Lomaa, lomaa, lomaa. On kahden viikon syyslomaa, kahden viikon talvilomaa. On kahden viikon kevätlomaa, on pidennettyä viikonloppulomaa.
Ja aina ensimmäisenä kouluaamuna loman jäljiltä alkaa tenttaaminen montako viikkoa seuraavaan lomaan.

Kotona yleensä ollaan lorvittu, ihan sattuneesta syystä. ( Kuusihenkinen perhe, ihanan kallis Uusi-Seelanti ja vielä toistaiseksi ainoastaan yhden ihmisen palkalla sinnitellään. Siinä ei pahemmin kotisohvaa pidemmälle reissata)
Nyt kuitenkin ajateltiin että josko saataisi joku parin päivän maakuntamatkailu tiristettyä, ennen kuin kesän turistisesonki alkaa. Vähän viime tippaan jäi miettiminen että mihin suunnattaisiin, taisi kyllä suunnitelmat olla auki vielä perille päästyäkin. Ja kun ei tarvitse kaikkea kerralla nähdä (kun aina voi mennä vielä uudestaankin) niin ei näistä suunnitelmattomuuksista viitsi mitään päänvaivaa tehdä.

Päätettiin suunnata muutamaksi päiväksi Taupoon ja tehdä sieltä sitten päiväpyrähdyksiä kauemmaksi jos siltä tuntuu. Mt. Ruapehun huippu oli tarkoitus käydä katsastamassa mutta mennessä satoi, satoi, satoi. Sumua oli niin ettei edes koko vuorta tielle näkynyt.
Edellisellä reissulla harmittelin ettei ollut aikaa pysähdellä tien sivuun ottamaan kuvia, nyt ei tullut mieleenkään mennä autosta ulos kastumaan. Kummasti ne ajamiset vaan tuntuu pidemmiltä ja puuduttavilta kun sää on surkea.

Mutta kirkastuihan se sää aamulla. Pariksi tunniksi.
Ja kun lähtee liikenteeseen kukonpieremän aikaan niin ehtii mestoille ennen pahimpia turistilaumoja. (En uskalla edes kuvitella millaista sesonkina sitten on, nytkin oli ja Taupossa hulinaa.)

Kakarat muuten oli ihan kypsiä. Me fossiilit kun ei lomilla pitkään nukuta vaan kello soi tyyliin seitsemältä. 
Huka falls kuului tietty nähtävien listalle. Jotain sormustenherralöpinää takapenkiltä kuului. Vaikka oltiin ennen aamukahviaikaa paikalla niin sai siellä silti väistellä aasialaisia selfietikkuja ihan kiitettävästi.

Koska pääsymaksut niihin suosituimpiin nähtävyyksiin on aika suolaiset niin piti valuta että käydäänkö katsastamassa/tekemässä niistä yksi vai sitkutellaanko halvemmissa ja ei-niin-näyttävissä paikoissa. Ei oltaisi kuitenkaan päästy kompromissiin mikä se yksi kallis kohde olisi ollut (esim Orakei Koroko, Lake Taupo carvings,  huka falls jet-ajelu, shrimp farm, rotoruan yhtä kalliit kohteet, jne jne) niin päätettiin suosiolla pysytellä sitten budjettikohteissa.

Aamukahville kurvattiin Wairakei thermal valleyn kahvilaan ja sen thermal-poluille. Kaipaisihan se hieman päivittämistä mutta etenkin pikkulikat oli tyytyväisiä kun sai syöttää pihalla vapaasti pyöriviä elukoita laamoista riikinkukkoihin. Kävelypolku oli ihan herttainen, kahvilan/leirintäalueen isännällä mukavat höpinät ja hintakin ihan kohdillaan. Etenkin pienempien lasten kannalta tämä olisi muutenkin mielekkäämpi vaihtoehto kuin nuo törkykalliit “oikeat” turistirysät.

Itse ajattelin että lähellä sijaitseva  Craters of the moon ei vaikuta kovin kiinnostavalta paikalta (kun noita kananmunahöyryjä oli jo aamun lisäksi nähty syksylläkin Rotoruassa) mutta koukattiin sinne silti. Ja eikä siinä kyllä enää mitään utta näkemistä ollutkaan. Mutta saatiinpa lisäkilometrejä askelmittariin sille päivälle. Vesisateessa.

Kuumissa lähteissä lutraaminen oli tietysti odotettu juttu. Edellisellä reissulla ei ollut aikaa, nyt osa porukasta pääsi lillumaan noihin 40-asteisisiin puroihin. Kyllä itseänikin houkutti mutta “en varmana kehtaa” iski päälle kun porukkaa oli kiitettävästi täälläkin.
Päätin lykätä seuraavaan päivään kun tiedettiin mistä löytyy vähän isommat ja väljemmät lätäköt.

Ja melkein skipattiin laiskoina Rotoruassa käynti kokonaan mutta onneksi mentiin.
Käytiin Skylinessa ja jopa minä suostuin laskemaan kerran alas. (Ylöstulo oli paha, korkeanpaikankammo ja paikalleen hetkeksi jämähtänyt hiihtohissi) Muilla oli tosi hauskaa, ehdottomasti tullaan uudelleen. Minä pysyttelen terassilla.
Lounastettiin Pirren ja pesueensa kanssa ja käytiin porukalla kävelemässä Redwoods forestissa.
Opittiin ettei Rotoruan keskustaan ole koirilla mitään asiaa – ellet halua viidensadan dollarin sakkoa. (Ravintolaan kyllä sai koiran tuoda mutta kadulla ei saa taluttaa)

Mukavaa oli.
Ainoa mikä jäi kismittämään oli ne kuumat lähteet. Kun oli niin tiedossa ne paremmat paikat jotta minäkin pääsen testaamaan, niin kas kummaa. Mitäpä muutakaan kuin takapenkkiläisten nirinäkuoro:

Ei voi uida kuumassa lähteessä kun nenään menee vettä ja siihen kuolee.
Ei voi uida motellin uima-altaassa kun on likaista.
Ei voi uida järvessä kun on giardiaa. Ja kylmää.

Tässä vaiheessa annettiin periksi, haettiin motellilta alennuskuponki ja roudattiin pentulauma kylpylään. (Samaa kuumaa mineraalivettähän se sielläkin on mitä luonnonlähteissä mutta ei näköjään nyt haitannut yhtään)

Vikalle päivälle osui loistavat kelit! Tielle näkyi taas Tongariron ja Ruapehun huiput kirkkaana, tullessa kun ei näkynyt kuin pelkkää usvaa.
Ajateltiin tehdä sellainen vähän kevyempi patikkaretki Taranaki-putouksille kun ei ollut aikaa lähteä tekemään enää mitään koko päivän (tai edes puolen päivän) vaelluksia.
Ja niin sanoinkuvaamattoman kaunista, sielläkin! Ei näitä maisemia vaan saa mitenkään vangittua kuviin, ei mitenkään!

Kotimatka ajettiin ihan uutta reittiä. Ja en vaan voi olla hokematta: jumankekka nämä maisemat!!!
Valitettavasti istuin autossa väärällä puolella ja en saanut niistä huikeimmista näkymistä yhden yhtäkään kuvaa. Ja pysähdyspaikkoja ei mutkaisella ja kapealla tiellä kallioiden välissä ollut juuri missään sadan kilometrin matkalla. Pakko ensi kerralla ajaa toiseen suuntaan niin saa ikkunan läpi räpsittyä jotain. Toivottavasti.

Kaikenpuolin onnistunut (ja kallis 😀 ) miniloma. Kaikilla oli kivaa, säät suosi vikoina päivinä ja Taupo yllätti positiivisesti. Ehdottomasti tullaan uudestaan.
(Ja kun pennut väsytetään heti loman ekoina päivinä repimällä ne ylös aamu seitsmältä ja kävelytetään iltaan saakka niin loppuloma onkin ihanan rauhallinen, kukaan ei suostunut lähtemään enää mihinkään 😉 )