Koronoista ja kotiaresteista en ollut ajatellut mainita yhtään mitään kun sitä tuntuu tulevan joka tuutista kyllästymisen asti, vaikken niitä tuutteja ikinä itse luekaan. Skippaan suosiolla kaikki aihetta sivuavat koska itseäni koko tilanne ei hetkauta tippaakaan suuntaan eikä toiseen. Tai itseasiassa hetkauttaa sen verran vähän että nautin ihan kiitettävästi tästä koko maan kotiarestista liikkumiskieltoineen ja “autoilijat heitetään vankilaan-ukaaseineen.” Että nyt sitä voi vaan hyvällä omallatunnolla lorvia kotona kun ei muutakaan saa tehdä. Eli arki jatkuu ihan samana kuin ennen karanteeniakin.

Jotenkin ihmeellisesti sitä luulisi että meidän yhtälöllä (yksi esiteini + kolme teiniä + kaksi aikuista  – joista yksi käyttäytyy hyvin usein kuin esiteini ja toinen vielä useammin kuin uhmaikäinen) olisi lopputuloksena vähintään kolmas maailmansota, mutta ei. Ihan leppoisasti tässä hengaillaan saman katon alla arestissa eikä kukaan ole vielä uhoillutkaan mistään karkaamisista tai ikkunoista hypäämisistä.

Mutta sen verran voi vähän periaatteitaan rikkoa että etäkouluista hihkaisen:
Niin moni tuttu Suomen päässä on otsasuoniaan puhkomassa kun tehtävien ja vaatimusten määrä kouluista tuntuu olevan täysin kohtuutonta joten väännetään vähän puukkoa selässä tältä puolen palloa:
Kuopuksen koululta tuli vanhemmille muistutussähköposti että pidetäänhän huoli että karanteenin aikana lapsi käyttää KORKEINTAAN kaksi tuntia päivästä koulutehtäviin, muu aika kuuluu käyttää viihtymiseen ja mukavaan yhdessäoloon. (Tosin meikäläisten koulut tietäen olisi aika mahdotonta saada edes sitä kahta tuntia käytettyä opiskeluun, läksyjäkään kun ei tässä reilu kolmen vuoden aikana ole ollut juuri kertaakaan, paria hassua “lue joku kirja -kehoitusta” lukunottamatta)
Että first things first – tuijota leffoja. Ja piirrä niistä koulutehtävänä leffajuliste. Ai että niin kovin tästä kuopuksen opiskelusuunnitelmasta tykkään.

Respect ja Aroha!

Ja koronakaranteenikoulusta sujuvasti asiaan mitenkään liittymättä karvaisiin kavereihin:

Vuokraisännän koira tuli taas meille marraskuussa “hetkeksi” hoitoon kun heille oli syntymässä vauva. Hetki on venynyt nyt tänne huhtikuulle ja ties kuinka pitkään vielä jatkuu. Koska korona ja karanteeni ja ulkonaliikkumikielto ja mitänäitänyolikaan. Ei haittaa meitä. Voi tosin olla että omistajia haittaa kun joskus tulevat hakemaan heidän silloin vielä hajuherneille tuoksuneen, trimmatun kaupunkilaismopsinsa takaisin:

Doggo marraskuussa, lähes kaljuksi kaupunkilaiskoiraksi ajeltuna,  v a h v a s t i  kukkaistuoksuisena.

Doggo maaliskuussa. V a h v a s t i  jätevesiviemärille löyhkäävänä.

Saatamme viedä sen sitä ennen huoltoaseman nurkalla sijaitsevaan koiranpesuautomaattiin ja ehkä harjatakin sen, ne kukkaistuoksuiset turkkiparfyymit jätän kuitenkin kassinpohjalle. Olkoon nyt kuitenkin vielä siihen asti ihan kukkamullalle haiseva roskisdyykkarikoira kun voi meidän kanssa elää huonotapaisesti ihan pellossa.

Pesuautomaatti. Kätevästi lähes jokaisen autopesulan yhteydessä.

“Long lasting fragrance.” Niin long lasting että piti kahdesti meressä uittaa mopsi että jotenkuten kotonakin voi hengittää. Sitä ennen odööri oli yhtä kevyt kuin meidän Mykkäponin jälijltä käytyään salaa ruikuttamassa kaikki vessan kaapista löytäneensä hajuvedet  päälleen.  En myöskään ole kovin vakuuttunut että puppe arvostaa vaniljan ja mintun makuista hammastahnaansa.

Oman koiran vinkuminen vaan kasvaa vuosi vuodelta. Eletäänhän nyt ensimmäistä kertaa lasten synnyttä koiratonta aikaa. Suomeen jääneitä lemmikkejä on edelleen kova ikävä ja tulipa sitten pahimman vinkuitkukohtauksen keskellä luvattua että joojoo, hankitaan, hankitaan joku pieni rescue-piski. Nyt sitten päivittäin noin kolmekymmentä kertaa sarjana kaikuu huuto että MILLOIN.
No ehkä silloin kun on ensin uskaltanut kysyä vuokraisännältä että oisko joustoa vuokrasopparin ehdoissa, nykyisessä sopimuksessa kun lemmikit on kielletty – tosin ei taida koskea vuokraisännän omaa koiraa joka majailee meidän kanssa muutenkin jo puolet vuodesta. Katsotaan kuis tässä sitten käy.