Mina into piukeena To Do-listaa kyhaamassa kun valtakunta ovensa sulki ja koko maa kotiarestiin maarattiin:

Jarkkaa kaapit, jarkkaa kaikki vanhat valokuvaprojektit, toteuta kaikki kolme vuotta suunnitteilla olleet valokuvaprojektit. Leivo pullaa, siivoo, siivoo ja leivo lisaa pullaa (mutta ala sitten itse syo sita pullaa.) Jumppaa ainakin kahdesti paivassa, ja kolmesti jos kuitenkin menit vahan maistamaan sita pullaa. Aloita terveysintoilijan elama alaka koko ajan mussuta herkkuja ja ryysta sita viinia.
Kudo loppuun toissa vuonna aloitetut villasukat ja keskos-osaston joulumyssyt. Nuku paikkareita ja kaikkea muuta tosi uskottavaa.

Tilanne nyt:

Sama pahvilaatikkopino niita keskeneraisia projekteja odottaa edelleen keskella olkkaria. Tai ei enaa keskella, potkin ne sivumpaan jo aikaa sitten kun tuppasin aina iskemaan varpaani jonkun niista kulmaan.
Ahteri ei ole juurikaan sohvasta irronnut, jumppaa tassa talossa nakee ainoastaan telkkarista (vahingossa ) jos ei ole muistanut ajoissa vaihtaa kanavaa. Hankittiin jopa jalkikasvua varten netflixit ja amazonit ja mitanaitanytolikaan etta eivat vahingossakaan kukaan tule vinkumaan lautapeliseuraa tai muutakaan yhta fyysista aktiviteettia.

Mutta leivottu on, ihan vaan ettei tarvitsisi niita kaappeja siivota tai vaikka lattiaa mopata. Ja kun sitten ruisjauhovarastot hupeni ja hiivakin alkoi uhkaavasti loppua ettei edes valkoista hottoleipaa voi tehda, niin ajattelin kokeilla jotain ihan uutta: Takalaista Rēwena-leipaa, hiivatonta hapanjuuri-tyyppista limppua mita ei tunnu kovin moni osaavan kunnolla leipoa eika sita oikein kaupoissakaan myyda . Etta siinapas paasenkin patemaan, leipasen yhta komiat Rēwenat kuin mita yleensa ruisleivatkin, otan niista kivat some-kuvat mitka voin nakata heti aamutuimaan sosiaaliseen mediaan kavereiden kadehdittavaksi ja sitten luenkin loppupaivan niita allistyneita kommentteja sohvalta kasin etta kyllapa osasin ja etta tekisinko sullekin.

En. En tekis.

Ekat paivat perunajuurta kasvatellessa meni loistavasti. Aamuyolla kahden aikaan into piukeena taputtelin itsekseni kasia yhteen kun juuri toimi yli odotusten ja aamulla voisin teeskennella kunnon perheenemantaa tarjoilemalla uunituoreita, tuoksuvia maori-leipia.
(No onhan tassa vaikka minkalaisia leipia laivottu harva se paiva mutta etta ihan nyt tallaisia uudenlaisia harvinaisuuksia…)
Siina sitten vaivasin aamuyolla takinat, nostattelin pari tuntia, leipasin leivat, nostattelin toiset pari tuntia ja jatin odottamaan uunia, ohjeiden mukaan.

Tiedatteko milta haisee sellainen pitkalti matanemaan paassyt vanha peruna? Esimerkiksi sellainen ylikaynyt, kupliva, imelletty perunalaatikko mika ei nyt ihan ole mennyt putkeen. Sellainen, minka kannen avatessa toivoo valitonta armokuolemaa tai edes nenan amputointia, kuin etta joutuisi haistamaan enaa sekuntiakaan sita loyhkaa? Tana aamuna minun lisakseni tiesi kylla koko muukin perhe.
En sen kummemmin jaanyt analysoimaan mika meni vikaan vaan lahjoin yhden teineista suklaalla viemaan ne oksennukselle haisevat taikinat helevetin nopeasti kompostiin. Voi olla etta haisee viela huomennakin ja naapuriin saakka, ja oletan etta haju on sita luokkaa ettei rotat ja opossumit hetkeen tule pyorimaan kompostin ymparilla.
Etta se siita uunituoreesta aamuleivasta ja some-leipurin urasta. Jatkossa pysytellaan valmispaahtoleivalla siihen saakka kunnes ruisjauhoja tai hiivaa tasta saarivaltiosta sattuisi taas saamaan. Saanpahan istua taas vahan enemman sohvannurkassa kun ei leipuriakaan tarvitse leikkia.

Vai oisko kellaan mitaan hyvia resepteja ehdotella…?