Nyt kun on tassa useamman viikon joutessani  s u u n n i t e l l u t  sita nurkkien ja kaappien mahdollista raivaamista niin pesuhuoneen hyllyssa sopivasti tuijotteli puolillaan oleva aurinkorasvapurkki. Joku tuossa taannoin jossain vertasi etta rapakon talla puolen aurinkorasvaa kuluu vahan niinkuin kuin pakkasnestetta autoihin Suomen talvessa kun tama uv-indeksi meilla on “hieman” korkeampi kuin mita Euroopassa tottunut. Nainhan sita normaaliperheiden kohdalla olettaisi…
Tuo pesuhuoneessa piileskeleva aurinkorasvapurkki tuli ostettua ensimmaisella viikolla tanne muutettuamme. Siis yli kolme vuotta sitten. Ja edelleen se siina hyllyssa nokottaa puolet viela purkissa jaljella. Onkohan se enaa edes toimivaa, vanheneeko rasva, voiko se menna pilalle? No piilotin sen takaisin sinne kaapin nurkkaan ja palataan asiaan taas puolen vuoden paasta ihmettelemaan etta mitahan sille oikein tekisi. Ja niille kaapeille mitka piti siivota.

Meidan perheella on ehka vahan erikoiset ihot kun ei edes nailla uv-indeksin 13-lukemilla nahka koskaan kartsaa. Tietenkin pitaisi siita huolimatta sita rasvaa lutrata vaan kun ei ikina muista/viitsi/ehdi/tahdo. Todennakoisesti ollaan kaikki ennen pitkaa tassa perheessa melanoomaisia ja ryppyisia kuin rusinat, ehka yritan ensi kesaksi opetalla paremmille tavoille.
(Lapsille kylla kovasti hoen tata “slip, slop, slap & wrap-mantraa” mutta eihan ne mita tottele kun on kovin huono esikuva talossa)

Naita saita odotellessa.

Eipa tosin pahemmin rannallalorvimispaiviakaan viime kesana nahty. Melkein kuin Suomen kesa, eli aivan liian jaatavaa saata meikalaiselle.
Ne ennatyshelteet, mita muualla tassa maassa uutisoitiin kuukausitolkulla, kiersi meidan kaupungin kokonaan. (Kuten yleensakin)
Saatoin kayda tyokeikalla 50km paassa hikoilemassa 29-asteen helteessa, vain palatakseni kotikulmille 17-asteen kaatosateeseen ja vaakatuuleen. Yhtenakin aamuna lampotilat tippui alle kymmeneen, siina kohdassa alkoi jo kylla lammeta miehen pitkaaikaiselle ehdotukselle muuttaa toiselle puolelle saarta. Tai Ausseihin, sekin kun tassa tapetilla koko ajan on. Harkitsen. Vakavasti.

Eipa tarvinnut kuluneena kesana pahemmin oman kylan rannoilla rotvailla. Oli melekein kuin Suomen suvessa, lahes hypotermian partaalla. Toisin sanoen tallaisen ikuisuuslaihduttajan unelmakelit kun ei tarvitse uikkareiden kanssa tuskailla 😀

Vaan ei saisi marmattaa, on kuitenkin katto paan paalla, toisin kuin tuossa pallokentan reunalla majailevilla telttailijoilla jotka jaivat maahan jumiin kuten tuhannet muutkin turistit. Todella riipaisee kun vetta sataa kuin saavista, tuulee niin etta tukka irtoaa ja raukoilla on pelkka teltta – ja kohta ei varmaan enaa sitakaan kun naissa tuulissa mereen lentelee jo jareammatkin rakennelmat.
Mutta kun liikkuakaan ei siita mihinkaan saa, siina puun alla ovat yrittaneet meressa pestyja vaatteitaan kuivatella jo toista viikkoa. Ja ties kuinka monta viikkoa tai kuukautta viela edessa. Varsinainen unelmaloma Uuden-Seelannin syksyssa.

Etta ehka tuo noin 20-asteinen kesakausi ei ollut kuitenkaan valittamisen arvoinen, ei tassa nyt kuitenkaan oikeasti palelemaan saakka paasty eika luntakaan tarvitse koskaan enaa lapioida. (Vaikka kaikki alle +20-asteeseen tipahtavat lampotilat tarkoittaakin mulle lahes hypotermiaa ja vasta lahempana kolmeakymppia alkaa astemittari saamaan hymyja irti meikalaiselta)

Vaan ehka sitten ensi kesana?