Note to self: muista joskus blogittaakin! Huonosti muistettu.
On tässä kaikenmoista jutuntynkää ja -tyngättömyyttä pitänyt blogitella.
Esmes vaikkapa:
•Pitäis blogittaa lasten koulujutuista.
•Piti blogittaa myös lasten KALJAkouluista. (Tai toinen vaan on kalja, toinen on viini)
•Piti blogittaa ruokakaupassa jammailevista onnellisista ihmisistä. Ja ruokakaupassa pyjamat päällä jammailevista ihmisistä.
•Pitäis vihdoin blogittaa kiitollisuuspuheet mitkä piti kirjoittaa muuttopäivänä. En ole vielä keksinyt miten sen fiksusti muotoilisi. Ehtiihän tässä.
•Pitäiskö tehdä muuttobyrokratiablogitus? Kuten vaikkapa “näin pissataan purkkiin Tallinnassa jos aikoo muuttaa Uuteen-Seelantiin-blogitus?”
•Piti myös tehdä ruokauppatarjontablogitus. Ja rumien, outojen kalojen kummastelublogitus
•Ja pitäis tehdä meidän koti & keittiö-blogitus. Ja vaikka sun mitä.
Tässä tää nyt olis, olohuone. Tyylillä ja maulla sisustettu. Tee tästä nyt sitten jotain jutuntynkää muka.
Ja ruokakauppapostaus? Niinkuin jätskien tuijottelua? Ketä muka kiinnostaa? (Paitsi minua)
Kauhian paljon pukkais asiaa. Ja sitten sitä kuitenkin vaan tuijottaa tyhjin silmin ruutua eikä mitään tapahdu.
Pitäis muuten myös tutkailla avoimia työpaikkoja. Ja pestä lattiat. Ja kammata tukka. Ja pitäis arpoa kuka lapsista saa tänään vessanpesunakkivuoron (koska äidit on vapautettu.)
Pitäis ja pitäis.
Ihan kuin olisin just kuullut kahvikupin huutelevan sohvan suuntaan. Moro!
Murukahvia. MURUkahvia! Osaiskohan sitä enää suodatinkahvia juodakaan – jos sellaista joskus täällä puolen palloa edes eteen tulisi?
Kiwikausi 
Haha, tuttu tunne, että pitäis ja pitäis.
Mulla on usein toiminut käänteinen psykologia. Jutun aihe on jo valmiina, mutta päätän, ettei tänään tarvikaan kirjoittaa. Sitten alankin vilkuilla konetta ja yhtäkkiä huomaan kirjoittaneeni koko jutun 😀 Sulla toisaalta taitaa olla aika monta muutakin juttua mietittävänä siellä kuin yks blogi. Elä ja hengitä, ja postaa siitä sitten se, mikä tuntuu hyvältä ❤
LikeLike
Olen yrittänytkin olla ottamatta paineita tämän blogin pitämisestä, koska itselleni ja Suomeen jääneille tuttaville/sukulaisille tätä yritän pitää.
Huomaa vaan että kun tulee pidempiä taukoja niin sitten se on entistä vaikeampaa taas kuroa kiinni mitä ollaan tehty. Tai oltu tekemättä.
Voi myös olla että nyt tulee vielä hiljaisempaa kun kevät tulee ja aurinko houkuttelee rannalle pois koneen ääreltä 😉
LikeLike
Murukahvi… Minä lintsaan töissä kahvinkeittovuoroista ja juon instanttia. Tottuu siihen.
Äitini joi tuota mocconaa (purkista päätellen se on sitä) monet vuodet. Nyt sitä ei enää täältä saa (keskokin lopetti). Pitääpä vihjata mummille, mistä sitä löytyy…
LikeLike
Mocconaahan se.
Murukahvilla tosiaan mennään, nykyään tykkäänkin enemmän siitä kuin paikallisistakahviloiden long blackeistä. Tosin nyt olen oppinut jo pyytämään kahviloissa vähän omat miksaukset kahviin niin saa sopivamman makuista.
Mutta kyllä mä kahvinkeitintä kaipailen. Sitä porinaa ja tuoksua. Isäntä kyllä sanoo ehdottoman ein – ja onhan se tässä maassa vähän kirosanakin. Se pitäisi melkein piilottaa jos vieraita tulee kylään 😀
LikeLike