School-hoppingia.

Meillä school-hopataan. Taas.
Kyllä on vääntämistä kerrakseen, just kun saatiin yksi kupeitten hedelmä vaihdettua pitkän väännön jälkeen toiseen kouluun niin uusi kierros alkoi numero kolmosen kanssa… Ja näyttää vahvasti siltä että hommahan ei todellakaan jää tähän.

Viime vuonnahan tilanne oli kohtalaisen rauhallinen kun teinit olivat yhdessä koulussa ja pikkurääpäleet toisessa. Eli hajaantuminen tapahtui vaan kahteen eri suuntaan mikä sekin tunnetusti tuotti meikäläiselle tietynasteisia haasteita. (Kun on joku organisointi-geeni jäänyt aikanaan puuttumaan niin arjenhallinta on aikamoista tragikomediaa välillä)

Tilanne kuitenkin äityi pisteeseen missä oikeastaan ainoa vaihtoehto oli enää antaa Neiti A:n vaihtaa koulua.
Useimmitenhan tilanne täällä on se, että lapset menevät automaattisesti siihen kouluun minkä kotiosoite määrittää. Muista kouluista voi toki vapaata paikkaa anoa ja mikäli koulu ei ole tupaten täynnä niin haastattelujen perusteella sitten koulu päättää hyväksytäänkö ulkopuolinen oppilas vai ei.
Tänne muuttaessahan tätä jo yritettiin mutta silloin saatiin vaan tylysti punaista lippua joka paikasta koska vapaita paikkoja ei vain ollut. En tajua mistä näitä lapsia riittää näin pienessä maassa kun collegeita on joka hiton nurkalla ja oppilasmäärät yleensä tuhannesta ylöspäin per koulu.

1

Silloin vielä kun kouluun lähtö oli vielä joten kuten siedettävää

 

3

Mega-hottis-sexyjä koulukenkiä etsimässä

Muutamia kuukausia sitten aloitettiin tämä teinin school-hopping-shopping. Likalla oli toivelista kouluista mihin haluaisi mutta niiden lisäksi halusi myös tsekata useamman muunkin laitoksen – ihan vaan varmuuden vuoksi. Sitten juostiinkin harva se päivä ja ilta avoimissa ovissa ja laiteltiin tiedusteluja onko tilaa ja pääsiskö käymään ja kyllä, ollaan ihan kunnollisia ihmisiä ja ei, ei aiheuteta koululle huonoa mainetta.
Kävi ihan kokopäivätyöstä se riivattu kieli poskella juokseminen ja lomakkeiden täyttäminen.

Tähän väliin onkin sitten hyvä jälkiviisastella että olisinpa ollut kerrankin fiksu ja roudannut tuon numero kolmosenkin mukana joka ikisellä visiitillä…

Loppu olikin sitten hankalampaa. Kahdesta lopullisesta vaihtoehdosta kun ei vaan osannut tehdä valintaa. Kaksi TÄYSIN erilaista laitosta ja kumpaankin olisi halunnut mennä yhtä paljon. Valintaa väännettiin vähän kuin olisi pitänyt päättää että amputoitaisiinkos nyt käsi vai jalka. Kummastakaan kun et välttämättä halua luopua.
Kyllä on vaikeeta nykypäivän nuorilla.

(Koska toistahan se oli silloin omassa nuoruudessa kun oli vaan se yksi ainoa kyläkoulu – minne tietenkin hiihdettiin laulaen kesät talvet viidenkymmenen asteen pakkasessa avojaloin – eikä tarvinnut harkitakaan koulunvaihtoja vaikka kuinka sapetti ko. laitos syystä tai toisesta. Koska niitä muita kouluja vaan ei ollut. Nih. Vanha kunnon kultainen nuoruus.)

No päätös tuli sitten viime minuuteilla tehtyä – kaksi viikkoa deadlinen jälkeen. Ja vieläkään ei kukaan ole vakuuttunut että menikö nyt ihan putkeen vai ei.

2

Siniset vaihtui punaisiin. Nähtäväksi jää vaihtuuko vielä mustiin.

Ja nyt. Kaksi kuukautta myöhemmin kun 13v on siirtymässä alakoulusta collegeen ensi vuoden alusta alkoi sama saakelin rumba. Samat väännöt. Samoista kouluista.
Kun jostain syystä se oman alueen koulu ei houkuta. Perperi sentäs.

Ja eikä siinä vielä kaikki.  Jotta saataisiin vähän lisäkiristystä hermoihin niin esikoinenhan se veti esiin kiristyskortin:
Pikkurääpälehän EI SAA valita sitä koulua minkä isorääpäle jätti valitsematta koska muutoin teinin elämä on pilalla koska paha mieli ja kateus ja yleinen teini-ikä.
Teini-ikä tosiaan….

Vähän kädet ristissä hartaana toivoin että jompi kumpi (tai jopa molemmat) kouluista olisi evänneet paikan (kuten toivoin esikoisenkin kohdalla) jolloin homma olis selkeä. Mutta ei. Molempien kohdalla hyvin vahva tervetuloa-viesti kilahti sähköpostiin.

Eli meidän Numero Kolmosen deadline kouluun ilmoittamisiin oli toissapäivänä. Päätös vaan on vielä tekemättä. Asiaa ei myöskään edesauta sekään että haluaisimme pojankin vaihtavan ensi vuonna koulua, samaan mihin siskonsa päätyi. Poika taas itse ei halua. Ja vaikka haluaisikin niin mitä jos molemmat likat päätyvätkin toiseen kouluun niin mihis tuo kolli sitten ujutetaan?

Alan pikkuhiljaa ymmärtämään käsitettä kotikoulu.

Luojan kiitos Mykkäponin kohdalla ei tarvitse vielä kolmeen vuoteen pähkäillä koulun vaihdosta.

Advertisement

Systeri tuli kylään

Pikkusysteri pakersi muutamat ylityötunnit ja kuittasi itselleen kevyen puolentoista kuukauden talviloman tänne meidän hoodeille. Vaikka ei täällä meidän pallonpuoliskolla mitään trooppisia hellelukemia kesällä(kään) ole niin kyllähän sitä nyt biitsisäitä jonkun verran aina löytyy että saa vähän nahkaan grillattua pintaväriä. Tai näin meni lupailemaan…

Ja niinhän siinä sitten kävi että kun kevät ja alkukesä oli ollut täällä poikkeuksellisen paahteinen ja kuiva, ja niitä biitsipäiviä oli pari kuukautta putkeen joka päivä, niin olisihan se pitänyt arvata että samana viikonloppuna kun systeri laskeutui kaupunkiin niin tuli melkein kuin talvi. Puolentoista kuukauden loman aikana ei päästy KERTAAKAAN rannalle rötväämään. Sadetta ja kylmää viimaa sitten oli senkin edestä. Sorry syrra! Ehkä ens kerralla sitten…?

Sen rantailun varaan olin vähän laskenut kun arkiautottomana jää vähän nihkeäksi nämä maisemien esittelyt täällä. Aika paljon sitten vaan tallailtiin näitä kotikylän polkuja ja välillä hypättiin junalla isolle kirkolle pyörimään.

_DSC6251

Systerillä oli sellainen kevyt pieni bucket-lista mitä juttuja olisi kiva nähdä. Kuten esimerkiksi pingviineitä. Vähän siinä partaani naureskelin että tottakai. Otetaan ensin sellaiset kolmen promillen kalsarikännit niin voidaan nähdään vaikka yksisarvisiakin.
(No onhan täällä niitä pingviinejä, meidänkin rantapuskat pesimäpönttöjä täynnä mutta eipä juuri kukaan paikallisistakaan niitä ole koskaan bongannut kun liikkuvat lähinnä öisin.)
Mutta voidaan mennä eläintarhaan, siellä on joskus hoitolan ikkunan takana jokunen toipilas nököttämässä.

_DSC6553

Käytiin rantsussa katsomassa Cyclone Gitan tuhoja (mitkä oli jo suurimmaksi osaksi saatu reilussa vuorokaudessa korjattua murtuneita betoniramppeja ja aaltojen tuomia roskakasoja lukuunottamatta) ja koitettiin bongailla meritähtiä kivenkoloista. Hörpättiin lämmikkeeksi pahvikuppikahvit kallionkolossa ja oltiin juuri tekemässä lähtöä kun paikallinen rantsumummo köpötti viereen, osoitti sormella taakse ja siinä metrin päästä meidän persuuksista nökötti kororā. Sinipingviini. Metrin päässä jumankauta. Ja me oltiin häipymässä siitä täysin sokeina pois. Urpot.

Jos systeri toi tullessaan kylmän sään niin toi kyllä mukanaan ihan hiton hyvän tuurikin. Nyt on meikäläisenkin bucket-lista yhtä riviä lyhyempi. Jei!

3

Ja ei tässä vielä kaikki: samalla viikolla nähtiin toinen mokoma (ja yksi kuollutkin) lillumassa Wellingtonin satamassa. (Ei erotu kuvassa)

_DSC6677

Meidän omassa lahdessa majailee kesäkausina paljon rauskuja. Niitä(kään) en ollut itse vielä bongannut muuta kuin kuolleena rannassa mutta yritys on kova. Haitakin siellä kutee mutta varsin harmittomia sellaisia, näykkivät lähinnä häirittynä joten ei estä lapsiperheitä lutraamasta biitsillä.
Jotain liikehdintää mekin nyt vedessä nähtiin joten ei muuta kuin zoomi kainaloon ja vauhdilla kahlaamaan lähemmäs. Aika vauhdilla muuten kahlattiin takaisinkin. Blondit!
Varsinaiset luontogurut!

_DSC6616

Hylkeet on helppoja, niitä täällä riittää ja jos ei kovin usein ihan omaan kotirantaan niitä eksy niin muutama takuuvarma kolonia löytyy vähän matkan päästä.  Ja toki sen kerran kun sitä kameraa ei ole mukana niin kahdeksan delfiinin lauma pyörii ihan nokan edessä kun ollaan rannassa kahvilla. Ihan käsittämättömän hieno maa tämä!
(Systerin visiitin jälkeen olen tänä vuonna onnistunut näkemään myös etelänmustavalaan ja merileopardin, huikea vuosi siis!)
2_DSC7421

_DSC7410

Haisulivauva. Söpö. Mutta haisuli.

Vaikka säät jäikin tosi tylsiksi (se ainoa helteinen viikonloppu kotipuolessa oli tietenkin juuri se, kun tehtiin pieni roadtrippi – vesisateessa, kuinkas muuten. Siitä oma postauksensa myöhemmin) niin ehkä se kuitenkin Suomen pakkaset voitti? Ja onhan tässä meidän kotinurkillakin ihan kivat maisemat, joskus tulevaisuudessa ehkä vielä pääsisi näyttämään niitä vieläkin rohevampia paikkojakin. Saas nähdä.

1_DSC6804_DSC6751_DSC6605

Pikkusysterille myös pahoittelut mahdollisista aiheutuneista traumoista (kuusi viikkoa majailua perunakellarissa tämän älämölölauman keskellä ei välttämättä ole ihan se ideaaliloma 😉 ) Ens kerralla saatetaan myös jopa syödä vähän terveellisemmin. Ehkä…

Passinperkuleet

Jos latvalahoille jaettaisiin vuosittaiset Oscarit niin kaverit kyllä mielellään joukkotodistaa että olisin joka kerta vahvasti ehdolla. Todennäköisesti olen tippunut syntyessäni synnärillä pää edellä sementtiin – tai jotain muuta vastaavaa – sen verran heikonlaista tuppaa olemaan tuo arjen-, järjen- ja kaikenhallinta.

Joku järkevä saattaisi tarkistaa ennen viisumeiden  anomista vaikkapa lasten passien voimassolopäivät. Etenkin jos sen viisumiprosessihelvetin aloittaa vain neljä viikoa ennen suunniteltua muuttopäivää. Joku vähemmän järkevämpi ehkä ei tarkistaisi.

Koska tässä saarivaltiossa ei ole Suomen suurlähetystöä niin sehän tarkoittaa koko kuuden hengen perheen lennättämistä Australiaan ja tietysti sellaiseen kaupunkiin mihin ei ihan suorilla lennoilla noin vaan pikkurahalla pujahdeta. Sillä hetkellä irtaimiston hävittämisten ja muuttojärjestelyjen keskellä sitä vaan epätoivoisena ajatteli että ihan se ja sama kunhan koneseen päästään, itketään sitten myöhemmin.
Ja vajaan vuoden päästä sitten melkein itkettiinkin. Meillä aikuisilla ei kyllä mitään hätää viisumien ja passien suhteen mutta lasten passien kohdalla kello tikitti. Uhka vai mahdollisuus?

Iso onni onnettomuudessa oli että Aussien puolelta tammikuussa lennätettiin kokeilumielessä passisalkku Uuteen-Seelantiin. Passinuusijoita otettiin vastaan vain rajallinen määrä, meidän helpotukseksi oltiin onnekkaita ja päästiin listalle, se siis tiesi kallista reissua pohjoiseen superkalliin Australian reissun sijaan..
Lapset tosin ei ihan hevillä nielleet asiaa mitenkään onnekkaana kun vuotta aiemmin heille ehdittiin mainostaa että pääsevät kenguruita bongailemaan. Murjottavat edelleen.

Jei!
Not.
Kakkamutsititteli se pysyy tiukasti päällä.

_DSC4714_DSC4744

Edellisvuonna tammikuussa vietettiin hääpäivää minä tyttären kanssa jäähallissa luistelukisoissa ja mies takapihalla taloa tyhjentäen ja irtaimistoa polttaen.
Tänä vuonna sitä päivää vietettiin istuen kahdeksan tuntia autossa matkaten Aucklandiin. Kyllä me tosin illalla leirintäalueella skoolattiin vinkulla kertakäyttömukeista ja mietittiin josko ensi vuonna sitten vähän tyylikkäämmin…

_DSC4759_DSC4778

Yksi yö Waitomossa, toinen yö Aucklandissa. Kotimatkan suhteen päätettiin heittäytyä oikein hurjiksi ja pidentää paluumatkaa yhden yön verran lisää ja kiertää länsirannikon kautta kun siellä suunnalla ei vielä oltu käytykään.
(Tai asutaanhan itsekin toki länsirannikolla mutta alempana.)

_DSC4801

_DSC4805

White cliffs ja mustat rannat

Taranakin alue ei sinällään herättänyt mitään suuria tunteita. Tai edes pieniä. Mutta Three sisters oli kyllä upea. Osuttiin kohdille vähän turhan aikaisin, pari tuntia ennen matalinta laskuvettä mutta päätettiin kuitenkin ottaa riski ja kokeilla pääsisikö kahlaamalla miten pitkälle. Ja jos ei niin sitten odotettaisiin parkkiksella kuten muutkin.

Ja kannatti. Me isommat pysyttiin kohtuullisen kuivina kahlaamalla reisiä myöten vedessä , Murjopurjolla vesi kyllä ulottui melkein kainaloihin saakka alkumatkan syvimmissä kohdissa mutta äkkiä se rantahiekka sieltä alkoi paljastumaan ja suurin osa matkasta päästiin ihan hiekkaa pitkin kävellen. Ja ei paljon kastuminenkaan haittaa – kesä kuivaisi jos ei sataisi. Ja ylläripylläri sittenhän taas satoi. (Pysyipähän turistivirrat poissa tieltä, kiitos vesisateen ja hyvin ajoitetun laskuveden)

_DSC4805_1_DSC4834Untitled_Panorama1Untitled_Panorama2_DSC4992_DSC4994

Omalla bucket-listalla oli ollut jo ennen muuttoa mm Elephant rocks ja täällä samalla alueellahan sen piti olla. Mutta kun en löytänyt vaikka kuinka tähystelin.
Vähänpä tiesin.
Ko. kallio kun oli näköjään vuotta aiemmin ottaa romahtanut ja vain rippeet enää jäljellä. Vasta myöhemmin paljastui kuvista että hyvinhän olin sitä (tietämättäni) kuvannutkin, kyllä se norsun pylly vielä siellä nätisti pilkotti.

Untitled_Panorama3Untitled_Panorama9Untitled_Panorama11

Kotimatkalla oli tarkoitus kurkata mm.  Mt. Egmont ja sen kansallispuiston vesiputoukset. Ja napata tietty se klassinen kuva Egmontin majakasta tulivuori siinä taustalla.
No nappasinkin. Mutta missä tulivuori? Kai se siellä jossain, ei vaan sään takia nähty siitä vilaustakaan vaikka ajettiin lähes kokonaan sen tulivuoren ympäri. Sade yltyi lopulta niin rankaksi että pakko oli jättää koko kansallispuisto putouksineen väliin ja tehdään uusi reissu joskus myöhemmin.

_DSC5082

Mutta nyt on passit. Ja monen monta kuvaa rantakallioista.
Nyt voisi sitten alkaa pistelemään roposia talteen seuraavaa passinuusimiproggista varten – josko sitä viidessä vuodessa onnistuisi saamaan kasaan ne matkalippurahat sinne Australian suuntaan sillä voi olla ettei käykään enää yhtä hyvä tuuri kuten tällä kertaa että passisalkku saapuisi tänne uudestaan.

Putangirua ja pari eväjalkaista.

Edelleen joulussa ollaan. Että hiljaa hyvä tulee…

_DSC3639

Remutaka hill, matkalla Cape Palliserille Tapaninpäivänä.

Taidan ens kerralla isolla kirkolla käydessäni investoida Lord of the rings-kuvauspaikkaopukseen. Kun en näistä mitään edelleenkään tajua. Voisi ainakin luntata että mistä nuoriso puhuu niin ei tarvitse yrittääkään ko leffoja katsoa.

Pinnacleseilla käytiin. Ja hylkeitä haistelemassa. Oli muuten jäätävä sää, ihan kuin nyt keskitalvella.

_DSC3712_DSC3703_DSC3705_DSC3708_DSC3733_DSC3782

_DSC3790

Ei tullut pahemmin vihreää viime kesänä nähtyä. Kuivuuden takia koko maa näytti tältä.

_DSC3828

_DSC3823

252 tai jotain porrasta. Persus ei kiitellyt. Eikä reidet. 

_DSC3911_DSC3912_DSC3861_DSC3863_DSC3919_DSC3837_DSC3939

_DSC3947

Tuttu näky nykyään. Kun meri vetää osan tiestä mennessään.

Että hyvää joulua vaan?

Että hyvää joulua vaan?

No hyvinhän tää sujuu. Bloggaaminen.
Eräs tuttava – joka on tajunnut olla liittymättä facebookiin eikä näin ollen näe meidän perheen jokapäiväisiä jonninjoutavuuksia – tuossa ihmetteli että missähän vika kun ei näe meidän kuulumisia blogista marraskuun jälkeen.
Niin, missähän lie vika….

Että joulukin tuli ja meni. Samoin kesäloma (puoli vuotta sitten), syksy, systerikin tuli. Ja meni. Ja tuli myös muutama hermoromahdus ja elopainokilo lisää ruhoon. Eli ihan perus.

Mutta nyt kun on keskitalvi kylmimmillään ja jotkut anniskeluravintelit näyttää mainostavan keskitalven joulubileitä keskellä kesä-heinäkuuta niin heitetään meidän puolen vuoden takaiset kesäjoulukuulumiset myös kehiin. Että pysyy tuttavat edes jotenkin kartalla. Itse en enää pysy.

Kuusi.
Jouluna kuulema pitää olla kuusi.

Kuusesta tuli hieman päänvaivaa. Kaikille olisi kelvannut joulupalmu. Kukkaro kuitenkin sanoi kirpeästi ei kiitos. Ja vaikken mikään jouluihminen olekaan niin muovikuusi on ihan ehdoton ei.
Isäntä (ja taas se kukkaro) sanoi taas jyrkän ein elävälle joulumännylle. (Kuusia kun täällä ei ole) Ja olisihan se ollut ihan hukkaan heitettyä ropoa kun hellelukemat oli paukkuneet jo toista kuukautta putkeen ja eihän täällä nämä paikalliset kuuselle (männylle) mitään vettä laita. Kuiviltaan vaan naulataan kiinni lattiaan (ihan oikeasti tuttava naulaa. NAULAA(!) puunsa olkkarin lattiaan kiinni. Normaaleilla ihmisillä, ainakin useimmilla, on toki se puulle tarkoitettu jalusta käytössä)
Joten tiukan väännön jälkeen alistuin ja tupaan tunkeutui kuitenkin se helevetin ruma ja halpa muovikuusi. Haisikin pahalle.
Mutta koristeissa pidin pääni: pallojen ja hilavitkuttumien sijaan iskettiin oksille rannalta kasa simpukoita, esikoisen vastusteluista huolimatta. Ehkä ens jouluna sitten jotain muuta, lupailin. (Lupauksethan on tehty rikottaviksi)

_DSC3163_DSC3120_2

Eka joulu upside down. Eli kesä. Vähän pihalla oltiin että mitä tehtäis, miten tehtäis, vietettäiskö aattona vaiko joulupäivänä? Mitä syötäis, mikä on Christmas crackers? Miten saada joulufiilis (Lapsille. Minen tartte enkä kaipaa) kun täällä kaupat on rallattanut joululauluja ja tonttukrääsää surffilautoineen elokuusta saakka kyllästymiseen saakka?

Se oli varmaa että rantsuun mennään. Jos sää sallii.

Satoi muuten vettä ja oli kylmää kuin lähikalakaupan kylmäaltaassa. Ei menty.

Jouluaatto (2)

Aattona ei sentään satanut. Mutta sen suunnitellun ‘grillaan itseni rusinaksi rantsussa-suunnitelman’ sijaan tyydyttiin ihan vaan lähinurkkien lyhyeen happihyppelyyn.

Joulun päivät lähinnä siis pideltiin sadetta sisällä, homehduttiin sohvalla leffoja katsellen, syljeskeltiin kattoon ja kuunneltiin muutaman pennun marinaa puuttuvasta joulufiiliksestä vaikka ahkerana emäntänä tekaisinkin nuille joulutortut ja riisipuurot (Ihme valitusta kun eihän tämä eronnut Suomen jouluista mitenkään muuten kuin lumen ja pakkasen puutteesta)

Joulunalus ja kesä noin niinkuin muuten oli aikas jees.
Aurinko paahtoi, meri oli ihan linnunmaitoa (en kylläkään ole vieläkään heittänyt talviturkkia), pilviä ei näkynyt pariin kuukauteen ja kylässä vallitsi vedenkäyttökielto kuivuuden takia. Mutta hittojako sillä vedellä muutenkaan kun rannassa makoilee päivät pitkät?

Pikkulikkojen koulupäivät oli suorastaan juhlaa kun harva se päivä oltiin luokkien kanssa milloin surffaamassa, milloin golffaamassa. Välillä käytiin koulun purjehduskurssilla ja pienempien kanssa harjoiteltiin rannassa vesipelastustaitoja. Ja sitten jotkut ihmettelee miksi viitsin roikkua vapaaehtoisena valvojana luokkien mukana. Ihme tosiaan. Hurjan kurjaa myöskin se että koulu sijaitsee rannan tuntumassa.

Oli koulussa gaalaa, oli joulukonserttia paahteessa tonttulakit päässä. Kyl mää niin vaan kovin näistä joululämpötiloista tykkään Suomen pimeyden, kylmyyden ja tiskirättiräntäkelien sijaan.

_DSC2994_DSC3071_DSC3518_DSC2556_DSC2715Että kyllä täällä tämä koulunkäynti on ihan ookoo hommaa. En vaihtaisi takas entiseen. Eikä varsinkaan kakarat.

Joulukuussa kävi myös vieraita. Ollaan oltu alusta alkaen asennoiduttu siihen että ei tänne maailman kaukaisimpaan kolkkaan ikinä kukaan suomea puhuva meille rantaudu.
Joskus sata vuotta sitten kävi studiolla perhe, joka ihan heittämällä meni kärkikastiin asiakkaissani. Sannan perhe on asunut vuosia ulkomailla, ensin Prahassa ja nyt viimeiset neljä-viisi vuotta Shanghaissa. Ja kun tyypit päätti tehdä joululomareissun tänne Uuteen-Seelantiin niin tokihan me tärskättiin. Roudasin raasut rantaan kameran kanssa mikä oli vähän virhe – ei sitä enää huomioi että nämä meidän alueen normaalit tuulet ei välttämättä olekaan ihan normisettiä muissa kaupungeissa (saatika maissa) asuville joten kameran edessä oli vähän haastavaa olla. (Sorry Sanna, mun olis pitänyt viedä teidät jonnekin pusikkoon tuulen- ja auringonsuojaan sen sijaan 😉 )

Heti perään maailmaa kiertämässä olleva kolleega piipahti vaimonsa kanssa kahvilla ja haastatteli Valovuodon podcastiinkin siinä samalla. Tapasin myös Hannelen ja Folkersin Wellyssa kahvilla kun olivat vaeltamassa Uutta-Seelantia päästä päähän. (Hullut!) Ja sitten tietty iki-ihana Emilia.

Ja kaikista suurin pläjäys oli kun systeri ilmestyi tupaan. Mutta se on jo niin pitkä stoori ettei siihen enää yks postaus riitäkään. Siitä joskus tuonnempana – tapani mukaan ehkä sitten ens jouluna?

Että onhan tässä ollut ihan vilskettä. Vuodenvaihteessa.

Mutta kun kerta aina olen näissä(kin) asioissa auttamattomasti myöhässä niin pelataanpa nyt kerrankin varman päälle:

_DSC2852

Että hyvää joulua vaan itse kullekin!
Siis sitä tulevaa joulua 2018!

Linkit:
Sannan blogi ja Uuden-Seelannin visiitti
Matkustamo
Hannelen ja Folkersin vaellus
Emilia – Sisu not Silence

 

 

Ai mitä kuuluu vai?

No mitäs tässä. Vähän niinko ritari ässä eli eipä ihmeitä – tai oikeastaan yhtään mitään.
Kevät jyllää, lämpötilat alkaa kutakuinkin olla kohdillaan eikä voi valittaa. Paitsi niistä iänikuisista liian tiukoista vaatteista kun ei se rantakunto ole vielä(kään) oikein löytänyt kohdalle. Sitä ihmettä edelleen odotellaan siis.

_DSC0426

Tai no onhan tässä yksi pieni ihmeenpoikanen tapahtunut. Tuon meidän murjopurjokuopuksen kohdalla.
Se kun on koko ikänsä ollut se perheen huligaani, poikatyttö, elämäntapavinkuja. Vähän mietin täällä koulun aloittaessa että mitenhän tuo hunsvotti otetaan vastaan tässä prinsessaklaanissa. Täällä kun mihin tahansa katsoo niin vastaan kävelee pikkulikkoja blingblingeissä, tiarat päässä ja perhosensiivet selässä. Niin koulunpihalla kuin ostarilla.
Vastaavasti pikkupoikia kiipeilee koulun puissa batman-puvuissa ja merirosvohatuissa. Tai keijunsiivissä. Kukin tyylillään. Arki on juhlaa kun sen sellaiseksi tekee.

Vaan mitä tekee tämä meidän Tomboy Nyyssönen? Kulkee mustissa, vähintäänkin reikäisissä rytkyissä kädet syvälle taskuihin tungettuna ja musta pipo silmillä. Tai huppu päässä. (Vaikka koulun säännöt edellyttää että koulun oma sininen aurinkohattu olisi oltava)
Tukka aina takussa, kammata sitä ei ole saanut puoleen vuoteen saatika sitten ponihännälle pistää. Vaan hyvinhän se on silti joukkoon sulautunut, täällä kun kaikki on niin kirjavaa ja huoletonta.

No pysähdyttiin tuossa edellisen postauksen lomamatkalla kaupassa ja mitäs sieltä löytyi:
Rusetti. PINKKI, iso rusetti. Ja sehän piti saada.
Nyt sitten joka ikinen aamu tämä murjopurjo vääntää ja kääntää tukkaansa nykeröille, sykeröille ja väkeröille, tunkee pinniä pinnin perään, rusettia oikeeseen kulmaan ja katsoo juutuubista mallia uusiin kampauksiin. Murisee irtohiuksille ja elefantintukalle joka ei pysy paikallaan. Ilman rusettia ei mennä minnekään. Minnekään!
Kohta se varmaan shokeeraa meidät vielä pahemmin ja ilmoittaa haluavansa hameen!
(Tosin siihen varmaan on vielä matkaa; männäviikollakin kotiutui koulusta rusetti kyllä päässä mutta tekoverellä sotkettu ja repaleiseksi silputtu koulupaita päällä.) 

_DSC0289

Viikonloput vilahtaa täällä ohi aivan liian nopeasti. Suomessa oltiin lähinnä kotirottia ja nysvättiin omalla pihalla, täällä taas tuntuu että ollaan koko ajan menossa jonnekin.
Keskimmäinen likoista oli lauantaina aamusta alkaen auttamassa esteradan rakentamisessa, sen jälkeen oli normaalit harrastekuskaamiset, piti mennä paikalliseen lamb & calf-tapahtumaan mutta ei ehditty. Piti myös mennä katsomaan Wellingtonin ilotulituksia mutta kuka sinne enää iltasella jaksoi.

_DSC0541_DSC0530__DSC0557_DSC0599

Sunnuntaina äytiin katsomassa este-ja kenttäratsastuskisoja, piipahdettiin rantsussa mutta piipahdukseksi se todellakin jäi kun miesväeltä hajosi fillarit jossain huitsin nevadassa ja piti niitä autolla lähteä etsimään ja pelastamaan. Istuttiin tuttavien kanssa iltaa oman kylän venekerholla ja odotettiin Guy Fawkes-päivän ilotulituksia. Kovan tuulen takia jäivät kyllä laimeaksi mutta lapsista ihan jees.

_DSC0612_DSC0614Untitled1
Pidemmät retkeilyt/vaeltamiset jäi tältä(kin) viikonlopulta väliin mutta riittäähän näitä päiviä. Ja näköjään hyvinhän tätä jonninjoutavaa tekstiäkin tulee suollettua vaikkei oikeastaan ole mitään asiaakaan 😉

 

Loma tuli, loma meni

Lomaa, lomaa, lomaa. On kahden viikon syyslomaa, kahden viikon talvilomaa. On kahden viikon kevätlomaa, on pidennettyä viikonloppulomaa.
Ja aina ensimmäisenä kouluaamuna loman jäljiltä alkaa tenttaaminen montako viikkoa seuraavaan lomaan.

Kotona yleensä ollaan lorvittu, ihan sattuneesta syystä. ( Kuusihenkinen perhe, ihanan kallis Uusi-Seelanti ja vielä toistaiseksi ainoastaan yhden ihmisen palkalla sinnitellään. Siinä ei pahemmin kotisohvaa pidemmälle reissata)
Nyt kuitenkin ajateltiin että josko saataisi joku parin päivän maakuntamatkailu tiristettyä, ennen kuin kesän turistisesonki alkaa. Vähän viime tippaan jäi miettiminen että mihin suunnattaisiin, taisi kyllä suunnitelmat olla auki vielä perille päästyäkin. Ja kun ei tarvitse kaikkea kerralla nähdä (kun aina voi mennä vielä uudestaankin) niin ei näistä suunnitelmattomuuksista viitsi mitään päänvaivaa tehdä.

_DSC9252

Päätettiin suunnata muutamaksi päiväksi Taupoon ja tehdä sieltä sitten päiväpyrähdyksiä kauemmaksi jos siltä tuntuu. Mt. Ruapehun huippu oli tarkoitus käydä katsastamassa mutta mennessä satoi, satoi, satoi. Sumua oli niin ettei edes koko vuorta tielle näkynyt.
Edellisellä reissulla harmittelin ettei ollut aikaa pysähdellä tien sivuun ottamaan kuvia, nyt ei tullut mieleenkään mennä autosta ulos kastumaan. Kummasti ne ajamiset vaan tuntuu pidemmiltä ja puuduttavilta kun sää on surkea.

_DSC9900

Lake Taupo

Mutta kirkastuihan se sää aamulla. Pariksi tunniksi.
Ja kun lähtee liikenteeseen kukonpieremän aikaan niin ehtii mestoille ennen pahimpia turistilaumoja. (En uskalla edes kuvitella millaista sesonkina sitten on, nytkin oli ja Taupossa hulinaa.)

Kakarat muuten oli ihan kypsiä. Me fossiilit kun ei lomilla pitkään nukuta vaan kello soi tyyliin seitsemältä. _DSC9319_2
Huka falls kuului tietty nähtävien listalle. Jotain sormustenherralöpinää takapenkiltä kuului. Vaikka oltiin ennen aamukahviaikaa paikalla niin sai siellä silti väistellä aasialaisia selfietikkuja ihan kiitettävästi.

Koska pääsymaksut niihin suosituimpiin nähtävyyksiin on aika suolaiset niin piti valuta että käydäänkö katsastamassa/tekemässä niistä yksi vai sitkutellaanko halvemmissa ja ei-niin-näyttävissä paikoissa. Ei oltaisi kuitenkaan päästy kompromissiin mikä se yksi kallis kohde olisi ollut (esim Orakei Koroko, Lake Taupo carvings,  huka falls jet-ajelu, shrimp farm, rotoruan yhtä kalliit kohteet, jne jne) niin päätettiin suosiolla pysytellä sitten budjettikohteissa.

Aamukahville kurvattiin Wairakei thermal valleyn kahvilaan ja sen thermal-poluille. Kaipaisihan se hieman päivittämistä mutta etenkin pikkulikat oli tyytyväisiä kun sai syöttää pihalla vapaasti pyöriviä elukoita laamoista riikinkukkoihin. Kävelypolku oli ihan herttainen, kahvilan/leirintäalueen isännällä mukavat höpinät ja hintakin ihan kohdillaan. Etenkin pienempien lasten kannalta tämä olisi muutenkin mielekkäämpi vaihtoehto kuin nuo törkykalliit “oikeat” turistirysät.

_DSC9606
_DSC9661
_DSC9415_DSC9600_DSC9569_DSC9565
Itse ajattelin että lähellä sijaitseva  Craters of the moon ei vaikuta kovin kiinnostavalta paikalta (kun noita kananmunahöyryjä oli jo aamun lisäksi nähty syksylläkin Rotoruassa) mutta koukattiin sinne silti. Ja eikä siinä kyllä enää mitään utta näkemistä ollutkaan. Mutta saatiinpa lisäkilometrejä askelmittariin sille päivälle. Vesisateessa.

_DSC9703_DSC9663_2
_DSC9702


Kuumissa lähteissä
lutraaminen oli tietysti odotettu juttu. Edellisellä reissulla ei ollut aikaa, nyt osa porukasta pääsi lillumaan noihin 40-asteisisiin puroihin. Kyllä itseänikin houkutti mutta “en varmana kehtaa” iski päälle kun porukkaa oli kiitettävästi täälläkin.
Päätin lykätä seuraavaan päivään kun tiedettiin mistä löytyy vähän isommat ja väljemmät lätäköt.

_DSC9763_DSC9900
Ja melkein skipattiin laiskoina Rotoruassa käynti kokonaan mutta onneksi mentiin.
Käytiin Skylinessa ja jopa minä suostuin laskemaan kerran alas. (Ylöstulo oli paha, korkeanpaikankammo ja paikalleen hetkeksi jämähtänyt hiihtohissi) Muilla oli tosi hauskaa, ehdottomasti tullaan uudelleen. Minä pysyttelen terassilla.
Lounastettiin Pirren ja pesueensa kanssa ja käytiin porukalla kävelemässä Redwoods forestissa.
Opittiin ettei Rotoruan keskustaan ole koirilla mitään asiaa – ellet halua viidensadan dollarin sakkoa. (Ravintolaan kyllä sai koiran tuoda mutta kadulla ei saa taluttaa)

_DSC9805
_DSC9818_DSC9847_DSC9850_DSC9877

Mukavaa oli.
Ainoa mikä jäi kismittämään oli ne kuumat lähteet. Kun oli niin tiedossa ne paremmat paikat jotta minäkin pääsen testaamaan, niin kas kummaa. Mitäpä muutakaan kuin takapenkkiläisten nirinäkuoro:

Ei voi uida kuumassa lähteessä kun nenään menee vettä ja siihen kuolee.
Ei voi uida motellin uima-altaassa kun on likaista.
Ei voi uida järvessä kun on giardiaa. Ja kylmää.

Tässä vaiheessa annettiin periksi, haettiin motellilta alennuskuponki ja roudattiin pentulauma kylpylään. (Samaa kuumaa mineraalivettähän se sielläkin on mitä luonnonlähteissä mutta ei näköjään nyt haitannut yhtään)

_DSC9977

_DSC9924-2

Päivän piristys! Viime reissulla en ehtinyt ottaa kuvaa, nyt pakotin miehen ajamaan samaa reittiä että sen saan. Ja näitä tuli vastaan pariinkin otteeseen 😀

Vikalle päivälle osui loistavat kelit! Tielle näkyi taas Tongariron ja Ruapehun huiput kirkkaana, tullessa kun ei näkynyt kuin pelkkää usvaa.
Ajateltiin tehdä sellainen vähän kevyempi patikkaretki Taranaki-putouksille kun ei ollut aikaa lähteä tekemään enää mitään koko päivän (tai edes puolen päivän) vaelluksia.
Ja niin sanoinkuvaamattoman kaunista, sielläkin! Ei näitä maisemia vaan saa mitenkään vangittua kuviin, ei mitenkään!
Untitled_Panorama1_DSC0039_DSC0117_DSC0124_DSC0147_DSC0162

Kotimatka ajettiin ihan uutta reittiä. Ja en vaan voi olla hokematta: jumankekka nämä maisemat!!!
Valitettavasti istuin autossa väärällä puolella ja en saanut niistä huikeimmista näkymistä yhden yhtäkään kuvaa. Ja pysähdyspaikkoja ei mutkaisella ja kapealla tiellä kallioiden välissä ollut juuri missään sadan kilometrin matkalla. Pakko ensi kerralla ajaa toiseen suuntaan niin saa ikkunan läpi räpsittyä jotain. Toivottavasti.

_DSC0231_DSC0240
Kaikenpuolin onnistunut (ja kallis 😀 ) miniloma. Kaikilla oli kivaa, säät suosi vikoina päivinä ja Taupo yllätti positiivisesti. Ehdottomasti tullaan uudestaan.
(Ja kun pennut väsytetään heti loman ekoina päivinä repimällä ne ylös aamu seitsmältä ja kävelytetään iltaan saakka niin loppuloma onkin ihanan rauhallinen, kukaan ei suostunut lähtemään enää mihinkään 😉 )

Majakat on mahtavia

_DSC7369

Naapuri se tuossa jotain mielenvikaisista Finskeistä perään huuteli kun taas yhtenä sunnuntaiaamuna kinderiin ahtauduttiin. Vettäkin kun kuulema kohta sataa.

Meillä on vähän sellainen majakkamania tässä tuvassa. Ehkä juontaa siitä kun aikanaan on merellä eletty ja asuttu, parempi puolisko paljon työnsäkin puolesta majakoissa luuhasi. Nyttemmin osaan lapsistakin se kiinnostus tarttunut ja se on ihan plussaa se.
Täällähän näitä valopäitä riittää ja nähtävyyslista vaan kasvaa.

_DSC7570

Pitkään oli pitänyt noihin meidän oman alueen majakoiden juurelle tehdä retkiä mutta tutut täällä kauhisteli että ei sinne kävellen voi, ei lasten kanssa. Fillarit pitää olla kun matka on niin pitkä. Mielellään vuokraa vielä sähköpyörän.
Aamupalalla sitten vaan tarkemmin alettiin karttaa tuijottaa ja hitto soikos, eihän sinne ole kuin noin 7,5km suuntaansa. Kyllähän nämä hunsvotit sen kävelee ihan heittämällä – samaa matkaahan me tallustetaan joka viikonloppu johonkin suuntaan.
Toki voi tulla sitä peruspurnausta ja envarmaanenääkävele-narinaa mutta nariskoot. Mehän mennään. Sateesta huolimatta. Pencarrowheadin majakoille.

_DSC7382

Sen verran nynnyiltiin että varuiksi otettiin kuopukselle sen uusi synttärilahjafillari mukaan. Oli muuten vähän huono veto. Isäntä joutui kantamaan pyörää kukkulan laelle  ja kotimatkan viimeiset viisi kilsaa minä talutin. Koska tuittupäätä ei kuulema pyörät kiinnosta, se on mummujen hommaa.

 

_DSC7443

Ihan kuin olis jotain pienen pientä ininää meinannut kuulua? Tyyppi kyllä sai hampparin illalla. Vähän niinkuin palkinnoksi lähes mutinattomasta retkestä. Hyvä tyttö, kyllä siitä vielä hyvä tulee! 

Menomatkalla sää suosi, tuli ihan kuuma hupparissa ja verkkareissa. Huushollin miespuoliset sentään osasi varustautua matkaan sortseilla.
Majakan kohdalla sää sitten odotetusti muuttui ja kotimatkan 7,5km käveltiinkin autolle kaatosateessa aivan läpimärkinä. Kamerakin oli pakko pistää reppuun suojaan siinä myräkässä.

_DSC7438_2
_DSC7396_DSC7413_DSC7419_DSC7431

Mutta olipahan kiva patikka. Kukaan ei vinkunut (kuopusta nyt ei lasketa, mutta sekin poikkeuksellisen ministi vaan jotain pientä ininää piti. Se on vhän sellainen elämäntapavinkuja), kukaan ei tapellut eikä itkenyt, vapaana vastaantulevat lampaat ja vuohet ne jaksaa edelleen hymyilyttää ja maisemat ne vaan on joka kerta yhtä mahtavat.

_DSC7569web_DSC7481_DSC7489_2_DSC7552_DSC7558

Ja se tuuli. Siitä minä niin tykkään vaikka välillä pelottaakin että lentääkö sitä jyrkänteeltä puuskan mukana kohta alas ja lujaa.

Ylihuomenna suunnataan kevätlomalle vähän toisenlaisiin maisemiin. Saa nähdä montako viikkoa menee että ne kuvat saan sitten Ιladattua tiskiin.

_DSC7584web

Tuuttekos kylään? Tuokaa tuolit tullessanne!

 

Tiedättehän miten on välillä ihana selailla sisustusjuttuja ja kurkkia netistä toisten koteja ja bongata niistä kivoja ideoita mitä haluaa sitten toteuttaa omaan kotiin?
Ihania sohvia, kivoja tuunauksia, tommosen sängynpäädyn haluan, ton väriset seinät…

Jep. Ei ole luvassa nyt. Ei.

Kun on vuosikymmenet poikineen hamstrannut kaikenmaailman muistonyssäkkää ja tunnearvokrääsää ja lapsen (ja hyvä ettei myös naapurinkin lasten) ensikenkiä niin ihan hevillä ei enää halua kokea sitä omaisuudenpolttamishävittämishelvettiä mikä vuodenvaihteessa käytiin läpi. Järkyttävää miten paljon tavaraa sitä ihminen voikaan hillota. JÄRKYTTÄVÄÄ!!! Muka tärkeitä juttuja. EI IKINÄ ENÄÄ!
(Palataanpa asiaan vuoden päästä. Verrataan sitten kuvia kun kuitenkin hukutaan taas kaikkeen roinaan.)
Puoli vuotta sitten saatiin vihdoin asunto.

Ensimmäiset kuukaudet meillä näytti tältä:

17349768_10155143714542220_5944800077987028482_o

First things first. Mitä sitä huonekaluilla kun löytyi superhalpa laatutelkkari ja kympin rantatuoli. Antennijohto piti vetää ulkopuolelta alakerrasta ikkunan ja partsin oven kautta. 

image1 (6)-2

Poikkeuksellisesti meillä on olkkarissa puulattiat niiden kamalien kokolattiamattojen sijaan. Arvostan kovasti että vuokranantajat kuorivat aikanaan lankut esiin mattojen alta. Tuttavat täällä ei sen sijaan ymmärrä lainkaan vaan kauhistelevat miten voidaan asua talossa missä on näin kylmät ja RUMAT lattiat. 

17761245_10155222563482220_2029408652327474438_o

Normaalit aamuhuurut

Huonekaluja ei ollut, ruokailut hoitui lattialla istuen, patjoina oli halpisilmapatjat (mitä sitten paikkailtiin useampaan otteeseen) sekä naapurin ja miehen pomon lainaamat retkipatjat.
Sittemmin löydettiin kirpparilta susiruma, ja liian iso, ylihinnoiteltu käytetty sohva, mielikuvitukseton tv-taso ja ruokapöytäkin on tupaan saatu. Saatiin pomolta vedenkeitin ja leivänpaahdin, naapurilta lakanoita, sohvan myyjäkin soitti parin päivän päästä että olis sekalaisia astioita jos halutaan.
Tottakai haluttiin!

 

Keittiö.

Vuokraisäntä teki juuri tupatarkastuksen (kotiratsia tehdään kolmen kuukauden välein lyhyellä varoajalla) joten murolautaset ja kahvipurkit ja turhat murut oli sopivasti just saatu alta pois.

Niin kovin minä meidän keittiöstä tykkään. Niin kovin!

Meidän Suomen tönön tupakeittiössä ei ollut tilaa millekään, ei kaappeja, ei laskutilaa, sellainen kesämökkikeittiö. No mökkihän se olikin. Rojulla vuorattu.
Arvostan täällä näitä isoja kaappeja, juuri uusittua uunia ja astianpesukonetta. Tiskausikkunaa mistä voi vakoilla vastapäisen keittiön alvariinsa viiniä lipittävää hiprakassa pyörivää rouvaa.

Jääkaappia ei talossa ollut lainkaan joten ensimmäiset kuukaudet sinniteltiin lainakaapilla, sellaisella pienellä retkijääkaapilla mihin mahtui nippanappa yksi juusto ja puolikas porkkana. Tai oluttölkki.
Persaukisena kun ei ole mitään säästöjäkään takataskussa niin kesti jokusen kuukauden että saatiin rahat kasaan kohtuuhalpaan, seinään sopivaan jääkaappiin. Saisi se isompi olla mutta ei riittänyt rahat eikä seinäkaappien välikön mitat 😉
Nyt on siis jääkaappi hoidettu, seuraava säästökohde onkin sitten pyykinpesukone. Sitä luksusta odotellessa.

21729663_10155732070057220_1273646223_o

Ehkä ainoa miinuspuoli on meidän söpö, sininen ulko-ovi mikä sijaitsee suoraan hellan vieressä. Porukkaa lampsii sisään ja ulos samalla kun yrität kokata ruokaa tai pyllistellä jääkaapilla. Toisaalta kätevää ettei tarvitse hellan edestä juosta avaamaan ovea, senkun vaan tarttuu ovenkahvaan.
Mutta koska talossa ei ole minkäänlaisia naulakoita tai vaatekaappeja niin kengät on hujanhajan pitkin keittiötä. Ja vieraatkin joutuvat nakkomaan takkinsa sohvankulmalle – tai pitkin lattioita kuten kakarat tekevät.

21706744_10155732070067220_1210742728_o

Makuuhuoneet ja pesuhuone on ripoteltu pimeähkön käytävän molemmin puolin. Tämä käytävä olisi kiva saada tulevaisuudessa näyttämään hieman valoisammalta, mikään sisustusguru en ole joten ideoita saisi toki heitellä ilmaan.

Meillä on täällä senkin suhteen aika luksusta että Suomessa asuttiin aika ahtaasti, kuusi ihmistä kahden makuuhuoneen ja parven torpassa. Pojalla oli oma huone, kolme tyttöä jakoi keskenään avoparven. Eikä suinkaan mitenkään sulassa sovussa.
Täällä molemmat teinit sai omat huoneet, Neiti A:lle sellainen jo ennen muuttoa luvattiinkin. “Oma huone missä on ihan oikea ovi!!!”

21733729_10155732072532220_306641149_o

Päätyoven takana on autotalli – luksusta sekin. Koskaan aiemmin meillä ei ole ollut autotallia. Tosin nyt se toimii punttisalina, tuo meidän näppärä perhekinderi kun ei mahdu koko talliin.

image (26)

Käytävän varrelta löytyy tällainen kapea,söpö hukkatilavälikkö. Tuohon ei oikein mahdu mitään lukunurkkaustakaan, työtilaksi se on minulle aivan liian valoisa. Jos tuota ihanaa mosaiikki-ikkunaa ei olisi niin askarreltaisiin tuohon välittömästi vaatehuoneen tapainen. Voisihan siihen hankkia vaikka säkkityynyjä tms lasten nujuiluun – mutta kun ei haluaisi hankkia yhtään mitään. Ainakaan vielä 🙂

21729643_10155732071452220_2055241720_o

Neiti A:n huone on oikeastaan ainoa missä näyttää edes jotenkin asutulta eikä pelkästään ankean tyhjältä. Sai ilmaiseksi jonkun vanhan sängynraadon ja on sisustellut seiniä ja ikkunoita omilla tilpehööreillään, löytyypä jopa talon ainoa pieni komerokin hänen huoneestaan.

Toinen vähän turha tila löytyy parvekeelle mentäessä. Yläkertaa kiertää kapea, huonokuntoinen parveke mihin ei tällaisella korkeanpaikankammoisella ole kovin usein asiaa. Partsille pääsee “parvekehuoneen” (ei tiedetä miksi tuota oikein sanoisi) kautta. Valokatteellinen, liukuovet ja -ikkunat, eli sama kuin Suomessa lasitetut parvekeet. Me koemme sen vaan vähän turhaksi koska tuvasta on upeammat näköalat kuin tuolta, huonetta ei voi käyttää varsinaiseen oleskeluun, ja parvekkeen sijaan käytetään muutenkin alapihan terassia. (Talo on jyrkässä rinteessä joten varsinaista käyttöpihaa ei ole, ellei halua harrastaa kiipeilyä, ja partsit/terassit löytyy kolmesta eri tasosta)
Talven ajan toiminut lähinnä kasvihuoneena mutta sekin vähän turhaa (paitsi silmänilona) kun täällä kasvit kestää pihalla ympäri vuoden.

21729680_10155732070762220_1683558069_o

Kun teini sai nyt vihdoin ja viimein oman huoneen niin pikkulikathan ne vaan tappeli ja tappeli samassa huoneessa joten isäntä halusi kokeilla “tilapäisratkaisua.” (Tästä kokeilusta ei vaan taida olla enää paluuta, minun painostuksesta huolimatta. Murrr.)

Alakerrassa on kaksi huonetta. Tai itseasiassa yksi huone ja eteinen. Huoneesta on kulku kadulle ja eteiseen, eteisestä kuljetaan myös yläkertaan sekä ulos pihalle.
Kadulle suuntaavasta huoneesta oli tarkoitus tulla minun työhuoneeni koska tarvitsen riittävän hämärän tilan ja huone on muutenkin vähän sellainen ankea kellarikoppi.
No nyt keskimmäinen tytär kokeilee asumista patjansa ja pahvilaatikkojensa kanssa siellä kun taas meidän raivoisa kuopus makaa patjoineen siinä läpikulkueteisessä. Minä sen sijaan murjotan ylhäällä sillä haluan ipanat takaisin yhteiseen huoneeseen ja itselleni työtilan.
Paha vaan että tästä kokeilusta ei taida enää onnistua siirtää likkoja suosiolla pois. Katsotaan kuinka hermot tiukoilla paremmalla puoliskollani  tulee olemaan kun valtaan puolet keittiöstä ja 95% olohuoneesta työskentelykäyttöön. (Sitä ottaa pattiin jo nyt!)

21729807_10155733985582220_1547088469_o

Kuopuksen eteismajoitus. Huomatkaa “kauniit” rappaukset seinissä ja kokolattiamatto.

21706251_10155732071277220_222363310_o

12-veen kellari. Tai sille se ainakin tuoksuu. Yhtä lämminkin siellä on kuin maakellarissa.

21706359_10155732071287220_158331817_o

Keskimmäisen pimun kellarikopperon ulko-ovessa on vajaan senttimetrin raot karmien väleissä ja vesisateet valuu sopivasti sisään. Ei löytynyt jesaria, vihreä maalarinteippi toimii näköjään myös.

 

Vaatesäilytystä tyylillä. Penskat säilyttää omat vaatteensa ja tavaransa “siististi” pahvi-ja muovilaatikoissa, meidän aikuisten makkarissa ne on vaan lattiannurkassa pinossa. Onneksi ei ole montaa vaatetta, kummallakaan.
Fengshuit kohdillaan.

 


Fengshuista tai niiden puutteista viis.
Kun mielentila on näin tyyni ja tasainen niin ei haittaa pahvilaatikot eikä huonekaluttomuudet. Muutto pois Suomesta oli niin huikea lottovoitto meille ettei mikään haittaa. Ja kun vielä napsahti tällainen tuplapotti ja saatiin näin mielettömän kiva talo, näin käsittämättömin upein näköaloin, niin ei kyllä voi valittaa mistään.

Se, että saa näihin näkymiin herätä JOKA IKINEN AAMU, ja nukahtaa joka ilta, ei vaan meinaa mahtua kaaliin että tämä vaan on nyt ihan totta!
18155941_10155275060102220_7875290692599630999_o_DSC6065
Toki jos on ihan pakko yrittää nähdä tilanteesta jotain negatiivista, niin asuntohan on vaan vuokralla. Eikä suinkaan ikuisesti. Jossain vaiheessa tästä tulee lähtö ja on erittäin epätodennäköistä että löytyisi samanlaista jättipottia: mukava ja reilu (ja kaikenlisäksi vielä ekologinen ja luomuhenkinen) vuokraisäntä, käsittämättömät merinäköalat, rauhallinen ja kiva asuinalue ja vielä tosi kiva talo. Vaikkakaan ei pihalle mahdu sitä lasten kaipaamaa trampoliinia 😉

Toivottavasti ei kuitenkaan tarvitse muuttaa moneen vuoteen.

 

Pitäis(kö) vähän blogittaa?

21392709_10155715041007220_1719306224_o

Note to self: muista joskus blogittaakin! Huonosti muistettu.

On tässä kaikenmoista jutuntynkää ja -tyngättömyyttä pitänyt blogitella.
Esmes vaikkapa:

•Pitäis blogittaa lasten koulujutuista.
•Piti blogittaa myös lasten KALJAkouluista. (Tai toinen vaan on kalja, toinen on viini)
•Piti blogittaa ruokakaupassa jammailevista onnellisista ihmisistä. Ja ruokakaupassa pyjamat päällä jammailevista ihmisistä.
•Pitäis vihdoin blogittaa kiitollisuuspuheet mitkä piti kirjoittaa muuttopäivänä. En ole vielä keksinyt miten sen fiksusti muotoilisi. Ehtiihän tässä.
•Pitäiskö tehdä muuttobyrokratiablogitus? Kuten vaikkapa “näin pissataan purkkiin Tallinnassa jos aikoo muuttaa Uuteen-Seelantiin-blogitus?”
•Piti myös tehdä ruokauppatarjontablogitus. Ja rumien, outojen kalojen kummastelublogitus
•Ja pitäis tehdä meidän koti & keittiö-blogitus. Ja vaikka sun mitä.

17349768_10155143714542220_5944800077987028482_o

Tässä tää nyt olis, olohuone. Tyylillä ja maulla sisustettu. Tee tästä nyt sitten jotain jutuntynkää muka.

IMG_1326

Ja ruokakauppapostaus? Niinkuin jätskien tuijottelua? Ketä muka kiinnostaa? (Paitsi minua)

 

 

Kauhian paljon pukkais asiaa. Ja sitten sitä kuitenkin vaan tuijottaa tyhjin silmin ruutua eikä mitään tapahdu.

Pitäis muuten myös tutkailla avoimia työpaikkoja. Ja pestä lattiat. Ja kammata tukka. Ja pitäis arpoa kuka lapsista saa tänään vessanpesunakkivuoron (koska äidit on vapautettu.)

Pitäis ja pitäis.
Ihan kuin olisin just kuullut kahvikupin huutelevan sohvan suuntaan. Moro!

21392793_10155715085917220_1283507180_o

Murukahvia. MURUkahvia! Osaiskohan sitä enää suodatinkahvia juodakaan – jos sellaista joskus täällä puolen palloa edes eteen tulisi?