Noin yleisesti ottaen eipä ole sitten Suomesta muuton tarvinnut arkiaamuisin kuunnella teinien valitusta siitä ettei ole kaapissa mitään mitä pistää päälle. Sitä kun pistetään tismalleen samat vermeet kuin naapurin pennutkin. Hiuslenksuja ja nilkka/polvisukkia myöten.
Koulupuvuista kuulee aina mielipiteitä puolesta ja vastaan, ja vaikka kertarysäyksellä joutuikin lähes koko omaisuutensa ja puoli valtakuntaa tuhlaamaan neljän lapsen uniformuihin, niin pidemmän päälle se kyllä taloudellisestikin oli kannattavaa. Puhumattakaan arjen helppoudesta: ei tarvitse kuunnella teinien nurinaa siitä miten frendeillä on AINA parempia vaatteita kuin itsellä. Tai miksei saa värjätä hiuksia kun kaveriktkin saa, tai miksei voi leikata puoli päätä siiliksi kun KAIKKI MUUTKIN saa.
No täälläpä ei saa. Ei värjätä, ei leikata, ei meikata, ja se ponihäntäkin pitää olla tietyllä tavalla mustalla pampulalla. Koruista puhumattakaan.

Tai no…

Ideaalitapauksessahan kaikki lapset päätyisivät ennenpitkää  s a m a a n  oppilaitokseen, jolloin olisi edes jotain pientä toivoa että osan vaatteista voisi kierrättää vanhemmilta nuoremmille. Tai että asioisit vaan yhden, tai korkeintaan kahden laitoksen kanssa että elo olisi kohtalaisen mutkatonta.
Ja näinhän se ei tietenkään mennyt.

Ensimmäinen vuosi alkoi lupaavasti:

Kaksi koulua. Neljälle vermeet. Huomatkaa teinipojan seksikkäät polvisukat. (Ei sillä että kummankaan koulukengätkään nyt ihoa mitenkään kananlihalle saisi. Muuta kuin hintansa puolesta.)

Toinen vuosi ja alkoikin vähän säätö:

Kolme koulua, kolme eri paikkakuntaa, taas uusi uniformu sukista kaulaliinaan.

Säätöä olikin sitten siihen malliin että esikko vaihtoi koulua 30km:n päähän pohjoiseen. Kukkaro kiitteli. Päätettiin jättää esikoisen karteroobi myymättä koska numero kolmonenhan siirtyy seuraavana vuonna collegeen joten säästetään pitkä penni koulupukuostoksissa.
Tai niinhän me tyhmät kuviteltiin.

Kolmas vuosi:

Kolmas vuosi, neljä eri koulua,  neljät eri vermeet. Kuukausittaiset matkaliput yhdelle bussiin, yhdelle junaan, yhdelle junaan ja bussiin, yksi luojan kiitos potkii itsensä sivistyksen tielle skeitti-tai potkulaudalla ihan ilmaiseksi.

Neljä keskenkasvuista ihmistä, neljä eri oppilaitosta 50km:n säteellä ja neljät eri säännöt ja käytännöt. Juokse siinä sitten vanhempainvarteissa ja kaikenmaailman oppilasriennoissa kun en enää edes sähköposteista tiedä että mitä, kuka, missä ja milloin.

No mutta.
Sehän olis nyt neljäs vuosi menossa ja YLLÄTYS että vähän taas täällä säädetään. Onneksi on tämä koko valtakunnan lockdown että voidaan tätä seuraavaa skenaariota vielä lykätä ja yrittää päästä jonkinlaiseen yhteisymmärrykseen asiasta. Kiire tässä joka tapauksessa tulee tehdä päätöksiä suuntaan tai toiseen:

“Haluun vaihtaa koulua, mun on vaihdettava koulua, toikin sai vaihtaa koulua niin mäkin tasan varmasti vaihdan koulua!” Minä sanoin ei, isäntä sanoi joo. Minä en kestä!!!

Ja ei kai siinä muuten mitään, sen kun vaihtaisivat koulua vaikka joka toinen kuukausi JOSSEISE MAKSAIS MITÄÄN! Mutta kun just vuosi sitten jouduttiin hankkimaan tämä alla näytetty kokoonpano varapaitoineen niin kyllähän sitä nyt ihan pikkuisen perkeleitä suupielistä päästelee jos taas kuukauden päästä uudestaan:

Ainoa huono puoli (hinnan lisäksi) on että varavaatteita pitäisi myös olla. Kun tässä ilmastossa saa parhaimmillaan kolme päivää pyykkejä narulla kuivatella. Ovat muuten erinäiset kerrat joutuneetkin kosteissa rytkyissä kouluun juoksemaan.

Että väännetään tässä nyt pari viikkoa, kello tikittää kun tämä vuosi on aika ratkaiseva ja mahdollinen koulun vaihto olisi syytä tehdä ennen heinäkuuta eikä vasta kouluvuoden lopussa. Ei ihme että päänahka puskee harmaata entistä vauhdikkaammin.