Tiedättehän miten on välillä ihana selailla sisustusjuttuja ja kurkkia netistä toisten koteja ja bongata niistä kivoja ideoita mitä haluaa sitten toteuttaa omaan kotiin?
Ihania sohvia, kivoja tuunauksia, tommosen sängynpäädyn haluan, ton väriset seinät…

Jep. Ei ole luvassa nyt. Ei.

Kun on vuosikymmenet poikineen hamstrannut kaikenmaailman muistonyssäkkää ja tunnearvokrääsää ja lapsen (ja hyvä ettei myös naapurinkin lasten) ensikenkiä niin ihan hevillä ei enää halua kokea sitä omaisuudenpolttamishävittämishelvettiä mikä vuodenvaihteessa käytiin läpi. Järkyttävää miten paljon tavaraa sitä ihminen voikaan hillota. JÄRKYTTÄVÄÄ!!! Muka tärkeitä juttuja. EI IKINÄ ENÄÄ!
(Palataanpa asiaan vuoden päästä. Verrataan sitten kuvia kun kuitenkin hukutaan taas kaikkeen roinaan.)
Puoli vuotta sitten saatiin vihdoin asunto.

Ensimmäiset kuukaudet meillä näytti tältä:

Huonekaluja ei ollut, ruokailut hoitui lattialla istuen, patjoina oli halpisilmapatjat (mitä sitten paikkailtiin useampaan otteeseen) sekä naapurin ja miehen pomon lainaamat retkipatjat.
Sittemmin löydettiin kirpparilta susiruma, ja liian iso, ylihinnoiteltu käytetty sohva, mielikuvitukseton tv-taso ja ruokapöytäkin on tupaan saatu. Saatiin pomolta vedenkeitin ja leivänpaahdin, naapurilta lakanoita, sohvan myyjäkin soitti parin päivän päästä että olis sekalaisia astioita jos halutaan.
Tottakai haluttiin!

 

Keittiö.

Vuokraisäntä teki juuri tupatarkastuksen (kotiratsia tehdään kolmen kuukauden välein lyhyellä varoajalla) joten murolautaset ja kahvipurkit ja turhat murut oli sopivasti just saatu alta pois.

Niin kovin minä meidän keittiöstä tykkään. Niin kovin!

Meidän Suomen tönön tupakeittiössä ei ollut tilaa millekään, ei kaappeja, ei laskutilaa, sellainen kesämökkikeittiö. No mökkihän se olikin. Rojulla vuorattu.
Arvostan täällä näitä isoja kaappeja, juuri uusittua uunia ja astianpesukonetta. Tiskausikkunaa mistä voi vakoilla vastapäisen keittiön alvariinsa viiniä lipittävää hiprakassa pyörivää rouvaa.

Jääkaappia ei talossa ollut lainkaan joten ensimmäiset kuukaudet sinniteltiin lainakaapilla, sellaisella pienellä retkijääkaapilla mihin mahtui nippanappa yksi juusto ja puolikas porkkana. Tai oluttölkki.
Persaukisena kun ei ole mitään säästöjäkään takataskussa niin kesti jokusen kuukauden että saatiin rahat kasaan kohtuuhalpaan, seinään sopivaan jääkaappiin. Saisi se isompi olla mutta ei riittänyt rahat eikä seinäkaappien välikön mitat 😉
Nyt on siis jääkaappi hoidettu, seuraava säästökohde onkin sitten pyykinpesukone. Sitä luksusta odotellessa.

Ehkä ainoa miinuspuoli on meidän söpö, sininen ulko-ovi mikä sijaitsee suoraan hellan vieressä. Porukkaa lampsii sisään ja ulos samalla kun yrität kokata ruokaa tai pyllistellä jääkaapilla. Toisaalta kätevää ettei tarvitse hellan edestä juosta avaamaan ovea, senkun vaan tarttuu ovenkahvaan.
Mutta koska talossa ei ole minkäänlaisia naulakoita tai vaatekaappeja niin kengät on hujanhajan pitkin keittiötä. Ja vieraatkin joutuvat nakkomaan takkinsa sohvankulmalle – tai pitkin lattioita kuten kakarat tekevät.

Makuuhuoneet ja pesuhuone on ripoteltu pimeähkön käytävän molemmin puolin. Tämä käytävä olisi kiva saada tulevaisuudessa näyttämään hieman valoisammalta, mikään sisustusguru en ole joten ideoita saisi toki heitellä ilmaan.

Meillä on täällä senkin suhteen aika luksusta että Suomessa asuttiin aika ahtaasti, kuusi ihmistä kahden makuuhuoneen ja parven torpassa. Pojalla oli oma huone, kolme tyttöä jakoi keskenään avoparven. Eikä suinkaan mitenkään sulassa sovussa.
Täällä molemmat teinit sai omat huoneet, Neiti A:lle sellainen jo ennen muuttoa luvattiinkin. “Oma huone missä on ihan oikea ovi!!!”

Toinen vähän turha tila löytyy parvekeelle mentäessä. Yläkertaa kiertää kapea, huonokuntoinen parveke mihin ei tällaisella korkeanpaikankammoisella ole kovin usein asiaa. Partsille pääsee “parvekehuoneen” (ei tiedetä miksi tuota oikein sanoisi) kautta. Valokatteellinen, liukuovet ja -ikkunat, eli sama kuin Suomessa lasitetut parvekeet. Me koemme sen vaan vähän turhaksi koska tuvasta on upeammat näköalat kuin tuolta, huonetta ei voi käyttää varsinaiseen oleskeluun, ja parvekkeen sijaan käytetään muutenkin alapihan terassia. (Talo on jyrkässä rinteessä joten varsinaista käyttöpihaa ei ole, ellei halua harrastaa kiipeilyä, ja partsit/terassit löytyy kolmesta eri tasosta)
Talven ajan toiminut lähinnä kasvihuoneena mutta sekin vähän turhaa (paitsi silmänilona) kun täällä kasvit kestää pihalla ympäri vuoden.

Kun teini sai nyt vihdoin ja viimein oman huoneen niin pikkulikathan ne vaan tappeli ja tappeli samassa huoneessa joten isäntä halusi kokeilla “tilapäisratkaisua.” (Tästä kokeilusta ei vaan taida olla enää paluuta, minun painostuksesta huolimatta. Murrr.)

Alakerrassa on kaksi huonetta. Tai itseasiassa yksi huone ja eteinen. Huoneesta on kulku kadulle ja eteiseen, eteisestä kuljetaan myös yläkertaan sekä ulos pihalle.
Kadulle suuntaavasta huoneesta oli tarkoitus tulla minun työhuoneeni koska tarvitsen riittävän hämärän tilan ja huone on muutenkin vähän sellainen ankea kellarikoppi.
No nyt keskimmäinen tytär kokeilee asumista patjansa ja pahvilaatikkojensa kanssa siellä kun taas meidän raivoisa kuopus makaa patjoineen siinä läpikulkueteisessä. Minä sen sijaan murjotan ylhäällä sillä haluan ipanat takaisin yhteiseen huoneeseen ja itselleni työtilan.
Paha vaan että tästä kokeilusta ei taida enää onnistua siirtää likkoja suosiolla pois. Katsotaan kuinka hermot tiukoilla paremmalla puoliskollani  tulee olemaan kun valtaan puolet keittiöstä ja 95% olohuoneesta työskentelykäyttöön. (Sitä ottaa pattiin jo nyt!)

 

Vaatesäilytystä tyylillä. Penskat säilyttää omat vaatteensa ja tavaransa “siististi” pahvi-ja muovilaatikoissa, meidän aikuisten makkarissa ne on vaan lattiannurkassa pinossa. Onneksi ei ole montaa vaatetta, kummallakaan.
Fengshuit kohdillaan.

 

Fengshuista tai niiden puutteista viis.
Kun mielentila on näin tyyni ja tasainen niin ei haittaa pahvilaatikot eikä huonekaluttomuudet. Muutto pois Suomesta oli niin huikea lottovoitto meille ettei mikään haittaa. Ja kun vielä napsahti tällainen tuplapotti ja saatiin näin mielettömän kiva talo, näin käsittämättömin upein näköaloin, niin ei kyllä voi valittaa mistään.

Se, että saa näihin näkymiin herätä JOKA IKINEN AAMU, ja nukahtaa joka ilta, ei vaan meinaa mahtua kaaliin että tämä vaan on nyt ihan totta!

Toki jos on ihan pakko yrittää nähdä tilanteesta jotain negatiivista, niin asuntohan on vaan vuokralla. Eikä suinkaan ikuisesti. Jossain vaiheessa tästä tulee lähtö ja on erittäin epätodennäköistä että löytyisi samanlaista jättipottia: mukava ja reilu (ja kaikenlisäksi vielä ekologinen ja luomuhenkinen) vuokraisäntä, käsittämättömät merinäköalat, rauhallinen ja kiva asuinalue ja vielä tosi kiva talo. Vaikkakaan ei pihalle mahdu sitä lasten kaipaamaa trampoliinia 😉

Toivottavasti ei kuitenkaan tarvitse muuttaa moneen vuoteen.