leijat! Heitäppä! Ei muuten varmana kukaan huomaa!”

Niinpä niin, rakkaat lapseni ne osaa ajatella ilahduttavan positiivisesti myös mätämunan hajuisessa kaupungissakin 

 

_DSC5779

Näppien lämmitystä

_DSC5782_DSC5809

_DSC5841

Kuplii, kuplii. Varokaa roiskuvaa mutaa!

_DSC5859

_DSC5882

Harmi ettei Rotoruassakaan ollut aikaa yhtä yötä pidempään. Saavuttiin iltahämärissä, startattiin aamulla ennen auringon nousua. Taisi olla talven kylmin päivä, aamulla vain pari astetta lämmintä, leirintäalueen mökissä varmaan miinusasteita. Äkkiähän ne lämpötilat onneksi kohoaa kunhan aurinko pääsee nousemaan. Ei se vaan siinä lämmittämättömässä lastulevyhökkelissä paljoa yöllä auta.

Aamulla lähtiessä vettä tihuutti hämärässä ja hengitys höyrysi, olisi niin tehnyt mieli pulahtaa aamu-uinnille tienvarsien kuumiin lähteisiin mutta se jäi nyt sitten odottelemaan seuraavaa kertaa. Sen verran toki stopattiin että käytiin rannassa kokeilemassa veden lämpöä. Ihan huikeaa, lämpimämpää kuin porealtaassa!

Aucklandissa sentään saatiin viettää yksi kokonainen päivä kun isäntä luuhasi messuilla.
Yövyttiin kivassa, pienessä huoneistohotellin “penthousessa” mikä oli aika luksusta toiivine suihkuineen ja kattoterassin grilleineen kun on totuttu vaan mätämotelleihin ja koomisiin leirintäalueisiin.
Ja vaikka oman asuinkaupungin maisemat viehättääkin paljon Aucklandia enemmän niin kyllä Aucklandin ydinkeskustan vilinä oli minunkin mieleen. Ja lämpötiloista en edes ala. Ihanan lämmintä verrattuna tähän meidän tuulitunneliin.

Ja mihin lie jemmasin ne muutamat kännykkäräpsyt siltä päivältä? Ei hajuakaan. Ehkä joskus etsin, ehkä en. Tai odotan seuraavaa kertaa ja otan uudet.

Rotorua_DSC5930

Kaikkien yllätykseksi varsin kivuton ja kiva reissu.
Ja kun jälkiasvulta tenttaa että mikä oli reissussa parasta:
“HENKKAMAUKKA!”

Mitäs menin kysymään…

Queen Elisabeth park

Sunnuntai. Aika perus.

_DSC6270Piti tehdä vähän yhtä ja sitten vähän toista. Lähinnä sisähommia sateen takia.
Mutta koska jälleen kerran sääennuste ei pitänyt paikkaansa (eli feidas, kuten Neiti Näsäviisas meitä kalkkiksia valisti) niin vaihdettiin suunnitemia ja lähdettiin ajelemaan ilman sen kummempaa ajatusta.

Useimmiten päädytään aina rantoja koluamaan joten ajateltiin nyt mennä poikkeuksellisesti metsään. No hyvin ajateltu mutta rannallehan sitä taas ajauduttiin. Ylläri.

Kapiti coast on meidän lemppari, rannat jatkuu kymmeniä ja kymmeniä kilometreja silmänkantamattomiin. Ja yleensä ihan autiona vaikka jokunen koiranulkoiluttaja tai ratsastaja vastaan joskus tuleekin.
Osa lapsista ei oikein käsitä mikä tässä alueessa niin kiehtoo. Yksi viettäisi mieluummin aikaansa Wellingtonissa kaupoilla luuhaten, toinen kotisohvalla maaten. Kolmas murisee ihan periaatteesta oli kyse mistä tahansa ja neljäs se aina vaan hymyilee. Koska rannalla voi yleensä nähdä koiria. Ja vaikkei näkiskään niin hymyilee se silti.

_DSC6283

_DSC6287

Tämä kuva poistettaneen piakkoin. Jos kameraprotestinen Herra B niin vaatii. Katsotaan kauan siihen meneekään.

_DSC1492_DSC6296_DSC6298_DSC6299

Ei huono.

Talvikeleiksi sää oli tosi leuto vaikkei aurinko paistanutkaan, farkut ja huppari oli todellakin liikaa. Pienin murjotti pyyhkeen puutetta ettei päässyt uimaan joten päätti sitten uhmata kylmää vettä kotioloissa. Vaikka altaan vesi on ihan yhtä viileää kuin merivesikin, ehkä siinä viidentoista paikkeilla. Ei tunnu kuopusta haittaavan.

Pikkuisella kotipihalla vaikea uskoa että eletään keskitalvea: sitruunaa puskee niin ettei tosikaan, aloet kukkii ja silmä lepää alhaalla ohilipuvia kalastusveneitä tuijotellessa. Jotenkin on vieläkin niin kovin vaikea tajuta että me nyt todellakin asutaan täällä. Pysyvästi. ❤
_DSC6319_DSC6326_DSC6331_DSC6345_DSC6372

Life is good.

Mitäs me, suunnittelun ammattilaiset!

“Ja nyt ei sit lähetä mihinkään ilman kunnollista suunnitelmaa.”
Eipä. Joka viikonloppu sama virsi. Ja taas mentiin.
_DSC5323
Hommahan menis niin että vapaapäivinä pakataan revohka autoon ja suunnataan luonnon helmaan viettämään kivaa reippailupäivää. Otetaan ehkä vähän pientä terveellistä piknikkiä siinä ja napsitaan pari iloista potrettia feisbuukkiin toisten iloksi. Ehkä vähän laulaa lirautetaan joku yhteislaulukin siinä kotiinpaluun lomassa. Jep jep.

No hommahan kylläkin menee niin että pakataan revohka autoon ja suunnataan sinne luonnon helmaan, yleensä ei hajuakaan minne. Yks marisee että onko taas pakko, toinen marisee että miksei saa jäädä kotiin, yks sanoo ‘iha sama.’ Yksi sentään hymyilee. Vielä. Mutta äkkiä sekin vielä itkemään saadaan.
Eväät jäi kotiin. Ja vesipullot. Kengätkin on ihan huonot. Ja yks huutaa kinderin takaosasta että tarvii uuden takin.

Aina kuitenkin kävellään. Valitusvirsistä huolimatta. Siihen pisteeseen että verensokerit on nollissa, otsasuoni piukassa ja päädytään sitten useamman tunnin patikoinnin päätteeksi niihin iänikuisiin pikasyöttölöihin hakemaan kiireellä rasvaruokaa että saadaan vinkuintiaanit hiljaiseksi. Vyötärö kiittää ja farkkujen saumat paukkuu.
Joka. Ikinen. Kerta.
Sitten ollaankin loppuilta ihan ookoo ja vannotaan että ens viikonloppuna tehdään fiksummin.

Käytiin tässä vähän äitienpäivänä hylkeitä bongailemassa Sinclair headissa. Arvatkaa kuin kävi!

Onneksi on vielä lähes puoli vuotta kesäkauteen. Jos alkais taas vähän laihikselle ettei näyttäisi enää niin hylkeelle hylkeitten joukossa. Täytynee tehdä joku suunnitelma…
_DSC5228

_DSC5233

Varottavat kyltissä ettei 20 metriä lähemmäs näitä kannata mennä. Mikäli mielii jonkun raajan amputoimattomana säilyttää. Vaan sen verta käyneelle laardille nämä söpöydet haiskahtaa etten tajua kuka sen lähemmäs edes haluaisikaan mennä. 

 

_DSC5261_DSC5285_DSC5309_DSC5343_DSC5356

_DSC5362

Niin se 20m:n hajurako? No oikeasti ei huomattu, melkein käveltiin päälle.

_DSC5375