Ei hevonkukku sentäs. Siis ihan oikeesti? Niin sitä aikuinen ihminen “ihan huomaamatta” turvotti itseään siihen malliin ettei veri enää vyötäröllä kierrä kun farkkuja yrittää kiinni saada? Ihan tosta noin vaan. MITEN?

Ai miten vai? No helposti:

“Vähän jos ottais tossa lasin vinkkuu ja kun oli niin kiirekin tänään (naapurin kanssa kahvitellessa) niin jos tilaiskin pikkasen pizzaa kokkaamisen sijaan. Ihan semmoista pientä pizzaa vaan. Ei mitään isoa. Ja ottais vaikka lasin vinkkuu. Eikun mähän otin jo äsken.  Noh, kai sitä voi toisenkin…”

Voi bärshe!!!

Isännälle tästä avauduin. Tuijotti hetken silleen tylsistyneesti ja käski painua autotalliin. Että siellä ne läskit lähtee. Eikä vinkumalla
Ihme empatiakyvytön ihminen!

Autotalli ja jonkun käsitys hauskanpidosta. Ei minun. Ja mitä tuo vihreä ämpärikin tuolla tekee? Oksennussanko? Kyllä kuntoilu on sitten hauskaa ja antoisaa.

Siinä sitä sitten autotallissa seisoin ja ihmettelin. Eikä mitään tapahtunut. Ei yhtään mitään. Edelleenkin farkut aiheuttaa lähes vyötärökuolion vetskaria sulkiessa.

Tää on niin tätä. Jos ottaisi vaikka lasin vinkkua ja menisi sohvalle suunnittelemaan. Sitä kesäkuntoproggista nääs. Onhan tässä aikaa kun on nyt talvikin vielä…
Voi elämä sentäs, eikö sitä ikinä opi?

(No ei opi, ei!)