Majoituksessa, majoituksesta, majoitukseen. Majoituksessa, majoituksesta…

“Ennen helmikuun alkua olisi hyvä aika tulla. Koska koulut alkaa ja kaikki.”

Toki. Olishan se. Kaikkien muidenkin mielestä. Toki olisi ehkä hitusen helpompaa jos olisi joku paikka valmiina mihin tulla.

Koska itse muutto tuli eteen aikalailla vauhdikkaasti ja Suomen päässä kaikki oli silkkaa kaaosta niin sitä asunnon puutetta ei jaksanut stressata yhtään ennen lähtöä. Eikä kyllä jaksa nytkään.
Hyvin nopeasti selvisi miten vaikea on löytää tähän vuodenaikaan minkään tasoista majoitusta (näin isolle revohkalle varsinkin.) Mistään.  Muuta kuin muutamaksi päiväksi kerrallaan ja niissä muutaman yön vaihtoehdoissa ei kyllä ollut varaa asettaa minkäänlaisia vaatimuksia sijainnille tai laadulle.
Koska lomasesonki. Ja yliopistot.

Ja kun vihdoin ja viimein saat buukattua sen ainoan, superkalliin, liian pienen ja liian kaukana sijaitsevan luukun jostain bookabatchilta tai bachcarelta ja mitänäitänytolikaan ja huokaat helpotuksesta että ainakin seuraavaksi päiväksi on yösija olemassa, niin eikö tulekin buukkaus bumerangina takaisin ettei kämppä olekaan enää vapaana ja maksu palautetaan. Tätä pelleilyä testailtu nyt jokusen kerran tässä.
Että tehkäähän tilaa opossumit, saattaahan se olla että pian nähdään. Jossain palmun alla yöpuulta.

Huumorilla on kyllä (toistaiseksi) menty eikä niin nokonnuukaa ole missä sitä yönsä viettää, mutta vähän toki mietityttää kauanko lapsilla se huumori kestää. Toisaalta mitä pidempään saavat asunnottomuuden takia lykätä kouluun menoa niin ei näköjään tunnu haittaavan yhtään.

Majoituksia on nyt ollut vähän laidasta laitaan. Hotellia toki toivotaan mutta täysin mahdoton skenaario näyttää olevan tähän vuodenaikaan. Ensimmäiset yöt vietettiin Wellingtonin laidalla Mätämotellissa. (En muista mikä se nimi oli mutta mätämotelliksi me sitä kutsutaan. Ihan syystäkin.)
On yövytty leirintäalueella ja mummonmökissä (tai kuten meidän perhe sen uudelleen nimesi: “kuolleen mummon mökissä.”) Kaupunkiasunnossa ja kesämökeissä….. Ei mitään extremeä, ihan sellaista perustylsää ja mielikuvituksetonta mistä ei saa mitään mediaseksikkäitä tekstejäkään aikaiseksi.

Kantapään kautta on myös opittu että majoituksissa mainittu “keittiö” ei välttämättä ole keittiötä nähnytkään vaan pizzahutit ja mäkkärit alkoi olla jokapäiväistä rutiinia. Positiivista asiassa se että jälkikasvu ei haluakaan enää nähdä pikaruokaa, loppuipa ruikuttaminen kertaheitolla. Kerrankin ovat samaa mieltä edes yhdestä asiasta.

Osa asunnoista on ollut oikein siistejä ja osassa taas on ollut naurussa pitelemistä. Vaan kyllähän tämä perus hotellimatkailun voittaa – ompahan päästy näkemään vähän yhtä sun toista. Katsotaan vaan kuinka pitkään jaksaa naurattaa.

(Kuvia tulossa jälkikäteen tähän liitteeksi. Jahka kovalevyn virtajohto joskus löytyy tuolta auton nyssäkkähelvetistä)

 

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s