Astmaatikkojen paratiisi?

Haluaako joku astmaatikko tulla kylään? Meillä ei tarvitse köhiä.
Villasukat saa talon puolesta, tervetuloo vaan!
17761245_10155222563482220_2029408652327474438_o

Advertisements

KOTI

Siinä se nyt sitten on. Koti. Keittiö. Sininen ovi ja oikea osoite.
Tyhjääkin tyhjempi, ei huonekaluja, ei astioita, ei jääkaappia – mutta on osoite, on avain. On koti.

On pikkiriikkinen söpö piha, pihassa sitruunapuu ja sitruunapuun vieressä palmu. On ikkunoista näkymät millaisista ei olisi uskaltanut toivoakaan lentokoneeseen hypätessä. Näkymät, mitkä ehkä kompensoi tulevan talven kostean kylmiä sisälämpötiloja tällaisessa vanhassa pahvilaatikkotalossa.
Vaan olkoot kylmää ja kosteaa.  Villashaalia päälle ja sukkaa jalkaan – ei täällä kuitenkaan paukkupakkasista tarvitse kärsiä tai lumenluontia kiroilla.

Sanoinko jo? KOTI!
16422801_10155019029892220_4267018038374995916_o

Wellington Zoo

En ole eläintarhaihmisiä. En pidä ajatuksesta että eläimiä suljetaan surkeisiin häkkeihin vaikkakin kuinka olisi tarkoitusperät lajien suojelussa.
Tein pienen periksiannon Wellington Zoon kohdalla, ensisijaisesti siksi että jälkikasvu alkoi käydä pahasti hermoille ja piti keksiä heille tekemistä. Tämän maan eläimistö on niin poikkeuksellinen muuhun maailmaan verrattuna että myös eläintarhat perustuvat lajien suojelemiselle ja säilyttämiselle. Joten heittäydyttiin turisteiksi ja lähdettiin (taas) etsimään kiwilintua.

Täytyy sanoa että vaikka osa (huom! Vain OSA!) eläimistä elääkin aidattuina niin aika hyvä paikka kaiken kaikkiaan. Kun tiellä vastaan loikkii vapaana kenguruita ja emuja, tai puskasta keskelle tietä pöllähtää vähemmän eksoottisemmat lammas ja porsas, niin jäähän siinä haavi auki että missä aidat, missä ahtaat häkit. Tai kun pitää varoa pingviineitä (kuten näköjään ihan muuallakin tässä maassa, esim. autolla ajaessa) niin voi vaan ilokseen todeta ettei tämä eläintarha nyt ihan sieltä pahimmasta päästä ole.

Zoo 2.3 (1)

Zoo 2.3 (7)

Zoo 2.3 (10)Zoo 2.3 (14)

Zoo 2.3 (21)

Zoo 2.3 (30)

Zoo 2.3 (32)

Zoo 2.3 (34)

Zoo_2.3 (2)

Zoo_2.3 (10)

Tahi, the one legged, rescued kiwi bird

Toistaiseksi ensimmäinen eläintarha mihin oikeasti voin mennä uudestaan, ilman että tulee paha mieli.

Nga Manu

Kiwilintu, kiwilintu, kiwilintu. Tahtoo nähdä kiwilinnun. KIWILINTU!

Ja sitten sitä pakataan kersat autoon, hellepäivänä. Agendana Nga Manu Nature Reserve ja toiveena nähdä tuo pitkänokkainen pulu. Ja kuopuksen fanittamasta tuatara. Me aikuiset taas haluaisimme tutustua enemmän paikalliseen kasvistoon mutta tietäähän tuon että ajatus on täysin tuhoontuomittu. Neljän kakaran kera ei tarvitse olla selvännäkijä että muutamassa tunnissa on jo otsasuoni piukkana ja ensimmäiset riitelijät pistetty jäähylle.

Ja niinhän se vähän menikin. Ankeriaita ei sitten kukaan halunnutkaan ruokkia, opastetulle kiertokäynnille ei jaksanut lähteä, pullasorsia sen sijaan olisi haluttu syöttää koko loppuvuoden viikkorahojen edestä. Tosi eksoottista.

Biitsille tuntui olevan kovin kiire, vähän itse kullakin. Sen verran vilpoisia sadepäiviä tässä ruudun läpi tuijoteltu joten ihan parkumatta lähdettiin rantahiekalle istuskelemaan. Uusitaan Nga Manussa käynti paremmalla ajalla. Ehkä ilman lapsia.

(Ja onnistuttiinhan näkemään vilaukselta tuo legendaarinen kiwi, nocturnal-talossa. Aikamoinen hannuhanhi saisi olla jotta sellaisen onnistuisi ihan luonnosta yöllä bongaamaan)

NgaManu_19.2 (1)NgaManu_19.2 (2)NgaManu_19.2 (5)NgaManu_19.2 (6)NgaManu_19.2 (8)NgaManu_19.2 (10)NgaManu_19.2 (13)NgaManu_19.2 (14)NgaManu_19.2 (16)NgaManu_19.2 (17)NgaManu_19.2 (18)NgaManu_19.2 (19)NgaManu_19.2 (22)NgaManu_19.2 (24)NgaManu_19.2 (28)NgaManu_19.2 (29)

Ensivaikutelmia

Ei huono. Näin niinkuin ensimmäisten päivien kokemuksella. Kuvat puhukoot puolestaan, ei tässä sanoja tarvita.

16179530_10155000111657220_6464316176164157268_o

_DSC1347

_DSC1346

_DSC1314

16252272_10154995091977220_3854233801281005453_o

16402764_10155000524052220_5215296586059865835_o

16586927_10155031272107220_5141361492196166478_o

16487498_10155031128207220_4765034999427414501_o

Täällä ollaan. Vaan mitäs nyt?

 

No nyt on lennelty. Kevyet 17000km ja 34h. Ihan sopivan pituinen matka, näköjään kakrujenkin mielestä.
“Milloin päästään uudestaan?”
“Mä en ainakaan mihinkään lyhyelle lennolle mee”
“Mä haluun olla koneessa kauan!”
Vai niin.

Mutta mitäs nyt sit?
Majoituksen löytyminen onkin sitten hieman haasteellista kuten meitä varoiteltiinkin. HIEMAN? No ihan saakelin hieman. Koko pirun pääkaupunki – ja näköjään muutkin kaupungit – on täyteen buukattu majoituksen laadusta ja tasosta riippumatta. Etenkin kun tämän kokoisesta remulaumasta on kyse.
Löydettiin päivää ennen lähtöä yksi motelli muutamaksi päiväksi kaupungin laidalta. Turha kai mainita että kyseessähän ei ole mikään Hiltoni.  Kunhan vaan torakat ei yöllä nakertele varpaita niin sama kai se, kunhan nyt joku katto sateensuojana on.
(Toki nuo karvaiset homekasvustot pesuhuoneessa ja mustat läiskät verhoissa vähän kirveltää silmissä mutta hei – kokemuksia ja elämyksiä! Niitähän tänne tultiin hakemaankin!!!)

Sen lisäksi että tähtäimenä olisi löytää tästä maasta joku mieluisa asuinalue ja mielellään myös se ihan pysyvämpikin asunto, niin ihan eka missio olisi kuitenkin löytää nyt auton lisäksi myös joku väliaikainen majapaikka. Muuten voi sunnuntai-iltana tulla vähän purnausta jos pitää palmun alla yöpyä opossumit kainalossa. Etenkin kun miehellä alkaa työt heti maanantaina.

Seikkailun kannalta. Ilon kautta. Katsotaan mitä kautta sitten siinä vaiheessa kukakin ottaa jos majoitusta ei löydy.
Mutta nyt nää lähtis katsomaan miltä Seelanti näyttäis.

IMG_1021

IMG_0958

Tammikuu, +22. Ehkä mä kestän.

IMG_0921

No onhan nää motellin ympäristön talot vähän sympaattisia.

_DSC0832IMG_0949IMG_0996