Month: May 2017

by

Ostoskoristalkkari

Täytynee ehkä siirtyä nettitilaukseen mitä ruokakaupassa asiointiin tulee.

Käytiin siis ruokakaupassa ja vain yksi lapsista oli kyydissä.
Lastattiin siinä sitten viikonlopun safkoja kinderiin. Siis huom!  V i i k o n l o p u n . Ei maailmanlopun. Ja sen tuhannen sokerihumalakarkkipussia ja sipsipussia koska lapsella on huomenna synttäribileet. Taisi siinä olla yksi appelsiinikin.

Viereisen auton kuski siinä hiljalleen tuijotteli lastausta, ehkä vähän pyöritteli silmämuniaankin. Huikkasi sitten iloisesti että miten pitkälle oikein ollaan matkustamassa noilla ruokamäärillä.

Minä:
“No kuule ihan vaan kotiin tässä matkustetaan. Ihan tohon naapuriin.”
(No okei, on meillä huomenna lapsella synttärikutsut kyllä. Ei me muuten tätä määrää sokeria hillottais. (Eipä!))

Tyyppi:
“Synttärit. Kauheita. Onneksi teillä on vaan yksi lapsi. (ja nyökkää autossa istuvaa synttärisankaria kohti) Koska yksikin synttärijuhla on liikaa”

Minä:
“Meillä on neljä lasta.”

Tyyppi:
(On hetken aikaa hyvin hiljaa… )
“Otan osaa. Oletteko ihan varmoja ettette tarvitse enempää? (Ja nyökkää viinipulloja kohti) I would! “

Nää täkäläiset on ihan hyviä tyyppejä.

Advertisement
by

Mitäs me, suunnittelun ammattilaiset!

“Ja nyt ei sit lähetä mihinkään ilman kunnollista suunnitelmaa.”
Eipä. Joka viikonloppu sama virsi. Ja taas mentiin.
_DSC5323
Hommahan menis niin että vapaapäivinä pakataan revohka autoon ja suunnataan luonnon helmaan viettämään kivaa reippailupäivää. Otetaan ehkä vähän pientä terveellistä piknikkiä siinä ja napsitaan pari iloista potrettia feisbuukkiin toisten iloksi. Ehkä vähän laulaa lirautetaan joku yhteislaulukin siinä kotiinpaluun lomassa. Jep jep.

No hommahan kylläkin menee niin että pakataan revohka autoon ja suunnataan sinne luonnon helmaan, yleensä ei hajuakaan minne. Yks marisee että onko taas pakko, toinen marisee että miksei saa jäädä kotiin, yks sanoo ‘iha sama.’ Yksi sentään hymyilee. Vielä. Mutta äkkiä sekin vielä itkemään saadaan.
Eväät jäi kotiin. Ja vesipullot. Kengätkin on ihan huonot. Ja yks huutaa kinderin takaosasta että tarvii uuden takin.

Aina kuitenkin kävellään. Valitusvirsistä huolimatta. Siihen pisteeseen että verensokerit on nollissa, otsasuoni piukassa ja päädytään sitten useamman tunnin patikoinnin päätteeksi niihin iänikuisiin pikasyöttölöihin hakemaan kiireellä rasvaruokaa että saadaan vinkuintiaanit hiljaiseksi. Vyötärö kiittää ja farkkujen saumat paukkuu.
Joka. Ikinen. Kerta.
Sitten ollaankin loppuilta ihan ookoo ja vannotaan että ens viikonloppuna tehdään fiksummin.

Käytiin tässä vähän äitienpäivänä hylkeitä bongailemassa Sinclair headissa. Arvatkaa kuin kävi!

Onneksi on vielä lähes puoli vuotta kesäkauteen. Jos alkais taas vähän laihikselle ettei näyttäisi enää niin hylkeelle hylkeitten joukossa. Täytynee tehdä joku suunnitelma…
_DSC5228

_DSC5233

Varottavat kyltissä ettei 20 metriä lähemmäs näitä kannata mennä. Mikäli mielii jonkun raajan amputoimattomana säilyttää. Vaan sen verta käyneelle laardille nämä söpöydet haiskahtaa etten tajua kuka sen lähemmäs edes haluaisikaan mennä. 

 

_DSC5261_DSC5285_DSC5309_DSC5343_DSC5356

_DSC5362

Niin se 20m:n hajurako? No oikeasti ei huomattu, melkein käveltiin päälle.

_DSC5375

by

Kattokoristeita

Jotenkin tämän maan arkitehtuuri jaksaa ilahduttaa. Se kun on niin monenkirjavaa. Ja huoletonta. (esim. mitä sitä nyt eristyksillä tekisi. Homehan voi olla uusi musta.)
Erityisesti tykkään siitä miten täällä käytetään värejä koristamaan katukuvaa. Ja jos ei värejä niin sitten jotain muuta piristävää. Vaikka katolle.
17973784_10155244758557220_5461357555618370681_o17917740_10155244767967220_8784187007303473474_o

PS. tuo maisemantappaja kuvan alakulmassa on meidän. Siis tuo hervottoman ruma näppärä perhekinderi. Ehkä sekin autonromu pitäisi koristella vähän persoonallisemmaksi? Haluaako joku tulla kyytiin, vielä mahtuis pari tyyppiä.

Kakkamutsi
by

Kakkamutsi

(Huom! Saattaa sisältää sopimatonta kielenkäyttöä)

Tiedättekö ne tähtihetket kun vajoat täysin uhmaikäisen, kirkuvan tappijalan henkiselle tasolle (tai alemmas) etkä pysty käyttäytymään kuten aikuisen ihmisen kuuluisi? Vaikkei perheessä edes enää olekaan niitä uhmäikäisiä. Muita kuin se kakkamutsi itse.
Ja sen tähtihetkeä edeltävän tunteen kun yrität laskea hitaasti edes kolmeen ennen kuin se savu alkaa kihistä korvista? Ja tiedätte että nyt lähtee, ei voi mitään. Peli on menetetty.

Ai ette? Nice!

No minäpä tiedän. Ja nyt varmaan tietää naapuritkin.

Miten helvetissä VOI yksi 8-vuotias olla niin maan s**tanan temperamenttinen?  Miten VOI yksi 8-vuotias saada kerta toisensa jälkeen keski-ikäisen naisihmisen reagoimaan kuin Manaajan castingiin yrittäisi? No oikein hyvin. Aina.

Tänä aamuna oli edessä pikkulikkojen pōwhiri, maorikulttuurin tervetuloseremonia uusille oppilaille. Jostain syystä kuopus päätti että ei aio osallistua. Ja kun kuopus jotain päättää niin se ei olekaan mikään kevyt juttu. Ja kun on kiire ja kun pitäisi saada jengi ajoissa ovesta ulos niin tottakai sitä tällaisella temperamentittomalla harakalla on sitten homma hanskassa.
Niin hanskassa että sen taisi kuulla koko kortteli. Vähintään.

(Lapset ei sitten loppupäivänä taidakaan enää kuulla yhtään mitään, tinnitusta korkeintaan. Kannattiko hermostuttaa meikäläistä???)

On tää yhtä mindfulLESSia kertakaikkiaan. Saisko jotain rauhoittavia? Mistä niitä rauhallisia ja lempeästi hymyileviä äitihahmoja oikein tulee? Ei ainakaan tästä huushollista, se on ihan varma.

_DSC4257

Ihan just fiiliksiin sopiva kuva. Ilahdutti yhtenä päivänä tuossa Hongoeka maraen walkwaylla. Liekö vaikka joku toinen kakkamutsi ollut tuokin? Kuoli varmaan infarktiin, määkiessään liikaa kilipukeilleen ja on nyt muistuttelemassa muita meikäläisiä lapsille raivoamisen vaaroista.

 

No, ainakaan vielä ei ole kukaan soittanut sossuja tai virkavaltaa paikalle niin ehkä tää tästä. Pikkulikkojen mahtava seremonia on ohi, plussan puolella ollaan. Saatan ehkä kuitenkin lahjoa lapset jätskillä koulun jälkeen, vähän noin niinkuin hyvitykseksi täyden kympin raivareistani. Kakkamutsi. Ihan kakka. Huokaus.

Mites teillä muilla muuten tänään menee?