No hyvinhän tää sujuu. Bloggaaminen.
Eräs tuttava – joka on tajunnut olla liittymättä facebookiin eikä näin ollen näe meidän perheen jokapäiväisiä jonninjoutavuuksia – tuossa ihmetteli että missähän vika kun ei näe meidän kuulumisia blogista marraskuun jälkeen.
Niin, missähän lie vika….

Että joulukin tuli ja meni. Samoin kesäloma (puoli vuotta sitten), syksy, systerikin tuli. Ja meni. Ja tuli myös muutama hermoromahdus ja elopainokilo lisää ruhoon. Eli ihan perus.

Mutta nyt kun on keskitalvi kylmimmillään ja jotkut anniskeluravintelit näyttää mainostavan keskitalven joulubileitä keskellä kesä-heinäkuuta niin heitetään meidän puolen vuoden takaiset kesäjoulukuulumiset myös kehiin. Että pysyy tuttavat edes jotenkin kartalla. Itse en enää pysy.

Kuusi.
Jouluna kuulema pitää olla kuusi.

Kuusesta tuli hieman päänvaivaa. Kaikille olisi kelvannut joulupalmu. Kukkaro kuitenkin sanoi kirpeästi ei kiitos. Ja vaikken mikään jouluihminen olekaan niin muovikuusi on ihan ehdoton ei.
Isäntä (ja taas se kukkaro) sanoi taas jyrkän ein elävälle joulumännylle. (Kuusia kun täällä ei ole) Ja olisihan se ollut ihan hukkaan heitettyä ropoa kun hellelukemat oli paukkuneet jo toista kuukautta putkeen ja eihän täällä nämä paikalliset kuuselle (männylle) mitään vettä laita. Kuiviltaan vaan naulataan kiinni lattiaan (ihan oikeasti tuttava naulaa. NAULAA(!) puunsa olkkarin lattiaan kiinni. Normaaleilla ihmisillä, ainakin useimmilla, on toki se puulle tarkoitettu jalusta käytössä)
Joten tiukan väännön jälkeen alistuin ja tupaan tunkeutui kuitenkin se helevetin ruma ja halpa muovikuusi. Haisikin pahalle.
Mutta koristeissa pidin pääni: pallojen ja hilavitkuttumien sijaan iskettiin oksille rannalta kasa simpukoita, esikoisen vastusteluista huolimatta. Ehkä ens jouluna sitten jotain muuta, lupailin. (Lupauksethan on tehty rikottaviksi)

Eka joulu upside down. Eli kesä. Vähän pihalla oltiin että mitä tehtäis, miten tehtäis, vietettäiskö aattona vaiko joulupäivänä? Mitä syötäis, mikä on Christmas crackers? Miten saada joulufiilis (Lapsille. Minen tartte enkä kaipaa) kun täällä kaupat on rallattanut joululauluja ja tonttukrääsää surffilautoineen elokuusta saakka kyllästymiseen saakka?

Se oli varmaa että rantsuun mennään. Jos sää sallii.

Satoi muuten vettä ja oli kylmää kuin lähikalakaupan kylmäaltaassa. Ei menty.

Joulun päivät lähinnä siis pideltiin sadetta sisällä, homehduttiin sohvalla leffoja katsellen, syljeskeltiin kattoon ja kuunneltiin muutaman pennun marinaa puuttuvasta joulufiiliksestä vaikka ahkerana emäntänä tekaisinkin nuille joulutortut ja riisipuurot (Ihme valitusta kun eihän tämä eronnut Suomen jouluista mitenkään muuten kuin lumen ja pakkasen puutteesta)

Joulunalus ja kesä noin niinkuin muuten oli aikas jees.
Aurinko paahtoi, meri oli ihan linnunmaitoa (en kylläkään ole vieläkään heittänyt talviturkkia), pilviä ei näkynyt pariin kuukauteen ja kylässä vallitsi vedenkäyttökielto kuivuuden takia. Mutta hittojako sillä vedellä muutenkaan kun rannassa makoilee päivät pitkät?

Pikkulikkojen koulupäivät oli suorastaan juhlaa kun harva se päivä oltiin luokkien kanssa milloin surffaamassa, milloin golffaamassa. Välillä käytiin koulun purjehduskurssilla ja pienempien kanssa harjoiteltiin rannassa vesipelastustaitoja. Ja sitten jotkut ihmettelee miksi viitsin roikkua vapaaehtoisena valvojana luokkien mukana. Ihme tosiaan. Hurjan kurjaa myöskin se että koulu sijaitsee rannan tuntumassa.

Oli koulussa gaalaa, oli joulukonserttia paahteessa tonttulakit päässä. Kyl mää niin vaan kovin näistä joululämpötiloista tykkään Suomen pimeyden, kylmyyden ja tiskirättiräntäkelien sijaan.

Että kyllä täällä tämä koulunkäynti on ihan ookoo hommaa. En vaihtaisi takas entiseen. Eikä varsinkaan kakarat.

Joulukuussa kävi myös vieraita. Ollaan oltu alusta alkaen asennoiduttu siihen että ei tänne maailman kaukaisimpaan kolkkaan ikinä kukaan suomea puhuva meille rantaudu.
Joskus sata vuotta sitten kävi studiolla perhe, joka ihan heittämällä meni kärkikastiin asiakkaissani. Sannan perhe on asunut vuosia ulkomailla, ensin Prahassa ja nyt viimeiset neljä-viisi vuotta Shanghaissa. Ja kun tyypit päätti tehdä joululomareissun tänne Uuteen-Seelantiin niin tokihan me tärskättiin. Roudasin raasut rantaan kameran kanssa mikä oli vähän virhe – ei sitä enää huomioi että nämä meidän alueen normaalit tuulet ei välttämättä olekaan ihan normisettiä muissa kaupungeissa (saatika maissa) asuville joten kameran edessä oli vähän haastavaa olla. (Sorry Sanna, mun olis pitänyt viedä teidät jonnekin pusikkoon tuulen- ja auringonsuojaan sen sijaan 😉 )

Heti perään maailmaa kiertämässä olleva kolleega piipahti vaimonsa kanssa kahvilla ja haastatteli Valovuodon podcastiinkin siinä samalla. Tapasin myös Hannelen ja Folkersin Wellyssa kahvilla kun olivat vaeltamassa Uutta-Seelantia päästä päähän. (Hullut!) Ja sitten tietty iki-ihana Emilia.

Ja kaikista suurin pläjäys oli kun systeri ilmestyi tupaan. Mutta se on jo niin pitkä stoori ettei siihen enää yks postaus riitäkään. Siitä joskus tuonnempana – tapani mukaan ehkä sitten ens jouluna?

Että onhan tässä ollut ihan vilskettä. Vuodenvaihteessa.

Mutta kun kerta aina olen näissä(kin) asioissa auttamattomasti myöhässä niin pelataanpa nyt kerrankin varman päälle:

Että hyvää joulua vaan itse kullekin!
Siis sitä tulevaa joulua 2018!

Linkit:
Sannan blogi ja Uuden-Seelannin visiitti
Matkustamo
Hannelen ja Folkersin vaellus
Emilia – Sisu not Silence