Passinperkuleet

Jos latvalahoille jaettaisiin vuosittaiset Oscarit niin kaverit kyllä mielellään joukkotodistaa että olisin joka kerta vahvasti ehdolla. Todennäköisesti olen tippunut syntyessäni synnärillä pää edellä sementtiin – tai jotain muuta vastaavaa – sen verran heikonlaista tuppaa olemaan tuo arjen-, järjen- ja kaikenhallinta.

Joku järkevä saattaisi tarkistaa ennen viisumeiden  anomista vaikkapa lasten passien voimassolopäivät. Etenkin jos sen viisumiprosessihelvetin aloittaa vain neljä viikoa ennen suunniteltua muuttopäivää. Joku vähemmän järkevämpi ehkä ei tarkistaisi.

Koska tässä saarivaltiossa ei ole Suomen suurlähetystöä niin sehän tarkoittaa koko kuuden hengen perheen lennättämistä Australiaan ja tietysti sellaiseen kaupunkiin mihin ei ihan suorilla lennoilla noin vaan pikkurahalla pujahdeta. Sillä hetkellä irtaimiston hävittämisten ja muuttojärjestelyjen keskellä sitä vaan epätoivoisena ajatteli että ihan se ja sama kunhan koneseen päästään, itketään sitten myöhemmin.
Ja vajaan vuoden päästä sitten melkein itkettiinkin. Meillä aikuisilla ei kyllä mitään hätää viisumien ja passien suhteen mutta lasten passien kohdalla kello tikitti. Uhka vai mahdollisuus?

Iso onni onnettomuudessa oli että Aussien puolelta tammikuussa lennätettiin kokeilumielessä passisalkku Uuteen-Seelantiin. Passinuusijoita otettiin vastaan vain rajallinen määrä, meidän helpotukseksi oltiin onnekkaita ja päästiin listalle, se siis tiesi kallista reissua pohjoiseen superkalliin Australian reissun sijaan..
Lapset tosin ei ihan hevillä nielleet asiaa mitenkään onnekkaana kun vuotta aiemmin heille ehdittiin mainostaa että pääsevät kenguruita bongailemaan. Murjottavat edelleen.

Jei!
Not.
Kakkamutsititteli se pysyy tiukasti päällä.

_DSC4714_DSC4744

Edellisvuonna tammikuussa vietettiin hääpäivää minä tyttären kanssa jäähallissa luistelukisoissa ja mies takapihalla taloa tyhjentäen ja irtaimistoa polttaen.
Tänä vuonna sitä päivää vietettiin istuen kahdeksan tuntia autossa matkaten Aucklandiin. Kyllä me tosin illalla leirintäalueella skoolattiin vinkulla kertakäyttömukeista ja mietittiin josko ensi vuonna sitten vähän tyylikkäämmin…

_DSC4759_DSC4778

Yksi yö Waitomossa, toinen yö Aucklandissa. Kotimatkan suhteen päätettiin heittäytyä oikein hurjiksi ja pidentää paluumatkaa yhden yön verran lisää ja kiertää länsirannikon kautta kun siellä suunnalla ei vielä oltu käytykään.
(Tai asutaanhan itsekin toki länsirannikolla mutta alempana.)

_DSC4801

_DSC4805

White cliffs ja mustat rannat

Taranakin alue ei sinällään herättänyt mitään suuria tunteita. Tai edes pieniä. Mutta Three sisters oli kyllä upea. Osuttiin kohdille vähän turhan aikaisin, pari tuntia ennen matalinta laskuvettä mutta päätettiin kuitenkin ottaa riski ja kokeilla pääsisikö kahlaamalla miten pitkälle. Ja jos ei niin sitten odotettaisiin parkkiksella kuten muutkin.

Ja kannatti. Me isommat pysyttiin kohtuullisen kuivina kahlaamalla reisiä myöten vedessä , Murjopurjolla vesi kyllä ulottui melkein kainaloihin saakka alkumatkan syvimmissä kohdissa mutta äkkiä se rantahiekka sieltä alkoi paljastumaan ja suurin osa matkasta päästiin ihan hiekkaa pitkin kävellen. Ja ei paljon kastuminenkaan haittaa – kesä kuivaisi jos ei sataisi. Ja ylläripylläri sittenhän taas satoi. (Pysyipähän turistivirrat poissa tieltä, kiitos vesisateen ja hyvin ajoitetun laskuveden)

_DSC4805_1_DSC4834Untitled_Panorama1Untitled_Panorama2_DSC4992_DSC4994

Omalla bucket-listalla oli ollut jo ennen muuttoa mm Elephant rocks ja täällä samalla alueellahan sen piti olla. Mutta kun en löytänyt vaikka kuinka tähystelin.
Vähänpä tiesin.
Ko. kallio kun oli näköjään vuotta aiemmin ottaa romahtanut ja vain rippeet enää jäljellä. Vasta myöhemmin paljastui kuvista että hyvinhän olin sitä (tietämättäni) kuvannutkin, kyllä se norsun pylly vielä siellä nätisti pilkotti.

Untitled_Panorama3Untitled_Panorama9Untitled_Panorama11

Kotimatkalla oli tarkoitus kurkata mm.  Mt. Egmont ja sen kansallispuiston vesiputoukset. Ja napata tietty se klassinen kuva Egmontin majakasta tulivuori siinä taustalla.
No nappasinkin. Mutta missä tulivuori? Kai se siellä jossain, ei vaan sään takia nähty siitä vilaustakaan vaikka ajettiin lähes kokonaan sen tulivuoren ympäri. Sade yltyi lopulta niin rankaksi että pakko oli jättää koko kansallispuisto putouksineen väliin ja tehdään uusi reissu joskus myöhemmin.

_DSC5082

Mutta nyt on passit. Ja monen monta kuvaa rantakallioista.
Nyt voisi sitten alkaa pistelemään roposia talteen seuraavaa passinuusimiproggista varten – josko sitä viidessä vuodessa onnistuisi saamaan kasaan ne matkalippurahat sinne Australian suuntaan sillä voi olla ettei käykään enää yhtä hyvä tuuri kuten tällä kertaa että passisalkku saapuisi tänne uudestaan.

Advertisements

Putangirua ja pari eväjalkaista.

Edelleen joulussa ollaan. Että hiljaa hyvä tulee…

_DSC3639

Remutaka hill, matkalla Cape Palliserille Tapaninpäivänä.

Taidan ens kerralla isolla kirkolla käydessäni investoida Lord of the rings-kuvauspaikkaopukseen. Kun en näistä mitään edelleenkään tajua. Voisi ainakin luntata että mistä nuoriso puhuu niin ei tarvitse yrittääkään ko leffoja katsoa.

Pinnacleseilla käytiin. Ja hylkeitä haistelemassa. Oli muuten jäätävä sää, ihan kuin nyt keskitalvella.

_DSC3712_DSC3703_DSC3705_DSC3708_DSC3733_DSC3782

_DSC3790

Ei tullut pahemmin vihreää viime kesänä nähtyä. Kuivuuden takia koko maa näytti tältä.

_DSC3828

_DSC3823

252 tai jotain porrasta. Persus ei kiitellyt. Eikä reidet. 

_DSC3911_DSC3912_DSC3861_DSC3863_DSC3919_DSC3837_DSC3939

_DSC3947

Tuttu näky nykyään. Kun meri vetää osan tiestä mennessään.

Majakat on mahtavia

_DSC7369

Naapuri se tuossa jotain mielenvikaisista Finskeistä perään huuteli kun taas yhtenä sunnuntaiaamuna kinderiin ahtauduttiin. Vettäkin kun kuulema kohta sataa.

Meillä on vähän sellainen majakkamania tässä tuvassa. Ehkä juontaa siitä kun aikanaan on merellä eletty ja asuttu, parempi puolisko paljon työnsäkin puolesta majakoissa luuhasi. Nyttemmin osaan lapsistakin se kiinnostus tarttunut ja se on ihan plussaa se.
Täällähän näitä valopäitä riittää ja nähtävyyslista vaan kasvaa.

_DSC7570

Pitkään oli pitänyt noihin meidän oman alueen majakoiden juurelle tehdä retkiä mutta tutut täällä kauhisteli että ei sinne kävellen voi, ei lasten kanssa. Fillarit pitää olla kun matka on niin pitkä. Mielellään vuokraa vielä sähköpyörän.
Aamupalalla sitten vaan tarkemmin alettiin karttaa tuijottaa ja hitto soikos, eihän sinne ole kuin noin 7,5km suuntaansa. Kyllähän nämä hunsvotit sen kävelee ihan heittämällä – samaa matkaahan me tallustetaan joka viikonloppu johonkin suuntaan.
Toki voi tulla sitä peruspurnausta ja envarmaanenääkävele-narinaa mutta nariskoot. Mehän mennään. Sateesta huolimatta. Pencarrowheadin majakoille.

_DSC7382

Sen verran nynnyiltiin että varuiksi otettiin kuopukselle sen uusi synttärilahjafillari mukaan. Oli muuten vähän huono veto. Isäntä joutui kantamaan pyörää kukkulan laelle  ja kotimatkan viimeiset viisi kilsaa minä talutin. Koska tuittupäätä ei kuulema pyörät kiinnosta, se on mummujen hommaa.

 

_DSC7443

Ihan kuin olis jotain pienen pientä ininää meinannut kuulua? Tyyppi kyllä sai hampparin illalla. Vähän niinkuin palkinnoksi lähes mutinattomasta retkestä. Hyvä tyttö, kyllä siitä vielä hyvä tulee! 

Menomatkalla sää suosi, tuli ihan kuuma hupparissa ja verkkareissa. Huushollin miespuoliset sentään osasi varustautua matkaan sortseilla.
Majakan kohdalla sää sitten odotetusti muuttui ja kotimatkan 7,5km käveltiinkin autolle kaatosateessa aivan läpimärkinä. Kamerakin oli pakko pistää reppuun suojaan siinä myräkässä.

_DSC7438_2
_DSC7396_DSC7413_DSC7419_DSC7431

Mutta olipahan kiva patikka. Kukaan ei vinkunut (kuopusta nyt ei lasketa, mutta sekin poikkeuksellisen ministi vaan jotain pientä ininää piti. Se on vhän sellainen elämäntapavinkuja), kukaan ei tapellut eikä itkenyt, vapaana vastaantulevat lampaat ja vuohet ne jaksaa edelleen hymyilyttää ja maisemat ne vaan on joka kerta yhtä mahtavat.

_DSC7569web_DSC7481_DSC7489_2_DSC7552_DSC7558

Ja se tuuli. Siitä minä niin tykkään vaikka välillä pelottaakin että lentääkö sitä jyrkänteeltä puuskan mukana kohta alas ja lujaa.

Ylihuomenna suunnataan kevätlomalle vähän toisenlaisiin maisemiin. Saa nähdä montako viikkoa menee että ne kuvat saan sitten Ιladattua tiskiin.

_DSC7584web