School-hoppingia.

Meillä school-hopataan. Taas.
Kyllä on vääntämistä kerrakseen, just kun saatiin yksi kupeitten hedelmä vaihdettua pitkän väännön jälkeen toiseen kouluun niin uusi kierros alkoi numero kolmosen kanssa… Ja näyttää vahvasti siltä että hommahan ei todellakaan jää tähän.

Viime vuonnahan tilanne oli kohtalaisen rauhallinen kun teinit olivat yhdessä koulussa ja pikkurääpäleet toisessa. Eli hajaantuminen tapahtui vaan kahteen eri suuntaan mikä sekin tunnetusti tuotti meikäläiselle tietynasteisia haasteita. (Kun on joku organisointi-geeni jäänyt aikanaan puuttumaan niin arjenhallinta on aikamoista tragikomediaa välillä)

Tilanne kuitenkin äityi pisteeseen missä oikeastaan ainoa vaihtoehto oli enää antaa Neiti A:n vaihtaa koulua.
Useimmitenhan tilanne täällä on se, että lapset menevät automaattisesti siihen kouluun minkä kotiosoite määrittää. Muista kouluista voi toki vapaata paikkaa anoa ja mikäli koulu ei ole tupaten täynnä niin haastattelujen perusteella sitten koulu päättää hyväksytäänkö ulkopuolinen oppilas vai ei.
Tänne muuttaessahan tätä jo yritettiin mutta silloin saatiin vaan tylysti punaista lippua joka paikasta koska vapaita paikkoja ei vain ollut. En tajua mistä näitä lapsia riittää näin pienessä maassa kun collegeita on joka hiton nurkalla ja oppilasmäärät yleensä tuhannesta ylöspäin per koulu.

1

Silloin vielä kun kouluun lähtö oli vielä joten kuten siedettävää

 

3

Mega-hottis-sexyjä koulukenkiä etsimässä

Muutamia kuukausia sitten aloitettiin tämä teinin school-hopping-shopping. Likalla oli toivelista kouluista mihin haluaisi mutta niiden lisäksi halusi myös tsekata useamman muunkin laitoksen – ihan vaan varmuuden vuoksi. Sitten juostiinkin harva se päivä ja ilta avoimissa ovissa ja laiteltiin tiedusteluja onko tilaa ja pääsiskö käymään ja kyllä, ollaan ihan kunnollisia ihmisiä ja ei, ei aiheuteta koululle huonoa mainetta.
Kävi ihan kokopäivätyöstä se riivattu kieli poskella juokseminen ja lomakkeiden täyttäminen.

Tähän väliin onkin sitten hyvä jälkiviisastella että olisinpa ollut kerrankin fiksu ja roudannut tuon numero kolmosenkin mukana joka ikisellä visiitillä…

Loppu olikin sitten hankalampaa. Kahdesta lopullisesta vaihtoehdosta kun ei vaan osannut tehdä valintaa. Kaksi TÄYSIN erilaista laitosta ja kumpaankin olisi halunnut mennä yhtä paljon. Valintaa väännettiin vähän kuin olisi pitänyt päättää että amputoitaisiinkos nyt käsi vai jalka. Kummastakaan kun et välttämättä halua luopua.
Kyllä on vaikeeta nykypäivän nuorilla.

(Koska toistahan se oli silloin omassa nuoruudessa kun oli vaan se yksi ainoa kyläkoulu – minne tietenkin hiihdettiin laulaen kesät talvet viidenkymmenen asteen pakkasessa avojaloin – eikä tarvinnut harkitakaan koulunvaihtoja vaikka kuinka sapetti ko. laitos syystä tai toisesta. Koska niitä muita kouluja vaan ei ollut. Nih. Vanha kunnon kultainen nuoruus.)

No päätös tuli sitten viime minuuteilla tehtyä – kaksi viikkoa deadlinen jälkeen. Ja vieläkään ei kukaan ole vakuuttunut että menikö nyt ihan putkeen vai ei.

2

Siniset vaihtui punaisiin. Nähtäväksi jää vaihtuuko vielä mustiin.

Ja nyt. Kaksi kuukautta myöhemmin kun 13v on siirtymässä alakoulusta collegeen ensi vuoden alusta alkoi sama saakelin rumba. Samat väännöt. Samoista kouluista.
Kun jostain syystä se oman alueen koulu ei houkuta. Perperi sentäs.

Ja eikä siinä vielä kaikki.  Jotta saataisiin vähän lisäkiristystä hermoihin niin esikoinenhan se veti esiin kiristyskortin:
Pikkurääpälehän EI SAA valita sitä koulua minkä isorääpäle jätti valitsematta koska muutoin teinin elämä on pilalla koska paha mieli ja kateus ja yleinen teini-ikä.
Teini-ikä tosiaan….

Vähän kädet ristissä hartaana toivoin että jompi kumpi (tai jopa molemmat) kouluista olisi evänneet paikan (kuten toivoin esikoisenkin kohdalla) jolloin homma olis selkeä. Mutta ei. Molempien kohdalla hyvin vahva tervetuloa-viesti kilahti sähköpostiin.

Eli meidän Numero Kolmosen deadline kouluun ilmoittamisiin oli toissapäivänä. Päätös vaan on vielä tekemättä. Asiaa ei myöskään edesauta sekään että haluaisimme pojankin vaihtavan ensi vuonna koulua, samaan mihin siskonsa päätyi. Poika taas itse ei halua. Ja vaikka haluaisikin niin mitä jos molemmat likat päätyvätkin toiseen kouluun niin mihis tuo kolli sitten ujutetaan?

Alan pikkuhiljaa ymmärtämään käsitettä kotikoulu.

Luojan kiitos Mykkäponin kohdalla ei tarvitse vielä kolmeen vuoteen pähkäillä koulun vaihdosta.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s