Queen Elisabeth park

Sunnuntai. Aika perus.

_DSC6270Piti tehdä vähän yhtä ja sitten vähän toista. Lähinnä sisähommia sateen takia.
Mutta koska jälleen kerran sääennuste ei pitänyt paikkaansa (eli feidas, kuten Neiti Näsäviisas meitä kalkkiksia valisti) niin vaihdettiin suunnitemia ja lähdettiin ajelemaan ilman sen kummempaa ajatusta.

Useimmiten päädytään aina rantoja koluamaan joten ajateltiin nyt mennä poikkeuksellisesti metsään. No hyvin ajateltu mutta rannallehan sitä taas ajauduttiin. Ylläri.

Kapiti coast on meidän lemppari, rannat jatkuu kymmeniä ja kymmeniä kilometreja silmänkantamattomiin. Ja yleensä ihan autiona vaikka jokunen koiranulkoiluttaja tai ratsastaja vastaan joskus tuleekin.
Osa lapsista ei oikein käsitä mikä tässä alueessa niin kiehtoo. Yksi viettäisi mieluummin aikaansa Wellingtonissa kaupoilla luuhaten, toinen kotisohvalla maaten. Kolmas murisee ihan periaatteesta oli kyse mistä tahansa ja neljäs se aina vaan hymyilee. Koska rannalla voi yleensä nähdä koiria. Ja vaikkei näkiskään niin hymyilee se silti.

_DSC6283

_DSC6287

Tämä kuva poistettaneen piakkoin. Jos kameraprotestinen Herra B niin vaatii. Katsotaan kauan siihen meneekään.

_DSC1492_DSC6296_DSC6298_DSC6299

Ei huono.

Talvikeleiksi sää oli tosi leuto vaikkei aurinko paistanutkaan, farkut ja huppari oli todellakin liikaa. Pienin murjotti pyyhkeen puutetta ettei päässyt uimaan joten päätti sitten uhmata kylmää vettä kotioloissa. Vaikka altaan vesi on ihan yhtä viileää kuin merivesikin, ehkä siinä viidentoista paikkeilla. Ei tunnu kuopusta haittaavan.

Pikkuisella kotipihalla vaikea uskoa että eletään keskitalvea: sitruunaa puskee niin ettei tosikaan, aloet kukkii ja silmä lepää alhaalla ohilipuvia kalastusveneitä tuijotellessa. Jotenkin on vieläkin niin kovin vaikea tajuta että me nyt todellakin asutaan täällä. Pysyvästi. ❤
_DSC6319_DSC6326_DSC6331_DSC6345_DSC6372

Life is good.

Tarttis(ko) tehdä jotain?

Tarttis(ko) tehdä jotain?

 

Ei hevonkukku sentäs. Siis ihan oikeesti? Niin sitä aikuinen ihminen “ihan huomaamatta” turvotti itseään siihen malliin ettei veri enää vyötäröllä kierrä kun farkkuja yrittää kiinni saada? Ihan tosta noin vaan. MITEN?

Ai miten vai? No helposti:

“Vähän jos ottais tossa lasin vinkkuu ja kun oli niin kiirekin tänään (naapurin kanssa kahvitellessa) niin jos tilaiskin pikkasen pizzaa kokkaamisen sijaan. Ihan semmoista pientä pizzaa vaan. Ei mitään isoa. Ja ottais vaikka lasin vinkkuu. Eikun mähän otin jo äsken.  Noh, kai sitä voi toisenkin…”

Voi bärshe!!!

https://www.instagram.com/p/tSDG8uQ155/?taken-by=johannamerenheimo

Isännälle tästä avauduin. Tuijotti hetken silleen tylsistyneesti ja käski painua autotalliin. Että siellä ne läskit lähtee. Eikä vinkumalla
Ihme empatiakyvytön ihminen!

Untitled-1

Autotalli ja jonkun käsitys hauskanpidosta. Ei minun. Ja mitä tuo vihreä ämpärikin tuolla tekee? Oksennussanko? Kyllä kuntoilu on sitten hauskaa ja antoisaa.

Siinä sitä sitten autotallissa seisoin ja ihmettelin. Eikä mitään tapahtunut. Ei yhtään mitään. Edelleenkin farkut aiheuttaa lähes vyötärökuolion vetskaria sulkiessa.

Tää on niin tätä. Jos ottaisi vaikka lasin vinkkua ja menisi sohvalle suunnittelemaan. Sitä kesäkuntoproggista nääs. Onhan tässä aikaa kun on nyt talvikin vielä…
Voi elämä sentäs, eikö sitä ikinä opi?

(No ei opi, ei!)

 

 

Pukerua Bay. Eka yritys.

Meidän partsilta näkyy suoraan Pukerua Baylle. Tuo näky mikä tämän blogin yläpalkin kuvassa on. (Yläpalkki? Sanotaanko sitä edes yläpalkiksi? No siis tämä kuva kuitenkin)
Sinne siis loikkimaan-lompsis tuossa taannoin yritettiin.
Yritykset meidän laumalla on ihan yhtä tehokkaita kuin tämä bloginkin päivittäminen. Pitäis ja pitäis ja vähän tuppaa jäämään kesken. Bucket-lista on pitkä noiden retkienkin osalta.
_DSC3795

Alku menikin hyvin. Sitä jaksoi paahteessa se 8-vuotiaskin Murjopurjo ahkerasti tutkiskella kivenkoloja. Kaivella rapuja ja mitä lie limanuljaskoita. Ottaa selfiet pouwhenuan kanssa ja etsiä luolaa. Kunnes.
Kunnes joku tyhmä naikkonen meni mainitsemaan sanan uima-allas.
Ja kas kummaa:
“Mahaan sattuu.”
“Päähän sattuu.”
“Silmään sattuu.”
“Nenäreikään sattuu.”

“Ihan mihin vaan sattuu, en kävele!”

Rauhallinen aikuinen laskis kymmeneen, neuvottelisi ehkä hetken ja tekisi kompromisseja.
Joku toinen aikuinen sen sijaan laski kahteen ja puoleen ja totesi lapsellisesti ettei enää ikinä lähde tällä laumalla mihinkään kuuntelemaan valitusta ja vinkunaa. Eikä muuten sitten mene uimaankaan. Kukaan.

No tulihan siinä sentään yksi kolmasosa suunnitellusta reitistä tehtyä kunnes palattiin kaupan kautta kotiin. Uimaan. Seuraavana viikonloppuna jatketaan.

_DSC3850_DSC3752_2_DSC3841_DSC3791
Kenenhän imbesillin idea oli muuten jättää auto parkkiin sinne kukkulan laelle eikä alas portaiden juureen? Kyllä kalpenis Malminkartanon portaikko näissä puitteissa. 

Maistuiskos sullekin? (Koulujuttuja)

Pakkasin taas pikku pilteille mielikuvituksettomat koulueväät aamulla matkaan. Kunnon pohjois-eurooppalainen mutsihan näyttää närhen munat näille hiilarisokerimössöille ja pakkaa ekopaperiin vaan rakkaudella leivottua täysjyvää ja itseviljeltyä porkkanaa. On laskettu ravintoarvot ja vitamiinit ja tilattu pohjolasta xylitolit kyytipojaksi.
Ja kakanmarjat, ei ole.

_DSC3658

Ei. Ei näin.

Ihan kuulkaa sitä hilloleipää ja sipsii ja välipalapatukkaa sitä meilläkin rasiaan aamulla menee. Useimmiten. Koska yleinen paine. (“Ei kellään muullakaan mitään sämpylää oo” ja sitten ne tuodaan takaisin koskemattomana ja nälkäkiukkuisena kotiin) Ja yleinen laiskuus.
Että syökää vaan sitä kylmää pizzaa ja nutellaa suoraan purkista lounaaksi, Syökää! Niin että napa paukkuu.

_DSC3657

Kai sitä kekseilläkin elää. Päärynä vaan hämäykseksi.

On toki nuilla pienemmillä mukuloilla koulun pihalla oma kasvimaa mistä saa käydä napsimassa lehtivihreetä suuhunsa jos huvittaa. Oletan kyllä että eipä pahemmin huvita, sen verran runsaana se yhä vaan näyttää kukoistavan. Taitaa lapsosia enemmän houkutella koulun pihalla myytävät mehujäät ja viikottaiset hodarit ketsuppeineen kuin muurahaisten valtaamat pinaatit ja tomaatit.

Puutarhassa on kyllä pinempien luokat käyneet ahkerasti tutkimusretkellä.
Nyt kauden aiheena ötökät.
Aika huikeen monipuolisesti ovat asiaan perehtyneet: oman puutarhan muurahaistarjonnan lisäksi kouluretkeä Wellingtoniin ötökkälabraan, tutustumista mehiläistenhoitoon pukuineen kaikkineen, tehty matokompostoria ja nyt sitten loppuhuipentumana – opettajan tarjoama ötökkälounas!
Kuivattuja toukkia ja sirkkoja, suklaapäällysteillä ja ilman. Osalle kuulema oli maistunut oikein hyvin, saatan hieman epäillä että oma lapsoseni ei lukeudu kyseiseen kastiin. Saattaa myös olla että en aio itse kokkailla samaa, opettajan jakamista resepteistä huolimatta.

Mites olis? Maitosuklaaskorpionit? Tai heinäsirkkaspaghetti? En ole ihan varma menikö mulla just ruokahalu vai tilaisinko pizzan. VEGEpizzan.

Untitled-1

Että eikun tilaamaan: crawlers.co.nz

 

_DSC6226

(Kuvan hämishän ei millään tavalla liity asiaan. Pitänee viedä se kuitenkin pihalle, on roikkunut vessan nurkassa kuitenkin jo kaksi kuukautta. Saattaa silläkin olla jo ehkä vähän nälkä)

 

Wellington Zoo

En ole eläintarhaihmisiä. En pidä ajatuksesta että eläimiä suljetaan surkeisiin häkkeihin vaikkakin kuinka olisi tarkoitusperät lajien suojelussa.
Tein pienen periksiannon Wellington Zoon kohdalla, ensisijaisesti siksi että jälkikasvu alkoi käydä pahasti hermoille ja piti keksiä heille tekemistä. Tämän maan eläimistö on niin poikkeuksellinen muuhun maailmaan verrattuna että myös eläintarhat perustuvat lajien suojelemiselle ja säilyttämiselle. Joten heittäydyttiin turisteiksi ja lähdettiin (taas) etsimään kiwilintua.

Täytyy sanoa että vaikka osa (huom! Vain OSA!) eläimistä elääkin aidattuina niin aika hyvä paikka kaiken kaikkiaan. Kun tiellä vastaan loikkii vapaana kenguruita ja emuja, tai puskasta keskelle tietä pöllähtää vähemmän eksoottisemmat lammas ja porsas, niin jäähän siinä haavi auki että missä aidat, missä ahtaat häkit. Tai kun pitää varoa pingviineitä (kuten näköjään ihan muuallakin tässä maassa, esim. autolla ajaessa) niin voi vaan ilokseen todeta ettei tämä eläintarha nyt ihan sieltä pahimmasta päästä ole.

Zoo 2.3 (1)

Zoo 2.3 (7)

Zoo 2.3 (10)Zoo 2.3 (14)

Zoo 2.3 (21)

Zoo 2.3 (30)

Zoo 2.3 (32)

Zoo 2.3 (34)

Zoo_2.3 (2)

Zoo_2.3 (10)

Tahi, the one legged, rescued kiwi bird

Toistaiseksi ensimmäinen eläintarha mihin oikeasti voin mennä uudestaan, ilman että tulee paha mieli.

Nga Manu

Kiwilintu, kiwilintu, kiwilintu. Tahtoo nähdä kiwilinnun. KIWILINTU!

Ja sitten sitä pakataan kersat autoon, hellepäivänä. Agendana Nga Manu Nature Reserve ja toiveena nähdä tuo pitkänokkainen pulu. Ja kuopuksen fanittamasta tuatara. Me aikuiset taas haluaisimme tutustua enemmän paikalliseen kasvistoon mutta tietäähän tuon että ajatus on täysin tuhoontuomittu. Neljän kakaran kera ei tarvitse olla selvännäkijä että muutamassa tunnissa on jo otsasuoni piukkana ja ensimmäiset riitelijät pistetty jäähylle.

Ja niinhän se vähän menikin. Ankeriaita ei sitten kukaan halunnutkaan ruokkia, opastetulle kiertokäynnille ei jaksanut lähteä, pullasorsia sen sijaan olisi haluttu syöttää koko loppuvuoden viikkorahojen edestä. Tosi eksoottista.

Biitsille tuntui olevan kovin kiire, vähän itse kullakin. Sen verran vilpoisia sadepäiviä tässä ruudun läpi tuijoteltu joten ihan parkumatta lähdettiin rantahiekalle istuskelemaan. Uusitaan Nga Manussa käynti paremmalla ajalla. Ehkä ilman lapsia.

(Ja onnistuttiinhan näkemään vilaukselta tuo legendaarinen kiwi, nocturnal-talossa. Aikamoinen hannuhanhi saisi olla jotta sellaisen onnistuisi ihan luonnosta yöllä bongaamaan)

NgaManu_19.2 (1)NgaManu_19.2 (2)NgaManu_19.2 (5)NgaManu_19.2 (6)NgaManu_19.2 (8)NgaManu_19.2 (10)NgaManu_19.2 (13)NgaManu_19.2 (14)NgaManu_19.2 (16)NgaManu_19.2 (17)NgaManu_19.2 (18)NgaManu_19.2 (19)NgaManu_19.2 (22)NgaManu_19.2 (24)NgaManu_19.2 (28)NgaManu_19.2 (29)