Ai mitä kuuluu vai?

No mitäs tässä. Vähän niinko ritari ässä eli eipä ihmeitä – tai oikeastaan yhtään mitään.
Kevät jyllää, lämpötilat alkaa kutakuinkin olla kohdillaan eikä voi valittaa. Paitsi niistä iänikuisista liian tiukoista vaatteista kun ei se rantakunto ole vielä(kään) oikein löytänyt kohdalle. Sitä ihmettä edelleen odotellaan siis.

_DSC0426

Tai no onhan tässä yksi pieni ihmeenpoikanen tapahtunut. Tuon meidän murjopurjokuopuksen kohdalla.
Se kun on koko ikänsä ollut se perheen huligaani, poikatyttö, elämäntapavinkuja. Vähän mietin täällä koulun aloittaessa että mitenhän tuo hunsvotti otetaan vastaan tässä prinsessaklaanissa. Täällä kun mihin tahansa katsoo niin vastaan kävelee pikkulikkoja blingblingeissä, tiarat päässä ja perhosensiivet selässä. Niin koulunpihalla kuin ostarilla.
Vastaavasti pikkupoikia kiipeilee koulun puissa batman-puvuissa ja merirosvohatuissa. Tai keijunsiivissä. Kukin tyylillään. Arki on juhlaa kun sen sellaiseksi tekee.

Vaan mitä tekee tämä meidän Tomboy Nyyssönen? Kulkee mustissa, vähintäänkin reikäisissä rytkyissä kädet syvälle taskuihin tungettuna ja musta pipo silmillä. Tai huppu päässä. (Vaikka koulun säännöt edellyttää että koulun oma sininen aurinkohattu olisi oltava)
Tukka aina takussa, kammata sitä ei ole saanut puoleen vuoteen saatika sitten ponihännälle pistää. Vaan hyvinhän se on silti joukkoon sulautunut, täällä kun kaikki on niin kirjavaa ja huoletonta.

No pysähdyttiin tuossa edellisen postauksen lomamatkalla kaupassa ja mitäs sieltä löytyi:
Rusetti. PINKKI, iso rusetti. Ja sehän piti saada.
Nyt sitten joka ikinen aamu tämä murjopurjo vääntää ja kääntää tukkaansa nykeröille, sykeröille ja väkeröille, tunkee pinniä pinnin perään, rusettia oikeeseen kulmaan ja katsoo juutuubista mallia uusiin kampauksiin. Murisee irtohiuksille ja elefantintukalle joka ei pysy paikallaan. Ilman rusettia ei mennä minnekään. Minnekään!
Kohta se varmaan shokeeraa meidät vielä pahemmin ja ilmoittaa haluavansa hameen!
(Tosin siihen varmaan on vielä matkaa; männäviikollakin kotiutui koulusta rusetti kyllä päässä mutta tekoverellä sotkettu ja repaleiseksi silputtu koulupaita päällä.) 

_DSC0289

Viikonloput vilahtaa täällä ohi aivan liian nopeasti. Suomessa oltiin lähinnä kotirottia ja nysvättiin omalla pihalla, täällä taas tuntuu että ollaan koko ajan menossa jonnekin.
Keskimmäinen likoista oli lauantaina aamusta alkaen auttamassa esteradan rakentamisessa, sen jälkeen oli normaalit harrastekuskaamiset, piti mennä paikalliseen lamb & calf-tapahtumaan mutta ei ehditty. Piti myös mennä katsomaan Wellingtonin ilotulituksia mutta kuka sinne enää iltasella jaksoi.

_DSC0541_DSC0530__DSC0557_DSC0599

Sunnuntaina äytiin katsomassa este-ja kenttäratsastuskisoja, piipahdettiin rantsussa mutta piipahdukseksi se todellakin jäi kun miesväeltä hajosi fillarit jossain huitsin nevadassa ja piti niitä autolla lähteä etsimään ja pelastamaan. Istuttiin tuttavien kanssa iltaa oman kylän venekerholla ja odotettiin Guy Fawkes-päivän ilotulituksia. Kovan tuulen takia jäivät kyllä laimeaksi mutta lapsista ihan jees.

_DSC0612_DSC0614Untitled1
Pidemmät retkeilyt/vaeltamiset jäi tältä(kin) viikonlopulta väliin mutta riittäähän näitä päiviä. Ja näköjään hyvinhän tätä jonninjoutavaa tekstiäkin tulee suollettua vaikkei oikeastaan ole mitään asiaakaan 😉

 

Advertisements

Majakat on mahtavia

_DSC7369

Naapuri se tuossa jotain mielenvikaisista Finskeistä perään huuteli kun taas yhtenä sunnuntaiaamuna kinderiin ahtauduttiin. Vettäkin kun kuulema kohta sataa.

Meillä on vähän sellainen majakkamania tässä tuvassa. Ehkä juontaa siitä kun aikanaan on merellä eletty ja asuttu, parempi puolisko paljon työnsäkin puolesta majakoissa luuhasi. Nyttemmin osaan lapsistakin se kiinnostus tarttunut ja se on ihan plussaa se.
Täällähän näitä valopäitä riittää ja nähtävyyslista vaan kasvaa.

_DSC7570

Pitkään oli pitänyt noihin meidän oman alueen majakoiden juurelle tehdä retkiä mutta tutut täällä kauhisteli että ei sinne kävellen voi, ei lasten kanssa. Fillarit pitää olla kun matka on niin pitkä. Mielellään vuokraa vielä sähköpyörän.
Aamupalalla sitten vaan tarkemmin alettiin karttaa tuijottaa ja hitto soikos, eihän sinne ole kuin noin 7,5km suuntaansa. Kyllähän nämä hunsvotit sen kävelee ihan heittämällä – samaa matkaahan me tallustetaan joka viikonloppu johonkin suuntaan.
Toki voi tulla sitä peruspurnausta ja envarmaanenääkävele-narinaa mutta nariskoot. Mehän mennään. Sateesta huolimatta. Pencarrowheadin majakoille.

_DSC7382

Sen verran nynnyiltiin että varuiksi otettiin kuopukselle sen uusi synttärilahjafillari mukaan. Oli muuten vähän huono veto. Isäntä joutui kantamaan pyörää kukkulan laelle  ja kotimatkan viimeiset viisi kilsaa minä talutin. Koska tuittupäätä ei kuulema pyörät kiinnosta, se on mummujen hommaa.

 

_DSC7443

Ihan kuin olis jotain pienen pientä ininää meinannut kuulua? Tyyppi kyllä sai hampparin illalla. Vähän niinkuin palkinnoksi lähes mutinattomasta retkestä. Hyvä tyttö, kyllä siitä vielä hyvä tulee! 

Menomatkalla sää suosi, tuli ihan kuuma hupparissa ja verkkareissa. Huushollin miespuoliset sentään osasi varustautua matkaan sortseilla.
Majakan kohdalla sää sitten odotetusti muuttui ja kotimatkan 7,5km käveltiinkin autolle kaatosateessa aivan läpimärkinä. Kamerakin oli pakko pistää reppuun suojaan siinä myräkässä.

_DSC7438_2
_DSC7396_DSC7413_DSC7419_DSC7431

Mutta olipahan kiva patikka. Kukaan ei vinkunut (kuopusta nyt ei lasketa, mutta sekin poikkeuksellisen ministi vaan jotain pientä ininää piti. Se on vhän sellainen elämäntapavinkuja), kukaan ei tapellut eikä itkenyt, vapaana vastaantulevat lampaat ja vuohet ne jaksaa edelleen hymyilyttää ja maisemat ne vaan on joka kerta yhtä mahtavat.

_DSC7569web_DSC7481_DSC7489_2_DSC7552_DSC7558

Ja se tuuli. Siitä minä niin tykkään vaikka välillä pelottaakin että lentääkö sitä jyrkänteeltä puuskan mukana kohta alas ja lujaa.

Ylihuomenna suunnataan kevätlomalle vähän toisenlaisiin maisemiin. Saa nähdä montako viikkoa menee että ne kuvat saan sitten Ιladattua tiskiin.

_DSC7584web

Tuuttekos kylään? Tuokaa tuolit tullessanne!

 

Tiedättehän miten on välillä ihana selailla sisustusjuttuja ja kurkkia netistä toisten koteja ja bongata niistä kivoja ideoita mitä haluaa sitten toteuttaa omaan kotiin?
Ihania sohvia, kivoja tuunauksia, tommosen sängynpäädyn haluan, ton väriset seinät…

Jep. Ei ole luvassa nyt. Ei.

Kun on vuosikymmenet poikineen hamstrannut kaikenmaailman muistonyssäkkää ja tunnearvokrääsää ja lapsen (ja hyvä ettei myös naapurinkin lasten) ensikenkiä niin ihan hevillä ei enää halua kokea sitä omaisuudenpolttamishävittämishelvettiä mikä vuodenvaihteessa käytiin läpi. Järkyttävää miten paljon tavaraa sitä ihminen voikaan hillota. JÄRKYTTÄVÄÄ!!! Muka tärkeitä juttuja. EI IKINÄ ENÄÄ!
(Palataanpa asiaan vuoden päästä. Verrataan sitten kuvia kun kuitenkin hukutaan taas kaikkeen roinaan.)
Puoli vuotta sitten saatiin vihdoin asunto.

Ensimmäiset kuukaudet meillä näytti tältä:

17349768_10155143714542220_5944800077987028482_o

First things first. Mitä sitä huonekaluilla kun löytyi superhalpa laatutelkkari ja kympin rantatuoli. Antennijohto piti vetää ulkopuolelta alakerrasta ikkunan ja partsin oven kautta. 

image1 (6)-2

Poikkeuksellisesti meillä on olkkarissa puulattiat niiden kamalien kokolattiamattojen sijaan. Arvostan kovasti että vuokranantajat kuorivat aikanaan lankut esiin mattojen alta. Tuttavat täällä ei sen sijaan ymmärrä lainkaan vaan kauhistelevat miten voidaan asua talossa missä on näin kylmät ja RUMAT lattiat. 

17761245_10155222563482220_2029408652327474438_o

Normaalit aamuhuurut

Huonekaluja ei ollut, ruokailut hoitui lattialla istuen, patjoina oli halpisilmapatjat (mitä sitten paikkailtiin useampaan otteeseen) sekä naapurin ja miehen pomon lainaamat retkipatjat.
Sittemmin löydettiin kirpparilta susiruma, ja liian iso, ylihinnoiteltu käytetty sohva, mielikuvitukseton tv-taso ja ruokapöytäkin on tupaan saatu. Saatiin pomolta vedenkeitin ja leivänpaahdin, naapurilta lakanoita, sohvan myyjäkin soitti parin päivän päästä että olis sekalaisia astioita jos halutaan.
Tottakai haluttiin!

 

Keittiö.

Vuokraisäntä teki juuri tupatarkastuksen (kotiratsia tehdään kolmen kuukauden välein lyhyellä varoajalla) joten murolautaset ja kahvipurkit ja turhat murut oli sopivasti just saatu alta pois.

Niin kovin minä meidän keittiöstä tykkään. Niin kovin!

Meidän Suomen tönön tupakeittiössä ei ollut tilaa millekään, ei kaappeja, ei laskutilaa, sellainen kesämökkikeittiö. No mökkihän se olikin. Rojulla vuorattu.
Arvostan täällä näitä isoja kaappeja, juuri uusittua uunia ja astianpesukonetta. Tiskausikkunaa mistä voi vakoilla vastapäisen keittiön alvariinsa viiniä lipittävää hiprakassa pyörivää rouvaa.

Jääkaappia ei talossa ollut lainkaan joten ensimmäiset kuukaudet sinniteltiin lainakaapilla, sellaisella pienellä retkijääkaapilla mihin mahtui nippanappa yksi juusto ja puolikas porkkana. Tai oluttölkki.
Persaukisena kun ei ole mitään säästöjäkään takataskussa niin kesti jokusen kuukauden että saatiin rahat kasaan kohtuuhalpaan, seinään sopivaan jääkaappiin. Saisi se isompi olla mutta ei riittänyt rahat eikä seinäkaappien välikön mitat 😉
Nyt on siis jääkaappi hoidettu, seuraava säästökohde onkin sitten pyykinpesukone. Sitä luksusta odotellessa.

21729663_10155732070057220_1273646223_o

Ehkä ainoa miinuspuoli on meidän söpö, sininen ulko-ovi mikä sijaitsee suoraan hellan vieressä. Porukkaa lampsii sisään ja ulos samalla kun yrität kokata ruokaa tai pyllistellä jääkaapilla. Toisaalta kätevää ettei tarvitse hellan edestä juosta avaamaan ovea, senkun vaan tarttuu ovenkahvaan.
Mutta koska talossa ei ole minkäänlaisia naulakoita tai vaatekaappeja niin kengät on hujanhajan pitkin keittiötä. Ja vieraatkin joutuvat nakkomaan takkinsa sohvankulmalle – tai pitkin lattioita kuten kakarat tekevät.

21706744_10155732070067220_1210742728_o

Makuuhuoneet ja pesuhuone on ripoteltu pimeähkön käytävän molemmin puolin. Tämä käytävä olisi kiva saada tulevaisuudessa näyttämään hieman valoisammalta, mikään sisustusguru en ole joten ideoita saisi toki heitellä ilmaan.

Meillä on täällä senkin suhteen aika luksusta että Suomessa asuttiin aika ahtaasti, kuusi ihmistä kahden makuuhuoneen ja parven torpassa. Pojalla oli oma huone, kolme tyttöä jakoi keskenään avoparven. Eikä suinkaan mitenkään sulassa sovussa.
Täällä molemmat teinit sai omat huoneet, Neiti A:lle sellainen jo ennen muuttoa luvattiinkin. “Oma huone missä on ihan oikea ovi!!!”

21733729_10155732072532220_306641149_o

Päätyoven takana on autotalli – luksusta sekin. Koskaan aiemmin meillä ei ole ollut autotallia. Tosin nyt se toimii punttisalina, tuo meidän näppärä perhekinderi kun ei mahdu koko talliin.

image (26)

Käytävän varrelta löytyy tällainen kapea,söpö hukkatilavälikkö. Tuohon ei oikein mahdu mitään lukunurkkaustakaan, työtilaksi se on minulle aivan liian valoisa. Jos tuota ihanaa mosaiikki-ikkunaa ei olisi niin askarreltaisiin tuohon välittömästi vaatehuoneen tapainen. Voisihan siihen hankkia vaikka säkkityynyjä tms lasten nujuiluun – mutta kun ei haluaisi hankkia yhtään mitään. Ainakaan vielä 🙂

21729643_10155732071452220_2055241720_o

Neiti A:n huone on oikeastaan ainoa missä näyttää edes jotenkin asutulta eikä pelkästään ankean tyhjältä. Sai ilmaiseksi jonkun vanhan sängynraadon ja on sisustellut seiniä ja ikkunoita omilla tilpehööreillään, löytyypä jopa talon ainoa pieni komerokin hänen huoneestaan.

Toinen vähän turha tila löytyy parvekeelle mentäessä. Yläkertaa kiertää kapea, huonokuntoinen parveke mihin ei tällaisella korkeanpaikankammoisella ole kovin usein asiaa. Partsille pääsee “parvekehuoneen” (ei tiedetä miksi tuota oikein sanoisi) kautta. Valokatteellinen, liukuovet ja -ikkunat, eli sama kuin Suomessa lasitetut parvekeet. Me koemme sen vaan vähän turhaksi koska tuvasta on upeammat näköalat kuin tuolta, huonetta ei voi käyttää varsinaiseen oleskeluun, ja parvekkeen sijaan käytetään muutenkin alapihan terassia. (Talo on jyrkässä rinteessä joten varsinaista käyttöpihaa ei ole, ellei halua harrastaa kiipeilyä, ja partsit/terassit löytyy kolmesta eri tasosta)
Talven ajan toiminut lähinnä kasvihuoneena mutta sekin vähän turhaa (paitsi silmänilona) kun täällä kasvit kestää pihalla ympäri vuoden.

21729680_10155732070762220_1683558069_o

Kun teini sai nyt vihdoin ja viimein oman huoneen niin pikkulikathan ne vaan tappeli ja tappeli samassa huoneessa joten isäntä halusi kokeilla “tilapäisratkaisua.” (Tästä kokeilusta ei vaan taida olla enää paluuta, minun painostuksesta huolimatta. Murrr.)

Alakerrassa on kaksi huonetta. Tai itseasiassa yksi huone ja eteinen. Huoneesta on kulku kadulle ja eteiseen, eteisestä kuljetaan myös yläkertaan sekä ulos pihalle.
Kadulle suuntaavasta huoneesta oli tarkoitus tulla minun työhuoneeni koska tarvitsen riittävän hämärän tilan ja huone on muutenkin vähän sellainen ankea kellarikoppi.
No nyt keskimmäinen tytär kokeilee asumista patjansa ja pahvilaatikkojensa kanssa siellä kun taas meidän raivoisa kuopus makaa patjoineen siinä läpikulkueteisessä. Minä sen sijaan murjotan ylhäällä sillä haluan ipanat takaisin yhteiseen huoneeseen ja itselleni työtilan.
Paha vaan että tästä kokeilusta ei taida enää onnistua siirtää likkoja suosiolla pois. Katsotaan kuinka hermot tiukoilla paremmalla puoliskollani  tulee olemaan kun valtaan puolet keittiöstä ja 95% olohuoneesta työskentelykäyttöön. (Sitä ottaa pattiin jo nyt!)

21729807_10155733985582220_1547088469_o

Kuopuksen eteismajoitus. Huomatkaa “kauniit” rappaukset seinissä ja kokolattiamatto.

21706251_10155732071277220_222363310_o

12-veen kellari. Tai sille se ainakin tuoksuu. Yhtä lämminkin siellä on kuin maakellarissa.

21706359_10155732071287220_158331817_o

Keskimmäisen pimun kellarikopperon ulko-ovessa on vajaan senttimetrin raot karmien väleissä ja vesisateet valuu sopivasti sisään. Ei löytynyt jesaria, vihreä maalarinteippi toimii näköjään myös.

 

Vaatesäilytystä tyylillä. Penskat säilyttää omat vaatteensa ja tavaransa “siististi” pahvi-ja muovilaatikoissa, meidän aikuisten makkarissa ne on vaan lattiannurkassa pinossa. Onneksi ei ole montaa vaatetta, kummallakaan.
Fengshuit kohdillaan.

 


Fengshuista tai niiden puutteista viis.
Kun mielentila on näin tyyni ja tasainen niin ei haittaa pahvilaatikot eikä huonekaluttomuudet. Muutto pois Suomesta oli niin huikea lottovoitto meille ettei mikään haittaa. Ja kun vielä napsahti tällainen tuplapotti ja saatiin näin mielettömän kiva talo, näin käsittämättömin upein näköaloin, niin ei kyllä voi valittaa mistään.

Se, että saa näihin näkymiin herätä JOKA IKINEN AAMU, ja nukahtaa joka ilta, ei vaan meinaa mahtua kaaliin että tämä vaan on nyt ihan totta!
18155941_10155275060102220_7875290692599630999_o_DSC6065
Toki jos on ihan pakko yrittää nähdä tilanteesta jotain negatiivista, niin asuntohan on vaan vuokralla. Eikä suinkaan ikuisesti. Jossain vaiheessa tästä tulee lähtö ja on erittäin epätodennäköistä että löytyisi samanlaista jättipottia: mukava ja reilu (ja kaikenlisäksi vielä ekologinen ja luomuhenkinen) vuokraisäntä, käsittämättömät merinäköalat, rauhallinen ja kiva asuinalue ja vielä tosi kiva talo. Vaikkakaan ei pihalle mahdu sitä lasten kaipaamaa trampoliinia 😉

Toivottavasti ei kuitenkaan tarvitse muuttaa moneen vuoteen.

 

Queen Elisabeth park

Sunnuntai. Aika perus.

_DSC6270Piti tehdä vähän yhtä ja sitten vähän toista. Lähinnä sisähommia sateen takia.
Mutta koska jälleen kerran sääennuste ei pitänyt paikkaansa (eli feidas, kuten Neiti Näsäviisas meitä kalkkiksia valisti) niin vaihdettiin suunnitemia ja lähdettiin ajelemaan ilman sen kummempaa ajatusta.

Useimmiten päädytään aina rantoja koluamaan joten ajateltiin nyt mennä poikkeuksellisesti metsään. No hyvin ajateltu mutta rannallehan sitä taas ajauduttiin. Ylläri.

Kapiti coast on meidän lemppari, rannat jatkuu kymmeniä ja kymmeniä kilometreja silmänkantamattomiin. Ja yleensä ihan autiona vaikka jokunen koiranulkoiluttaja tai ratsastaja vastaan joskus tuleekin.
Osa lapsista ei oikein käsitä mikä tässä alueessa niin kiehtoo. Yksi viettäisi mieluummin aikaansa Wellingtonissa kaupoilla luuhaten, toinen kotisohvalla maaten. Kolmas murisee ihan periaatteesta oli kyse mistä tahansa ja neljäs se aina vaan hymyilee. Koska rannalla voi yleensä nähdä koiria. Ja vaikkei näkiskään niin hymyilee se silti.

_DSC6283

_DSC6287

Tämä kuva poistettaneen piakkoin. Jos kameraprotestinen Herra B niin vaatii. Katsotaan kauan siihen meneekään.

_DSC1492_DSC6296_DSC6298_DSC6299

Ei huono.

Talvikeleiksi sää oli tosi leuto vaikkei aurinko paistanutkaan, farkut ja huppari oli todellakin liikaa. Pienin murjotti pyyhkeen puutetta ettei päässyt uimaan joten päätti sitten uhmata kylmää vettä kotioloissa. Vaikka altaan vesi on ihan yhtä viileää kuin merivesikin, ehkä siinä viidentoista paikkeilla. Ei tunnu kuopusta haittaavan.

Pikkuisella kotipihalla vaikea uskoa että eletään keskitalvea: sitruunaa puskee niin ettei tosikaan, aloet kukkii ja silmä lepää alhaalla ohilipuvia kalastusveneitä tuijotellessa. Jotenkin on vieläkin niin kovin vaikea tajuta että me nyt todellakin asutaan täällä. Pysyvästi. ❤
_DSC6319_DSC6326_DSC6331_DSC6345_DSC6372

Life is good.

Tarttis(ko) tehdä jotain?

Tarttis(ko) tehdä jotain?

 

Ei hevonkukku sentäs. Siis ihan oikeesti? Niin sitä aikuinen ihminen “ihan huomaamatta” turvotti itseään siihen malliin ettei veri enää vyötäröllä kierrä kun farkkuja yrittää kiinni saada? Ihan tosta noin vaan. MITEN?

Ai miten vai? No helposti:

“Vähän jos ottais tossa lasin vinkkuu ja kun oli niin kiirekin tänään (naapurin kanssa kahvitellessa) niin jos tilaiskin pikkasen pizzaa kokkaamisen sijaan. Ihan semmoista pientä pizzaa vaan. Ei mitään isoa. Ja ottais vaikka lasin vinkkuu. Eikun mähän otin jo äsken.  Noh, kai sitä voi toisenkin…”

Voi bärshe!!!

https://www.instagram.com/p/tSDG8uQ155/?taken-by=johannamerenheimo

Isännälle tästä avauduin. Tuijotti hetken silleen tylsistyneesti ja käski painua autotalliin. Että siellä ne läskit lähtee. Eikä vinkumalla
Ihme empatiakyvytön ihminen!

Untitled-1

Autotalli ja jonkun käsitys hauskanpidosta. Ei minun. Ja mitä tuo vihreä ämpärikin tuolla tekee? Oksennussanko? Kyllä kuntoilu on sitten hauskaa ja antoisaa.

Siinä sitä sitten autotallissa seisoin ja ihmettelin. Eikä mitään tapahtunut. Ei yhtään mitään. Edelleenkin farkut aiheuttaa lähes vyötärökuolion vetskaria sulkiessa.

Tää on niin tätä. Jos ottaisi vaikka lasin vinkkua ja menisi sohvalle suunnittelemaan. Sitä kesäkuntoproggista nääs. Onhan tässä aikaa kun on nyt talvikin vielä…
Voi elämä sentäs, eikö sitä ikinä opi?

(No ei opi, ei!)

 

 

Pukerua Bay, uusinta

_DSC4320

Aamun uhkailut tepsi. Kukaan ei tapellut, itkenyt, aiheuttanut mitään sen massiivisempia mutsiraivareita ja sääkin suosi. Jää tekstitkin lyhyeksi kun ei ollut mitään purnattavaa.

_DSC4172_DSC4182_DSC4208_DSC4157

Keräiltiin pauan kuoria, löydettiin vesiputous, kummasteltiin Hongoeka maraen varrelta löytyviä hökkeleitä ja asuntovaunuasumuksia.
Syötiin köyhät eväät rantakivillä ja kotimatkalla koukattiin ostarille.
Että joskus sitä voi mennä ihan tavallisestikin päivät. Ilman äänijänteiden katkeamisia.

_DSC4299_DSC4302_DSC4266_2_DSC4252_DSC4199_DSC4241_DSC4331

Pukerua Bay. Eka yritys.

Meidän partsilta näkyy suoraan Pukerua Baylle. Tuo näky mikä tämän blogin yläpalkin kuvassa on. (Yläpalkki? Sanotaanko sitä edes yläpalkiksi? No siis tämä kuva kuitenkin)
Sinne siis loikkimaan-lompsis tuossa taannoin yritettiin.
Yritykset meidän laumalla on ihan yhtä tehokkaita kuin tämä bloginkin päivittäminen. Pitäis ja pitäis ja vähän tuppaa jäämään kesken. Bucket-lista on pitkä noiden retkienkin osalta.
_DSC3795

Alku menikin hyvin. Sitä jaksoi paahteessa se 8-vuotiaskin Murjopurjo ahkerasti tutkiskella kivenkoloja. Kaivella rapuja ja mitä lie limanuljaskoita. Ottaa selfiet pouwhenuan kanssa ja etsiä luolaa. Kunnes.
Kunnes joku tyhmä naikkonen meni mainitsemaan sanan uima-allas.
Ja kas kummaa:
“Mahaan sattuu.”
“Päähän sattuu.”
“Silmään sattuu.”
“Nenäreikään sattuu.”

“Ihan mihin vaan sattuu, en kävele!”

Rauhallinen aikuinen laskis kymmeneen, neuvottelisi ehkä hetken ja tekisi kompromisseja.
Joku toinen aikuinen sen sijaan laski kahteen ja puoleen ja totesi lapsellisesti ettei enää ikinä lähde tällä laumalla mihinkään kuuntelemaan valitusta ja vinkunaa. Eikä muuten sitten mene uimaankaan. Kukaan.

No tulihan siinä sentään yksi kolmasosa suunnitellusta reitistä tehtyä kunnes palattiin kaupan kautta kotiin. Uimaan. Seuraavana viikonloppuna jatketaan.

_DSC3850_DSC3752_2_DSC3841_DSC3791
Kenenhän imbesillin idea oli muuten jättää auto parkkiin sinne kukkulan laelle eikä alas portaiden juureen? Kyllä kalpenis Malminkartanon portaikko näissä puitteissa.