Koulujuttuja

Lapsilla loma sen kun vaan jatkuu. Eikä ketään kyllä haittaa. Lomailkoot nyt kun se perinteinen kesäkuussa alkava pitkä loma jää väliin. Täällä kun kesäloma loppui juuri ja kesäkuussa onkin talvi.

Kouluasioita ei oikein etukäteen pahemmin voinut suunnitellakaan kun ei ollut tietoa tulevasta asuinpaikasta. No nyt on.
Vuokrasopimus on allekirjoitettu, alueen zone selvillä ja päätöksiä piti tehdä.

Pikkulikoille oli kaksi vaihtoehtoa. Molempiin oli sovittu haastatteluajat ja tarkoitus oli että haastisten perusteella saavat sitten valita mieleisemmän.
No ei mennyt ihan niin. Kun en enää jaksanut.
Tämän tilapäismajoitusten arpomisten kanssa kun ei yhtään tiedä mistä heräät minäkin aamuna niin pariin otteeseen jouduin perumaan toisen koulun haastattelut. Sitten en enää jaksanut, päätin että siitä mennään mistä aita matalin ja mennään siihen kouluun missä jo ehditty käyty urkkimassa.

Maaliskuun puolen välin jälkeen rääpäleet aloittaa koulutaipaleensa Plimmerton schoolissa. 
Koulu on täkäläisittäin pienehkö (n.500 oppilasta), hyvämaineinen, rauhallisella paikalla. Noin puolen tunnin kävelymatkan päästä tulevasta kodista. Rantaa pitkin. Sanonko uudestaan? Rantaa pitkin.

Englannin tukiopetusta ei ole vaan kielitaidottomina vaan yrittävät sinnitellä joukossa, varsinainen kielen opettaminen tapahtunee sitten ihan kotioloissa, koulussa ei tähän resursseja ole. Eikä kokemustakaan.
(Itseni tuntien voi olla ettei ole niitä resursseja kotonakaan. Menkööt virran mukana, kyllä kai ne sitten joskus oppii)

Teineille tuli luvattua vähän liikoja. Lupailin että JOS zonen ulkopuolisiin kouluihin mahtuu, niin saavat itse valita mieluisan laitoksen. (Luojan kiitos sanoin JOS!)
No mahtuiko mihinkään? Eipä tietenkään. Herra B jo muutenkin totesi ettei halua valita mitään, Neiti B:llä sen sijaan oli kova hinku tyttökouluun. (Täällä usein on erikseen tyttö-ja poikakoulut noille hormoonimyrskyikäisille)
Ylläripylläri jokaisesta tuli vastaus että täyttä on ja jonotuslista on pitkä, tervetuloa tiedustelemaan jonotustilannetta uudestaan marraskuussa.
Päätös oli siis helppo muttei suinkaan toiselle mieluisa. Molemmat aloittaa Aotea Collegen uniformuissa jahka sellaiset saadaan sovitettua ja tilattua.

Ja koska ei ole mitään asiaan liittyvää kuvaa olemassa niin laitetaan sitten täysin asiaan liittymätön:
Waikanae_11.2 (37)

Advertisement

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s